Yönmustat uutukaiset

Kas, siinä ne nyt ovat, uudet ruokapöydän tuolimme. Ja mitkä tuolit! Eipäs tulleetkaan Eamesin DSR:t (tai Thonetit) vaan sittenkin DSW:t. Kokomustaa, kyllä, mutta puujaloilla metallisten sijaan. Kun olivathan ne aiemmin mietityt meidän makuumme vähän turhan eiffelit ja hankalammat istua pitkien raajojen kanssa. Testattiin toki. Puujalkamallissa riittää tilaa taivuttaa omia jalkoja tuolin alle hieman enemmänkin.

Ulkomailta tilaamisen sijaan ostimme tuolit sittenkin Stockalta, kun sattui postiluukusta tipahtamaan muutama kyseisen pytingin aleseteli. Loput tuolit (2–4 kpl) ostamme sitten joskus, kun taskun pohjalla sattuu olemaan taas tarpeeksi paljon euroja tuhlattavaksi. Nyt pärjäämme näillä neljällä.

Ovat ne ihanat! Joskus saa olla materiaalirakkauttakin.

Tuolia mä metsästän

Tuuliviiri täällä hei.

Päätimme vuoden alusta tilata vihdoin pitkän harkinnan jälkeen Eamesin kokomustat DSR-tuolit ruokapöytämme ympärille. Meni tammikuu, helmikuu ja näköjään maaliskuukin, emmekä saaneet aikaiseksi tehdä tilausta. Asia ei ole ollut niin kiireellinen, joten tilauskin on jäänyt taka-alalle.

Sitten blogiavaruus ja Pinterest-tilini alkoivat täyttyä Thonetin tuolien kuvista. Noista maailman myydyimmistä wieniläistuoleista, jotka näyttivät kaikessa vanhanaikaisuudessaan moderneilta ja kauniilta. Ja jotka löytyivät tietysti yhä kasvavalla nopeudella useamman sisustusintoisen naisen must have -listalta.

Kiinnostuin tuoleista sen verran, että kävin testaamassa yhden yksilön Stockmannin Fazer-kahvilassa, jossa tiedän tuoleja olevan ainakin käytössä. Tuoli oli kuitenkin pettymys: selkänoja tuntui vähän epämukavalta ja tuolin jalat kiikkeriltä. DSR-versioihin verrattuna Thonet kyllä hävisi vakaus- ja mukavuuskilpailussa, vaikka hinnaltaan olisikin ollut edullisempi. (Onko jollakin muuten omakohtaista kokemusta molempien tuolien käytöstä?)

Taidamme pysyä edelleen DSR-tuoleissa, käyttökelpoisuus ennen kaikkea. Vaikka en mene vannomaan, josko Thonetin joskus ostaisi ns. sivutuoliksi, jonka voisi istuttaa makuuhuoneen nurkkaan vaatteita keräämään. Erityisesti se käsinojallinen versio, kaunis kuin mikä.

Saisikohan ruokapöydän tuolit tilattua edes ennen kesää? Vaikka ei kai tässä edelleenkään mikään kiire ole... Ehtii muuttaa mieltään vielä vaikka miten monesti.

Sisustuskuvat via Pinterest (1 & 2)

Sinistä pöytään

Voiko olettaa, että kaakelikaupungista palaisi kotiin ilman kaakeleita? Ei kai.

Reissun ainoat ostokset. Pyöreä, korkkipohjainen isoin alusta on ostettu kirjaimellisesti illallislautaseni alta eräästä paikallisesta ravintolasta. Oli kuulemma myytävänä, joten ostin pois. Tosin hintaa oli sen verran, etten raaskinut kukkaroa raottaa useammalle kappaleelle, alunperin kun suunnitelmissa oli pakata kassiin jopa kahdeksan erilaista ja eri väristä versiota. Keltainen pannunalusta on pienestä käsityöläiskaupasta, pyöreät lasinalustat sen sijaan Zara Homesta.

On meinaan nyt (yllättäen sinipainotteista) kaakelia vähän joka suunnassa, ehkä en kuitenkaan kaikkea laita aina yhtä aikaa esille. Varsinkaan, kun siniset sävyt eivät ihan natsaa toisiinsa, terveisin värinatsi.

Kaunista kuin vaahtokarkkia

Uusimmassa Dekossa on asunto, jonka näkeminen sekä ihastuttaa suuresti että harmittaa pienesti. Fanittamani sisustusarkkitehti Joanna Laajiston perheen kotihan se, kaikessa valkoisuudessaan, valoisuudessaan ja tyylikkyydessään. Kaunis kuin mikä, silmät voisivat tapittaa kodista napattuja kauniita kuvia vaikka kuinka pitkään.

Mutta arvaatkaa vaan harmittaako, sillä kyseinen huoneisto olisi ollut kenties meidänkin napattavissamme silloin toista vuotta sitten, kun asuntoa etsimme? Jälkikäteen olen potkinut itseäni persuksille jo monet kerrat, mutta silloin olimme vasta aloittaneet uuden kodin etsinnän, eikä kyseinen sokkeloinen, pimeän oloinen ja täydellisen remontoinnin tarpeessa oleva 4h + k kovin houkuttelevalta vaikuttanut. Ei edes niin paljoa, että olisimme vaivautuneet näyttöön asti. Pakko myös myöntää, että asunnon myyntihinta huiteli valmiiksi jo budjettimme kattorajoissa, ja kun siihen olisi vielä lisännyt remppakustannukset, on jossittelu aika turhaa.

Otimme kuitenkin opiksemme. Nyt emme päästä enää yhtään hiomattomalta timantilta vaikuttavaa, mahdollista kotia näpeistämme, jos budjetti sen vain sallii. Eipä sen puoleen, että niitä olisi ollut liikaa tarjolla tähänkään asti.

Kuvat Mikko Ryhänen

Kokoelma lempivärejä

Jos saisin valita juuri tämän hetken suosikkitavarani ja huonekaluni, uudistaa kodin kertaheitolla pintoja myöten hinnasta välittämättä, se voisi näyttää aika lailla tältä:

1. Asetelma / 2. Seinävalaisin / 3. Hana / 4. Lattialaatta / 5. Tuoli / 6. Kylpyhuone (kuva arkistoista, linkki kadoksissa)

Uutta kotia ei ole vieläkään löytynyt. Kriteerit ovat muovautuneet ja jalostuneet matkan varrella, mutta pääpiirteissään mikään ei ole kuitenkaan hakutoiveissa muuttunut. Välillä on harhailtu sivupoluille, mutta lopulta palattu aina alkupisteeseen. Onneksi ei ole kiire minnekään, vaikka alkaahan tämä ajojahti jo kohta ärsyttää. On ilmeisesti tolkuttoman vaikeaa löytää kohtuukokoista ja hyväpohjaista 3–4h+k+parveke -versiota kantakaupungin alueelta tai aivan sen läheisyydestä. Budjettiin mahtuen.

Vastahan tässä on vuosi sen uuden asunnon perään hinguttu.

Valoa kansalle

Joulu voi olla ohi, pimeä vuodenaika ei. Koti loimuaakin lukuisista kynttilöistä, mutta antaa palaa vain. Lempeää valoa on saatava, muuten tuntuu hukkuvan ankean pimeyden keskelle.

Kävin tänään haahuilemassa kaupungilla muiden alehaukkojen keskuudessa ja saalis oli varsin pieni, mutta sitäkin lämmittävämpi. Lisää loimuavaa tulta! Kaksiomme uusin tulokas on tanskalaisen KiBiSin harmaanmusta betoninen kynttilänjalka, pikalöytö My o Mysta.

Kynttilänjalan tulon myötä kierrätykseen lähtee pari muuta tavaraa, se on pelin henki.

Kuva

Sinisestä seinästä harmaaksi

Siihen meni neljä ja puoli (saamatonta) vuotta, jotta makuuhuoneen kammoksumastani sinisestä seinäväristä tuli vihdoin aivan jotain muuta. Raffia, raikasta, elävää pintaa.

Seinän väri on todellisuudessa kylmänharmaa vaaleine ja tummine vivahteineen ja telanvetoineen. Mutta varjot, pimeys ja Suomen sääolosuhteet. Tiedättehän. Kuten tuo omituinen "tumma läikkä" keskellä seinää. Lampun varjohan se.

Vielä puuttuu viimeinen silaus, häätaulumme paikalleen asennus. Ehtiihän tässä.

Wanted: maalari

Neljä ja puoli vuotta sitten ostimme nykyisen ja samalla ensimmäisen omistusasuntomme. Neljä ja puoli vuotta olemme katselleet enemmän ja vähemmän värikkäitä seiniä, jotka edellinen omistaja oli trenditietoisuudessaan seiniin valinnut. Ensimmäiset vuodet ne menivätkin, ovathan huonekalumme kuitenkin väritykseltään neutraaleja, pääosin mustavalkoisia. Oli myös piristävää saada vaihteeksi väriä ympärilleen edellisen asunnon valkoisten seinien jälkeen. Nyt kuitenkin tuntuu, että pää räjähtää kaiken tämän värikylläisyyden keskellä.

Lyhyestä virsi kaunis: tiedätkö tai osaatko suositella ammattitaitoista maalaria pääkaupunkiseudulta, joka voisi tarttua työhön kenties vielä tämän vuoden puolella? Tai kertoa, mistä päin maalaria voisi lähteä edes etsimään? Toiveissa olisivat puhtaan valkoiset seinät, makuuhuoneeseen kenties jotain betonivärikokeiluakin. Itse emme hommaan ryhdy, graafikosta ja ekonomista ei saa vakaakätistä ja loistavaa jälkeä tuottavaa maalaria kertaheitolla. Maksamme mielellämme ammattitaidosta, sillä toiveissa olisi saada asunto vielä joskus lähiaikoina myytyäkin. Niin, uuden asunnon etsintäprojekti elää edelleen, laihoin tuloksin.

PS. Alakerrassamme on muuten samanlainen asunto myynnissä kuin omamme. Hintaa tällä hetkellä mukavat 349 500 euroa. Hullu tämä maailma.

Kuvat via Pinterest (1 / 2 / 3 / 4)

Saako olla sisustuskuvia vai kotoisaa fiilistä?

Asuntoilmoitukset osaavat olla mielenkiintoisia retkiä ihmisten elämään. Niistä voi nähdä lyhyellä silmäyksellä tuntemattoman asukkaan, pariskunnan tai isommankin perheen arjesta varsin kattavan läpileikkauksen. Joku on siivonnut kotiaan raivolla eikä henkilökohtaisia tavaroita - saati sotkua - näy missään. Kaikki on tiptop, kuin aukeamallinen sisustuskuvia Avotakan uusimmasta numerosta. Ovatkohan kyseisen kodin asukkaat aina yhtä järjestelmällisiä? Pyyhkivätkö he aina sormenjäljet heti niiden ilmestyttyä pöydän pintaan tai rosteritasolle?

Toinen taas tuntuu vähät välittävän järjestyksestä ja näyttää ilmoituksessa kotinsa lisäksi avoimesti kokonaisen arkensa, tiskipöydällä lojuvien astioiden ja eteisessä lattialle huolettomasti heitettyjen vaatteiden myötä. Kuvatkin ovat päässeet tärähtämään, ja niitä joutuu tiiraamaan hieman pää vinossa, horisontti kun ei aina ihan satu kohdilleen. Onkohan kuvat otettu kiireessä, "äkkiä nyt otat vain jotain sillä kännykkäkameralla"? Asuukohan kodissa rento perhe, jolle ei ole niin väliksi, vaikka elämä näyttäisi ulkopuolisillekin vain elämältä? Mielikuvilla on hauska leikkiä, koska seinien sisään mahtuu paljon tarinoita.

Joskus on kuitenkin hiukan hankala hahmottaa asunnon kuntoa tai edes pohjarakennetta kaiken sen tavaramäärän takaa. Ilmeisesti asukas ei ole malttanut luopua elämänsä aikana mistään keräämästään omaisuudesta, joten seiniä saattavat koristaa kymmenet elleivät sadat erinäköiset ja -kokoiset taulut, julisteet ja kortit. Viherkasveja löytyy joskus enemmän kuin lähikukkakaupastamme. Asuntoa on remontoitu viimeksi kultaisella kuusi- tai seitsemänkymmentäluvulla, joten tummanruskeat keittiönkaapit tai kaakelit näyttävät olevan kokovalkoisten kotien rinnalla kuin toisesta ulottuvuudesta, menneestä maailmasta. Siinä kohtaa välittäjäkin on jo innostunut: "Remontoijan unelma!" Mikäs siinä, asunnosta voi tehdä silloin täysin omannäköisen.

Myyntiä varten stailatut tai muuten vain avaruudesta ja tyylikkäistä huonekaluista pitävien asukkaiden kodit kertovat toisen äärilaidan: vähemmällä tavaramäärällä asunnon neliöt vaikuttavat suuremmilta ja valo tunkeutuu valonheittimien lailla sisään verhoja vailla olevista ikkunoista. Asunnosta huokuu kuitenkin pieni persoonattomuus ja joskus jopa streriilifiilis, jonka johdosta sitä ei tee välttämättä mieli edes lähteä katsomaan, vaikka myynnissä oleva koti pohjaltaan ja hinnaltaan voisikin pysyä omassa etsintähaarukassa. Kuvissa superhieno kokonaisuus ei näytä kodilta, vain tyylikkäältä asunnolta. (Ja kuvakulmat tuppaavat jostain syystä osumaan enemmän asukkaiden tavaroiden yksityiskohtiin kuin itse asuntoon. Ohops.)

On kuitenkin aivan se ja sama mitä asunto näyttää vieraan ihmisen silmin. Me emme ole ostamassa uuden kodin mukana sen edellisiä asukkaita ja heidän tavaroitaan, vaikka ilmoitusta ja näyttöjä varten ostettu uusi kukkapuska  (ja siihen tähdätty kuva) keittiön pöydällä antaisikin freesimmän ja kodikkaamman fiiliksen. Tunne määrää yllättävän paljon. Se hetki, jolloin sydän tuntuu pakahtuvan asunnon seiniä katsellessa ja pohjakuvaa tuijottaessa. Että tämä voisi ehkä olla meidän tuleva kotimme. Olivat ne seinät sitten myrkynvihreät kymmenillä eri tauluilla koristeltuina tai pelkkää blankkoa valkoista, kaikenhan voi aina muuttaa.

PS. Tämän hetken suosikkiasuntoni löytyy täältä. Olohuoneessa korkeaa tilaa ja ranskalainen parveke, keittiössä paljon ikkunapinta-alaa, ikkunallinen sauna, musta kylppäri ammeen kera, pari wc:tä. Asunto kuitenkin sijaitsee Länsi-Pakilassa, työmatkaani menisi pari eri liikennevälinettä ja luvattoman paljon minuutteja. Ja onhan tuo vielä kaiken lisäksi kaksikerroksinenkin. Voi buu.

Jokainen kuva eri asunnosta (Oikotie)

Keittiöhaaveita

Pinterest on koukuttava paikka. Se aivopesee haluamaan tuhatta ja yhtä asiaa, erityisesti sisustuksellisesti.

Yksi haaveilun kohde on mahdollisen uuden asunnon remppakunnossa oleva keittiö, jonka saisi räjäyttää ja uudelleenkasata atomeista ihan itse. Nykyisen kotimme keittiöön remonttia ei jaksa edes ajatella, se on kaikessa käytettävyydessään ja visuaalisuudessaan oikein toimiva. Olihan asuntomme edellinen omistaja hankkinut hanankin Ruotsista saakka, kun ei ollut Suomesta löytänyt sopivaa...

Aina saa kuitenkin haaveilla. Tämän hetken ykkösenä ovat yksinkertaiset valkoiset alakaapit ja musta (kivi)taso, mutta mielipiteillähän on tapana vaihtua. Tässä osoitteessa vähintään usein. Yläkaappeja en tosin kaipaa vieläkään. Avohyllyt ovat olleet oikein toimiva ratkaisu jo neljän vuoden ajan, vaikka siivousnatseja emme olekaan.

Puun sävyt mustavalkoisuuden seassa ovat tuttuja juttuja. Mutta lisätäänpäs sinne marmori. Tai erilaiset laattakuvioinnit! Rosteripinnat! Mulle nämä kaikki, kiitos.

Kai kerrallaan saa haaveilla useammasta kuin yhdestä vaihtoehdosta?

Kuvat Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8)

Asuntokuumeilua

Kesä saa ihmeitä aikaan. Suupielet pyrkivät väkisin ylöspäin, vaatteet muuttuvat värikkäiksi ja asuntokuume saa utopistiset mittasuhteet. Syytän taivaan vallannutta keltaista palloa ja hinkua hengittää sisällä laajemmin, vaikka viime päivinä aikaa on tullut vietettyä entistä enemmän ulkonakin. Niin, oma piha olisi kiva. Tai edes se parveke.

Olemme pyöritelleet asuinalueita, talotyyppiä ja pohjakaavoja aina silloin tällöin edestakaisin. Suunnitelmat muuttuvat lähes sitä mukaa, kun vuorokausi vaihtuu seuraavaan. Unelmointi ei tunnu löytävän määränpäätä.

Eilen kävimme katsomassa ensimmäistä vakavastiotettavaa asuntoa, josta olisimme voineet antaa tarjouksenkin. Huippusijainti, yli 80 neliötä, ikkunat neljään eri suuntaan, parveke, ei seinänaapureita, täysin remontoinnin tarpeessa. Kaikki kaatui hintaan ja totaalisen överiin hoitovastikkeeseen.

Tänään on uusi näyttö toiseen asuntoon. Funkkistyyliä, yli 100 neliötä, viisi huonetta, parveke, remppakohde. Hinta on suolainen, voi kyllä, mutta kohde onkin kiinnostava lähinnä talon suunnitelleen kuuluisan arkkitehdin takia. Tekeekö se asunnosta erikoisen vai lisääkö tunnettu nimi pelkästään hintaa? Hyvin mahdollista.

Etsintä on saanut jo yhden realistisen askeleen eteenpäin, vaikka kiire ei ole vasta kuin unelmilla. Ehkä tosipaikan tullen kipukynnyskin eli hinta voisi olla jo neuvoteltavissa.

Kuvat Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6)

Valon väreissä

Vaikka puissa ei vielä kovin viherräkään, on se varma kesän merkki, kun verkkokalvoille siivilöityy sisustuskuvia pelkkien värien kautta. Keltaista, punaista, vihreää, ei värillä väliä.

Saman voisi sanoa pukeutumisestanikin. Mustasta goottinaisesta kuoriutuu kesän kynnyksellä aina värikkäämpi valoon astunut hippiäinen. Antaa värien vain valloittaa, syksyllä jaksaa taas mököttää tummien vaatteiden suojassa.

Kuvat Pinterest (1 / 2 / 3 / 4)

Musta on kingi

Jos joskus omistamme niin suuren ja valoisan asunnon, että valo tuntuisi melkein sokaisevan seinistä kimpoavilla säteillään, voisin varsin hyvin maalata yhden seinän mustaksi. Tai hankkia kokonaisuudessaan mustan keittiön. Tai edes mustan kirjahyllyn mustalla taustallaan. Tai jotain. Musta on aika kuningas väri.

Kuvakollaasi Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6)

Sulkasamikset

Yksi keksii ja muut kopioivat. Kuka lienee ollutkaan joskus sulkajonossa ensimmäisenä. Joudun kohta mainonnan uhrina kokeilemaan itsekin, olisiko uni höyhenlakanoissa ja -tyynyissä aavistuksen pehmeämpää. Tai sitten odottelen kaikessa rauhassa sulkasatoa ja mielen muuttumista.

Kuvat By Nord, Kodin Ykkönen ja H&M

Theresen kotona

Olen ihastellut jo pitkään Therese Sennerholtin tyyliä hänen omissa grafiikoissaan, eikä naisen uusi kotikaan kyllä kovin pahalta näytä. Mustavalkoisuuden keskelle ei joskus tosiaan tarvitse edes värejäkään.

Nyt tarvitaan enää vain se asunto, joka huutaa pelkkää valkoisuutta ja valoa. Laitetaanpas toivelistalle.

Kuvat Kristofer Johnsson

Värisokeus

Se sitten osti itselleen kaikki neonvärit samassa paketissa, kun ei osannut valita vain yhtä. Ihme tyyppi.

Seuraavaksi se varmaan ottaa tehostevärit käyttöön laajoina väripintoina jo kotonakin. Juu ei. Ehkä.

Kuvakollaasi Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8 / 9)

Unelmien makuuhuoneessa

Kun ikää tulee lisää ja maku kehittyy, alkaa mustavalkoisuudessakin nähdä värejä. Pienet väripilkut ja pehmeät, maanläheiset materiaalit antavat enemmän lämpöä ja elämää ympärille. Varsinkin makuuhuoneessa levollisuus ja rauhallisuus värien suhteen ovat tarpeen, tuskin osaisin kuitenkaan nukkua kirkuvan värisissä petivaatteissa tai punaisten seinien keskellä.

Unelmiemme makuuhuoneessa olisi valkoisten seinien lisäksi yksi tiiliseinä tai huolettomasti maalattu betoniseinä, väljää tilaa harvojen huonekalujen keskellä ja vain tarpeelliset tavarat esillä. Ei pyykinkuivaustelineitä, komeroseinustaa tai kenkäkaappeja.

Aina saa haaveilla. Ylimääräisen tilan puutteessa pyykinkuivausteline on makuuhuoneessamme sääntö eikä poikkeus, nurkat täyttyvät epämääräisistä tavaroista ja siisti yleisvaikutelma syntyy vain siivouspäivinä. Kirottu sininen päätyseinäkin vain pysyy sinisenä. Se oli siinä kun muutimme asuntoon vajaa neljä vuotta sitten, ja piru vie siinä se tönöttää edelleen. Ilmeisesti inho kyseistä väriä kohtaan ei ole kuitenkaan niin syvää, että olisi tullut ostettua vielä maalipurkkia. Uho on kova, teot sen sijaan minimaaliset.

Taidetaan muuttaa pois jo ennen värin vaihdosta.

Päiväpeitto tosin löytyy yhä useammin lattialta kuin sängyn päältä. Olkoon se sitä arkirealismia.

Kuvakollaasi Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6)

Kaikki kohdallaan

Uusimmassa Dekossa on täydellinen kuva haaveistamme. Niistä Eamesin DSW-tuoleista, joista vasta tarinoin. Juuri oikeanvärisillä jaloilla ja istuinosilla mustan ruokapöydän ympärillä. Kyllä se vain meidän silmiimme hyvältä näyttää, koko kokonaisuus.

Lattia tosin saisi olla kalanruotoparkettia. Ja seinät valkoiset. Ja lamppukin erilainen...

Uusi asukas

Kevät tuli. Aurinko flirttaili siivoamaan pölyt nurkista ja järjestelemään kamat omille paikoilleen.
Tuoliin muutti myös kirpeänvärinen, vihertävänkeltainen kaveri.

Kohti uusia tuoleja

Nykyiset ruokapöydän tuolimme ovat jo vuosikymmenen takaa. Ostettu opiskelija-aikojen sinkkuboxiin, kun Ikeasta halvalla sai. Tuolit ovat jo kuluneet, osasta ruuvitkin irtoilleet, mutta ikäänsä ja Ikean vaihtelevaan laatuun nähden ne ovat kestäneet aikaa kai suhteellisen hyvin. Kyllä niillä kärsii vieläkin istua, mutta joskus tahtoisi päivittää loputkin huonekalut tähän aikaan. Emme ole tekemässä enää suurempia hankintoja nykyiseen asuntoomme, mutta uutta silmällä pitäen erinäisiä vaihtoehtoja on tullut mietittyä jo toisinaan. (Eli aina, kun bongailee kivoja tuoleja.)

Jos rahaa olisi kulutettavissa mielin määrin, ostaisin meille metalliset Bertoian Wire-tuolit. Harmi vaan, että aivan turhan tyyris hintalappu pitää tuolit ulottumattomissamme. Tuskin niitä kävelee mistään kirppariltakaan vastaan kuutta kappaletta, second hand -haukat vievät jo yksittäiskappaleetkin oitis muiden nenien alta. Kopioita emme halua.

Miehen valinta on ollut jo pitkään Eamesin DSW-tuolit. Kohottelin niille aikoinaan vain kulmiani, sillä tuoleja on nähty jo ihan liikaa. Sisustuslehtien lisäksi lähes puolet julkisista tiloista tuntuu olevan kuorrutettu milloin valkoisilla, milloin mustilla DSW- tai DSR-malleilla, ainakin Helsingissä. Kauniit tuolit kyllä, ja varmasti helppohoitoisetkin, mutta silti. Liika trendikkyys tökkii.

Ilmeisesti minut on helppo puhua ympäri, sillä kieltämättä tuolit ovat alkaneet houkuttaa meikäläistäkin, trendikkyydestään huolimatta. Mitä väliä, pääasia että itse tykkää. Hintaa riittää, mutta jos Ikean tuolilla on tullut istuttua jo kymmenisen vuotta, niin eiköhän näillekin tulisi käyttöikää ihan riittävästi. Tällä hetkellä "suunnittelu" onkin saavuttanut sen tason, että istuinosan väri on jo mietitty (3 kpl mustia, 3 kpl harmaanruskeita), samoin jalat (metallisten ja vaaleiden puujalkojen sijaan tummanruskeat puujalat).

Asia selvä. Nyt pitäisi enää saada uusi asunto, paljon rahaa ja kauppa, josta tuolit ostaisi. Eli eipä pidetä kiirettä. (Pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni vielä lukuisia kertoja sekä tuolien värin että koko mallin puolesta.)

Löytyykö teiltä kyseiset tuolit? Kokemuksia? Hyvä ostopaikka?

Ensimmäinen kuvapari Joanna Laajisto, kuvakollaasi Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7)