Uusi asukas

Kevät tuli. Aurinko flirttaili siivoamaan pölyt nurkista ja järjestelemään kamat omille paikoilleen.
Tuoliin muutti myös kirpeänvärinen, vihertävänkeltainen kaveri.


Kenkien villi luonto

Oli kova aikomus ostaa valkoiset Converset. Ne perinteiset kangasversiot. Tilasinkin jo yhdet, mutta arka väri (jonka vuoksi olin lykännyt niiden ostamista jo vuosikaudet) oli sittenkin liian suuri epävarmuustekijä. Ainakin vielä. Palautin popot, ja mietin mihin väriin sitten tähtäisin. Mustia on kaapissa jo ihan riittämiin.


Kotiin asti pääsi lopulta leopardikuvioiset versiot. Yllättävä veto, en yleensä ole kovinkaan suuri kyseisen kissakuvion ystävä. Mutta ehkä juuri täksi kevääksi ja kesäksi tarvitaankin villin luonnon räyhäkkyyttä.

Oi kuiva kevät, tule jo!

Kohti uusia tuoleja

Nykyiset ruokapöydän tuolimme ovat jo vuosikymmenen takaa. Ostettu opiskelija-aikojen sinkkuboxiin, kun Ikeasta halvalla sai. Tuolit ovat jo kuluneet, osasta ruuvitkin irtoilleet, mutta ikäänsä ja Ikean vaihtelevaan laatuun nähden ne ovat kestäneet aikaa kai suhteellisen hyvin. Kyllä niillä kärsii vieläkin istua, mutta joskus tahtoisi päivittää loputkin huonekalut tähän aikaan. Emme ole tekemässä enää suurempia hankintoja nykyiseen asuntoomme, mutta uutta silmällä pitäen erinäisiä vaihtoehtoja on tullut mietittyä jo toisinaan. (Eli aina, kun bongailee kivoja tuoleja.)

Jos rahaa olisi kulutettavissa mielin määrin, ostaisin meille metalliset Bertoian Wire-tuolit. Harmi vaan, että aivan turhan tyyris hintalappu pitää tuolit ulottumattomissamme. Tuskin niitä kävelee mistään kirppariltakaan vastaan kuutta kappaletta, second hand -haukat vievät jo yksittäiskappaleetkin oitis muiden nenien alta. Kopioita emme halua.



Miehen valinta on ollut jo pitkään Eamesin DSW-tuolit. Kohottelin niille aikoinaan vain kulmiani, sillä tuoleja on nähty jo ihan liikaa. Sisustuslehtien lisäksi lähes puolet julkisista tiloista tuntuu olevan kuorrutettu milloin valkoisilla, milloin mustilla DSW- tai DSR-malleilla, ainakin Helsingissä. Kauniit tuolit kyllä, ja varmasti helppohoitoisetkin, mutta silti. Liika trendikkyys tökkii.

Ilmeisesti minut on helppo puhua ympäri, sillä kieltämättä tuolit ovat alkaneet houkuttaa meikäläistäkin, trendikkyydestään huolimatta. Mitä väliä, pääasia että itse tykkää. Hintaa riittää, mutta jos Ikean tuolilla on tullut istuttua jo kymmenisen vuotta, niin eiköhän näillekin tulisi käyttöikää ihan riittävästi. Tällä hetkellä "suunnittelu" onkin saavuttanut sen tason, että istuinosan väri on jo mietitty (3 kpl mustia, 3 kpl harmaanruskeita), samoin jalat (metallisten ja vaaleiden puujalkojen sijaan tummanruskeat puujalat).

Asia selvä. Nyt pitäisi enää saada uusi asunto, paljon rahaa ja kauppa, josta tuolit ostaisi. Eli eipä pidetä kiirettä. (Pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni vielä lukuisia kertoja sekä tuolien värin että koko mallin puolesta.)

Löytyykö teiltä kyseiset tuolit? Kokemuksia? Hyvä ostopaikka?

Ensimmäinen kuvapari Joanna Laajisto, kuvakollaasi Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7)

Maistuvaa pastaa



Syömme pastaa lähes viikoittain, joskus montakin kertaa viikossa. Vielä jokin aika sitten emme tehneet tuota maailman helpointa arkiruokaa lähes pariin vuoteen, koska se oli turhankin helppoa. Pasta vain kiehumaan ja purkkisoosi samalla lämpimäksi. Voilà. Vatsaa turvotti harva se päivä, pitihän sitä kauhoa kerralla aina parin hengen annoksen verran.

Nykyään pasta kuuluu taas ruokalistallemme, mutta annokset jaksaa rakentaa alusta asti itse, ilman valmiita purkkimaailmoja. Makukokemuksista tuli heti paremmat: aidommat, tuoreemmat, maistuvammat. Tällä kertaa lautasella oli Safkaa-kirjasta napattu sitruuna-anjovispastan versio. Hyvää, mutta ei kivunnut omaan top-kolmoseeni. Annan ääneni ennemmin sitruunarisotolle.

Sinne ja takaisin


Viikonloppu kului Vaasassa, taas sitä reissattiin. Vierailu piti tehdä jo tammikuun puolella, mutta junamme pääsi perille vasta tällä viikolla. Päivät menivät rennolla meiningillä, niin kuin elämässä pitääkin. Kiirehtimättä ja nauttien. Aurinkokin paljasti säteensä juuri, kun aloitimme paluumatkan. Taidan kutsua sen näyttäytymään ensi kerralla jo vähän aiemmin.

Kiitos minilomasta S&S!

Lapin lumoissa 2/2

Ne kauneimmat kuvat menivät jo. Nyt tulee pelkkää utuista ja harmaata.

Tiistai 12.2. // Lumikenkäilyä Kuertunturille // Pakkasta -10
Pilvinen päivä, mikä tarkoitti sitä, että tunturin laelta ei näkisi yhtään mitään. Menimme silti, tällä kertaa kenkäilimme tosin Kuerille. Alkumatkalla oli (liikaa) ulkomaalaisia turisteja, sillä reitti tunturin laelle oli superhelppo ja loiva, lisäksi melko tallottu monen eri kulkijan voimin. Pääsimme perille nopeasti, mutta kun pilvessä oli tullut hengailtua muutama tovi, päätimme valita jälleen kokonaan oman, umpihankisen reittimme ja suuntasimme alas toisesta suunnasta. Onneksi lähdimme, sillä lasku oli huomattavasti jyrkempi, mielenkiintoisempi ja rauhallisempi. Saimme tarpoa lumessa ihan keskenämme ja upota hankeen aina kun siltä tuntui.


Näettekö tuon tunturin huipun kaukana edessä? Ai ettekö? Emme nähneet mekään.

Keskiviikko 13.2. // Hiihtoa // Pakkasta -8
S&C lähtivät ajamaan jo heti aamusta takaisin Itä-Suomeen, meillä sen sijaan loma vielä jatkui. Halusimme käydä hiihtämässä, vaikka sää ei ollutkaan kovin kummoinen, pikemminkin harmaa ja mitäänsanomaton. Teimme silti aamulenkin lisäksi vielä pidemmän vedon iltapäivällä.


Torstai 14.2. // Laskettelua Ylläksellä // Pakkasta -4
Ei aurinkoa edelleenkään. Sen sijaan matalalla kulkevien pilvien lisäksi naamaa piiskasi hyytävä, todella jäinen lumisade, ja mitä nämä hullut tekevät? No laskettelevat, yli kuusi tuntia! Eteensä ei nähnyt Ylläksen huipulla juuri yhtään, pilvet suostuivat väistymään osittain vasta rinteiden alaosassa. Gondolihissikään ei ollut huonon sään takia käytössä, joten ankkurihississä oli kyyti aika jäätävää. Tilaa oli tosin lasketella, ei tarvinnut pelätä laskevansa kanssarinteilijän päälle. Mutta ehkä tämän tyylinen sää sai olla viimeinen kerta laskettelulle, tästä lähtien sukset löytävät jalkoihin vain aurinkoisella säällä.

 Tuosta lähtee siis rinne. Hyvin näkyy.

Perjantai 15.2. // Hiihtoa // Pakkasta -2
Viimeinen kokonainen Lappipäivä. Väsymys alkoi olla jo huipussaan, mutta päätimme lähteä silti vielä hiihtämään. Suunnitelmissa oli vetää vain palauttava ja kevyt kahdeksan kilometrin lenkki Latvamajan kautta, mutta pieni piru pään sisällä tahtoi enemmän. Jos kerran hiihdetään niin hiihdetään sitten kunnolla, viimeisen kerran. Miehen naama levisi isoon hymyyn (ihan oikeasti, se hymyili eikä irvistänyt!), kun kysyin kesken matkan hiihdettäisiinkö sittenkin se pidempi versio, 20 kilometrin veto tunturien välistä? Yes sir! Sen jälkeen pitikin sivakoida jo aikaa vastaan, sillä olimme lähteneet lenkille vasta reippaasti iltapäivän puolella ja pimeys uhkasi laskeutua päällemme. Latu ei ollut valaistu, mutta ehdimme kuin ehdimmekin mökille ennen auringonlaskua.

Mahtava reissu, sekä itse hiihtopäivä että koko loma!

Kukkaterapiaa

Meiltä löytyy lähes aina tuoreita kukkia. Ehkä yritän kompensoida niillä täysin olematonta viherpeukaloani, sillä ainoat viherkasvimme nököttävät kastelemattomina ja kovin heitteille jätettyinä viikosta toiseen. Taitaa kaktuskin jo kohta kuolla janoonsa. Mullat muistan vaihtaa ehkä parin-kolmen vuoden välein, mutta yleensä kasvitkin ovat ehtineet vaihtua siinä välissä jo muutamaan otteeseen. Miten kuolevatkaan niin kovin äkkiä... Leikkokukat taas nuupahtavat kuitenkin ennen pitkää, joten niistä ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa.


Eilen ostin ensimmäistä kertaa leikkokimpun töihinkin. Sinänsä ihan luontevaa, toimistollahan sitä tulee istuttua enimmän osan ajasta. Reilun kaupan vaaleat tulppaanit irtosivat alle kahdella eurolla, kotiin kannettu räikeämpi punainen neilikkakimppu maksoi sentään pari euroa enemmän. Kukkiin jaksaa aina tuhlata edes vähän, kesä kaikkine väreineen tuntuu olevan heti paljon lähempänä.

Vielä kun saisi miehenkin ostamaan joskus kukkia. (Minulleminulleminulle!) Kerta se olisi ensimmäinenkin.

Kännykuvat, räps räps.

Lapin lumoissa 1/2

Luvassa on lähes identtisiä, lumisia maisemia ja punaisia naamoja kuva kuvalta. Kamera tosin lauloi sarjatulta lähinnä ensimmäisten (aurinkoisten) päivien osalta, loppulomasta haaviin tuli korkeintaan pari räpsyä per päivä. Aina ei jaksa olla kamera kädessäkään.

Reissussa oli mukana ystäväpariskuntamme, josta kumpikaan osapuoli ei ollut koskaan aiemmin vieraillut Lapissa. Ranskalaiselle miehelle tosin kaikki oli varsin uutta, hiihdosta ja poroista lähtien.

Perjantai 8.2. // Lumikenkäilyä Pirunkurulle // Pakkasta -14
Päätimme aloittaa tuntureiden valloituksen vaativimmasta noususta, Äkäslompolon Kesänki-tunturin Pirunkurusta, jonka laki on yli 500 metrin korkeudessa. Jyrkkyyttä riitti, pikkutaukoja oli pidettävä huipun lähestyessä koko ajan enemmän. Olimme kaikki neljä ensimmäistä kertaa lumikenkien päällä, mikä ei tosin haitannut tahtia ollenkaan. Syke nousi kiivetessä varmaan maksimiin, mutta piru vie se oli hieno kokemus! Ei siellä tunturin laen järkyttävässä tuulessa kyllä muita näkynyt, kumma juttu.




Lauantai 9.2. // Lumikenkäilyä Tahkokurulle // Pakkasta -24
Edellispäivän kapuaminen tuntui vielä jokaisen kropassa, mutta halusimme silti nähdä Kesängin myös toiselta kantilta, täysin omia reittejä pitkin. Kypärämyssy olisi ollut aika kova sana, naama tuntui jäätyvän ennätystahtia. Fiilis ja sää olivat silti aivan tolkuttoman mahtavia, eisenniivväliä vaikka sormet ja varpaatkin tuntuivat välillä irtoavan ja elävän omaa elämäänsä. Jälleen kerran saatiin tarpoa ylhäisessä yksinäisyydessä, joko tunturin valloitus ei kiinnostanut muita tai sitten pakkanen oli karkoittanut kauniin sään tieltä potentiaaliset yrittäjät.






Sunnuntai 10.2. // Välipäivä // Pakkasta -30
Okei, nyt tuli pakkasraja meillekin jo vastaan. Maan tasalla kova pakkanen oli vielä siedettävä, mutta tunturiin oli turha kuvitellakaan menevänsä. Kävimme silti vajaan parin tunnin kävelylenkillä moikkaamassa poroja ja esittelemässä ympäristöä S&C:lle. Rento päivä.


Maanantai 11.2. // Hiihtoa Velhokodalle // Pakkasta -20
Sukset alle ja ladulle. Aurinko ei enää paistanut yhtä voimallisesti kuin aiempina päivinä, mutta pakkasta riitti edelleen. Ranskalainen ystävämme oli perinteisen suksilla ensimmäistä kertaa eläessään, joten opetin aluksi "entisen kilpahiihtäjän" tiedoillani ja taidoillani hiihtotekniikkaa ja jatkoin neuvoilla läpi hiihtolenkin. Toisille kolmen tunnin lenkki oli vähän kevyempi, toisille raskaampi ;)


Taxiiii!!!!

To be continued...