Kettu myös pienimmälle jäsenelle

Kolme viikkoa sitten, toiseksi viimeisenä työpäivänäni minut käytiin hakemassa iltapäiväkahville. Ringissä seisoivat lähes kaikki työkaverini, muikeat hymyt huulillaan. Sain kuulla pienen monologin tulevan vauva-arjen haasteista (vaipparallista, yöuniveloista, maitopukluista, you name it), mutta myös niistä uuden ajanjakson hyvistä puolista. Syliini kasattiin kukkapuskaa ja lahjatavaraa, sain halaukset ja söimme navat täyteen jäätelöä ja mansikoita.



Mutta katsokaa nyt, meidän bébé sai työkavereiltani ihan ikioman, minikokoisen ketturepun! (Joka oli tungettu täyteen äidille kaikkea tarpeellista tavaraa aina pinkistä kynsilakasta ja kesälukemisesta lähtien, huikeaa!) Meidän perheen lomareissuilla jokaisella jäsenellä tulee siis olemaan samislaukut, jei!

Mitäs me kettuset.

(Tunnustan. Laukun väri oli alunperin sammaleenvihreä punaisilla kahvoilla. Olin kuitenkin jo aiemmin miettinyt ostavani lapselle kirkkaankeltaisen miniketun, joten kävinpä sitten vaihtamassa värin. Tuskin työkaverini siitä pahastuvat, he kun olivat ilmeisesti meinanneet ensin keltaisen repun ostaakin.)

Go with the flow

Olen kuunnellut viimeisen parin viikon aikana hivenen kateellisena miehen hehkutusta tulevan Flow Festivalin (8.–10.8.) ohjelmistosta. Kieltämättä harmittaa, etten pääse tänä(kään) vuonna Flowlle, viime vuonna kun festarit jäivät väliin Thaimaan reissuväsymyksen ja sairastelun takia. Mutta festareita tulee aina uusia, Flowkin taas ensi vuonna.

Annoin miehelle "huviluvan" Flowlle pariksi päivää, ja sen hän totisesti aikoo käyttää hyödykseen. Onhan listalla niinkin mahtavia bändejä ja artisteja kuten The National, Jenny Wilson, Neneh Cherry, Marissa NadlerPoliça, Sin Cos TanOutKast, Iisa ja Tuomo. Menisin minäkin.







Onneksi voin aina luukuttaa lempibiisejäni kotonakin ja viettää ihan omat festarit vauvan kanssa, ilman jonottelua bajamajoihin.

Hiekkaa varpaissa



Jos kännykän kamerasta ei löydy viimeisten päivien aikana kuvia muualta kuin hiekkarannoilta, on turha kai sanoakaan mitä hellepäivien aikana tuli tehtyä. Olo on kuin ulkomailla käyneenä, mutta kerrankin tein kuten monikin on jo (lääkäreitä myöten) käskenyt: lepäsin.On kai se ja sama, lepuuttaako silmiään meren äärellä ja varpaat syvällä hiekassa vai kotona sohvan syvyyksissä. Lopputulos eli rento fiilis on kuitenkin tärkein.

Ihme kyllä, turvotus ei helteistä huolimatta pahentunut (tai toisin sanoen, se ei kai voi enää tästä pahentuakaan). Mahakaan ei ole tehnyt olosta tukalaa, vaikka viimeisiä viikkoja toivottavasti jo viedään. Ainoastaan kylkikaaret kokevat välillä kovia, kun minityyppi jyllää itseään jo varsin ahtaassa tilassa uusiin asentoihin. Olo on oikein hyvä, toivottavasti loppuun asti.

Ruutujen takaa


Kuluneen viikon aikana on tullut tehtyä muutamia huomioita:
  • Jos aurinko kuumottaa, mene nyt hemmetissä ulos. Töitä voi tehdä illallakin, läppäri sylissä, väriviuhkat vieressä ja rusketus naamarissa.
  • Hellepäivinä maximekko on kaikkien naisten pakollinen varuste. Keksin sen vasta tänä kesänä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
  • Jätski päivässä pitää tasapainon salaatti- ja kasvisruokapitoisen ruokaympyrän sisällä. Tai ehkä kaksikin...
  • Lastenvaunut voivat aivan hyvin seistä vaikka keskellä olohuonetta. Kirjahyllyn viereen voi varastoida vallan mainiosti myös vauvan kylpyammeen, turvakaukalon, telakan ja muutaman muunkin "tää ei mahdu minnekään" -tavaran.
  • Vauvan syke voi heilua kymmenen sekunnin sisällä 120–180 lyönnin välillä. Huomattu on, kun on istuttu jälleen käyrillä.

Ympärillä pelkkää sinistä

Kun säätiedotus lupaa viimein kesäviikonloppua, tietää mistä meidät löytää. Sandaalit kainalossa, arskat silmillä ja kevyemmässä vaatetuksessa auringolle alttiina.


Visiitti Itä-Suomeen oli todennäköisesti viimeinen tällä kokoonpanolla. Ensi kerralla matkassa on myös rakas kolmas pyörä.

Sydänkäyrää ja sahausoperaatiota

On ollut tällä äitiyslomalaisella vähän kiire. Töitä, töitä ja kaupunkimaratonikävelyä, näin tiivistettynä. Lisäksi pari visiittiä sairaalan puolelle.

Ensimmäisen mammalomapäiväni kunniaksi kävin tutustumassa Kätilöopiston päivystykseen, kun minityyppi joutui yllättäen sydänkäyrille. Parisen kuukautta vaivannut massiivinen nesteturvotus vähintään kolminkertaistui maanantaipäivän aikana, joten soitto viisaammille neuvoi tulemaan lääkäriin näytille. Siellä sitten makoiltiin puolisen tuntia, laskettiin vauvan liikkeitä samalla kun kone piippasi sikiön sydämenrytmit käyrille. Kaikki vaikutti olevan onneksi kunnossa, minunkin arvoni olivat suhteellisen kuosissaan. Lievää raskausmyrkytystä ilmassa, mutta nyt lähinnä vain tarkkaillaan.


Turvotus on vallannut jalkaparkojeni lisäksi jo koko kropan, mikä tarkoitti lopulta sitä, että toinen sairaalakeikka suuntautui tänään terveyskeskuksen ensiapuun. Olen yrittänyt saada kihlasormustani pois jo muutaman viikon ajan, siinä kertaakaan onnistumatta. Leveän vihkini onneksi poistin kaukaa viisaana jo ajat sitten, mutta viisas pää ei taipunut ajattelemaan myös kihlankin poistamista samalla kertaa. Kun kyllähän se silloin mahtui vielä ohuempana rinkulana hyvin sormessa pyörimään...

On käytetty kylmää vettä, saippuaa, ruokaöljyä, tiukkaa ihoteippiä, karhunlankaa, ompelulankaa, hammaslankaa ja vaikka sun mitä lankaa, mutta kihla on istunut tiukasti nestepalloksi turvonneen nivelen alapuolella. Tänään turvotustani ihmettelikin sitten jo muutama lääkäri parin hoitajan kanssa, neuvoivat testaamaan kylmää vettä ja saippuaa (taisin sanoa muutaman valitun sanan siinä vaiheessa), kokeilivat poistaa sormusta lukuisilla eri keinoilla ja toivat lopulta paikalle leikkurin.

Tovi siinä vierähti, mutta ahkeran sahaamisen jälkeen ja kaksien pihtien, kylmäpussin, kylmän veden ja saippuan avulla kihla lopulta antautui. Jäljelle jäi punaisensinisenä loistava sormi, pari verinaarmua ja järkyttävä turvotus, joka ei taida tästä taipua pienemmäksi kuin vasta synnytyksen jälkeen.

Lähes soikeaksi muotoutunut ja reiän kylkeensä saanut kihla on aika surullisen näköinen. Ehkä sen vielä joku kultaseppä saa taiottua henkiin.

(Kyllä, raskaus on oikeasti ihanaa aikaa ja olotila on turvotusta lukuunottamatta edelleen todella hyvä. Mutta onneksi h-hetkeen ei ole enää montaa viikkoa...)

Se alkoi nyt

Äitiysloma. Kuulostaa kielen päällä ihan hullulta.

Tuntuukin ihan utopistiselta. Että tässä pitäisi oikeasti alkaa orientoitua olemaan kohta jonkun äiti. Vanhempi, joka osaisi kasvattaa omaa lastaan edes suurimmaksi osaksi sille samalle hyvälle tielle, jolle itsekin on kasvanut. Asettaa rajoja, sallia vapauksia, olla läsnä ja halata tiukasti, vaikka lapsi aiheuttaisi sydämelle kiirettä ja otsaan uusia ryppyjä.

En tiedä voiko (varsinkaan) esikoistaan odottava olla koskaan valmis, mutta ehkä tämän valmiimmaksi ei voi tullakaan. Epävarmuus ei katoa kai ikinä.

(Kuvassa äiti ja minä, silloin joskus 80-luvulla. Kohtahan se on jo äitienpäivä )

Onneksi arjen vastapainona on myös juhlaa

Ironista, että vuoden ensimmäinen flunssa iskee viimeisellä työviikolla ennen äitiyslomaa eli juuri silloin, kun itsestään pitäisi repiä irti vielä vähän extraa. Samaan nenä tukossa ja tatti otsassa -helmihetkeen kuului myös toiminimeni veroilmoituksen täyttelyä päivää ennen lomakkeen viimeistä palautuspäivämäärää (mitäs sitä kiirettä pitämään) ja valehtelematta ainakin parimetrisen vauvavaatepinon pesemistä ja silittämistä, jonka seurauksena vaatepöly tuntuu leijuvan asunnossamme vielä ensi vuonnakin.

Onnea ovat oikeasti ystävät, jotka vaatettavat minityyppimme jo ennakkoon niin hyvin, ettei kaupoilla tarvitse enää itse juosta. Kysymys enää kuuluukin, mihin nurkkaan tai minkä kaapin näkymättömään väljään koloon mahdutamme kaiken tuon vaatemäärän...



Mutta onnea ovat rakkaat ystävät muutenkin: minulle järjestettiin sunnuntaina babyshowerit, jossa tuleva äippä yllätettiin erilaisilla lahjoilla, hyvällä ruoalla ja pienellä ohjelmalla. Hormonihuuruista tai ei, mutta itku puski silmään. Moneen otteeseen.

♥ Ystävät 
(Tähän siirappisesti ja ennen kaikkea rehellisesti noin tuhat sydäntä. Koska ystävänpäivä on joka päivä.)

Seesteistä vappua

Yleensä vappuna oli tapana poksauttaa montaa erilaista kuoharia, syödä espanjalaisia mansikoita, valmispatonkia ja kaikenlaisia juustoja, keksejä ja salaatteja, istua puistoissa vilttikasojen päällä (tukka jäässä ja huulet sinisinä hitaasti sulavien lumikasojen vieressä) ja viettää toukokuun ensimmäistä päivää runsaalla ystäväporukalla satojen tai tuhansien muiden vappuihmisten ympäröimänä.

Ystäväporukka ei ole muuttunut mihinkään, mutta parin viime vuoden aikana vapusta on tullut selkeästi sisätilan tapahtuma. Mukavuus on vienyt voiton palelemiselta, lautaselta löytyy nykyään alusta asti itsetehtyä, grillattua ja savustettua ruokaa, tuoreita salaatteja ja muutamaa eri jälkkäriä. Ympärillä pyörii yhä enemmän lapsia ja koiria, kukaan ei ole jaksanut kaivaa ylioppilaslakkiaan kellarista eikä haalarimuotikaan enää kovin kiinnosta. Sohvannurkassa loikoilee vain tyytyväisiä naamoja.

Ruokaa, lämpöä ja ystävyyttä, eihän sitä muuta tarvitsekaan, edes vappuna.

Raskaustesti rv 33+3

Olen muutamaan kertaan lueskellut neuvolan odotusaulassa erilaisia lehtiä, ja Vauva-lehti on tullut jo osittain tutuksi normaalien sisustuslehtikavalkadien rinnalle. Lehden loppuosiossa tehdään yleensä samakysymyksinen raskaustesti milloin kenellekin odottavalle äidille. Mulle kans!


Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja
En ole huomannut. Alkuraskaudessa en pystynyt syömään mitään paistettua tai käristettyä ruokaa, lihaa tai muutenkaan kovin raskasta sapuskaa. Tai edes suklaata! Hedelmät, kasvikset ja paahtoleipä pelkällä voilla olivat ystäviä. Talvella iski aivan järkyttävä makeanhimo (jep, suklaa palasi rytinällä ruokavaliooni), joka onneksi laantui parissa kuukaudessa. Suuraddiktiotani eli sipsejä ei ole tehnyt raskausaikana mieli ollenkaan. Tällä hetkellä parasta herkkua on maustamaton maitorahka tuoreilla tai pakastemarjoilla + hunajalla, mutta tätä settiä nyt tuli syötyä jo ennen raskauttakin.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään
Kerroin pomolleni vasta helmikuussa, kun maha alkoi näkyä ja rakenneultra oli takana. Eli puolivälin jälkeen. Tosin samassa huoneessa istuvalle työkaverilleni jouduin kertomaan jo varsin alussa, sillä pyysin häntä olemaan syömättä lounasta työpisteen äärellä – lämpimän ruoan haju sai aikaan voimakkaat yökkimisreaktiot. Hän on itse parin lapsen äiti, joten ymmärsi yskän.

Olen nähnyt erikoisia unia
Jos aiemmin pakenin unissani milloin palkkamurhaajaa tai sotatannerta, suurta tappajakäärmettä tai olin mukana aika kuumottavissa takaa-ajoissa, voisin sanoa unieni rauhoittuneen aavistuksen. Itse asiassa en enää edes muista juurikaan uniani, mutta vauvaunia olen nähnyt muutaman.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani
Kuvannut kyllä, mittanauhaa ei ole ollut tarpeen kaivaa esiin. Peilikin jo kertoo (vaatteista puhumattakaan), että pötsi on kyllä kasvanut. Vielä onneksi mahtuvat normihousutkin jalkaan, tosin venyvän belly beltin avulla. Ilmeisesti masu jatkaa kasvuaan edelleen eteenpäin eikä sivuille. En ole ostanut vielä ainuttakaan raskausvaatetta – ehkei enää kannatakaan...

Olen tuntenut itseni seksipommiksi
Tällä turvotuksen määrällä olo on välillä kuin jalkapallon syöneellä, nestehuuruisella norsulla. En ihan ensimmäiseksi väittäisi itseäni kyllä seksipommiksi. Vaikka aika pommeilta nuo jalat kyllä näyttävät... tikittäviltä aikapommeilta. Vihkisormuksesta jouduin luopumaan jo kuukausi sitten, kihla ei ilmeisesti lähde enää pois kuin väkipakolla ja pihdeillä.

Pesänrakennusviettini on herännyt
Pakolliset vauvantarvikkeet on pyritty jo osittain hankkimaan (operaatio tuntuu olevan never ending story) ja keväisin iskee muutenkin aina sisustusinto, joten enpä laskisi näitä vielä pesänrakennusvietin piikkiin. Tai ehkä se onkin, laajemmassa mittakaavassa vain? Pinnasänky tosin odottaa kasaamattomana sängyn alla, vauvan vaatteet ovat vielä osittain pesemättä... Kai tässä ehtii.

Tiedämme lapsen sukupuolen
Kyllä. Nimikin on jo valmiina – olettaen, että lapsi näyttää nimeltään. Varmuuden vuoksi myös vastakkaisen sukupuolen nimikin on mietitty, mistäs sen tietää vaikka synnytyksessä tulisi vielä yllätyksiä.

Mummot ohittavat minut suojatiellä
Kävelen edelleen töihin varsin reippaasti, joten ihan vielä en antaisi mummoille ohituslupaa. Tosin viime aikoina ovat alkaneet vaivata nivuskivut, jotka tahtovat välillä lyhentää askellusta aavistuksen. Kannatti ahtaa ne "ihan vähän vain ahdistavat-puristavat-ja-kiristävät-korkkarit" näihin nestetassuihin ja juosta tovi aikaa vastaan. Huono päätös. Että eiköhän ne mummot kohta kiri ohi. Vielä en ole onneksi alkanut vaappumaan, mutta saa huomauttaa, jos kaupungilla näkee laidasta laitaan keinuvan yksilön. Minä se vain olen.

Olen stressannut imetyksen onnistumista
Onnistuu jos onnistuu, turha sitä lienee stressata.

Tiedän, miten haluan synnyttää
Ilmeisesti synnytyksen kulusta pitäisi tehdä jonkinlainen oikea toivelista synnytyssairaalaa varten? Pääasia, että minityyppi tulee vain jollain tavalla hengissä ulos. Ihan sama miten, synnytänpä sitten luomuna, lääkehouruissa, nelinkontin tai makuulla. Tai sektiossa. Tosin jos saisin toivoa, mahdollisimman vähillä vaurioilla ja tikeillä, kiitos.

(Kas, Hullujen Päivien täsmälöytö eli Filippa K:n raitapaita/tunika/mekko on osunut taas kuviin. Se on tainnut liimautua jo päälleni.)