Postikortit Suomen kesästä

Sillä välin kun me kotiuduimme pitkältä lomalta vihreästä Itä-Suomesta Helsingin tummille kaduille, järjestelimme kotimme maalauskaaoksen keskeltä taas asuttavaksi ja suunnittelimme sekä vietimme tyttäremme ristiäisiä, kuumin kesä vuosikymmeniin vaihtui kuin salaa viileään alkusyksyyn. Tai loppukesään, kai elokuun loppua voi edelleen väittää kesäksi, kun ulkona tarkenee kuitenkin ilman sukkia, vaikka kaulassa roikkuu jo yhä useammin kaulaliina.

Blogi on jäänyt vähän unholaan, mutta uinukoon aikansa. Tällä hetkellä tuntuu niin paljon tärkeämmältä pitää tyttöä sylissä ja katsella, kuinka pieni suppusuu nousee nykyään jo hymyyn. Se osaa olla aika uskomaton näky.

Mutta kesä, onneksi tulet taas ensi vuonna!

Kesällä tuli hankittua ruskein napa koskaan, vietettyä lapsen kanssa kuumimmat hetket edes hiukan viileämmissä sisätiloissa ja karattua muutaman kerran järvelle, uistimet veneessä mukana ja bikinit aurinkorasvasta hikoutuen. Karman laki osaa olla ilkeä: en päässyt uimaan koko kesänä erinäisten synnytyksestä johtuneiden tulehdusten takia, mutta taisin kompensoida sitä syömällä litroittain jäätelöä.

Melko tyhjä oli kameran muistikortti. Joskus riittää, että elämän kokee juuri siinä hetkessä, ilman väliin tulevia linssejä.

Meediot yhdessä koossa

Vietimme medianomien kesken toissa lauantaina ensimmäistä luokkakokousta. Kymmenen vuoden tauon jälkeen kukaan ei ollut tietenkään muuttunut. Kaikilla oli samat hauskat jutut, samat hymyt, samat ilmeet ja eleet. Tarinointi tuntui jatkuvan siitä mihin se kymmenen vuotta sitten jäi, aika nostalgista.

Hassua ajatella, että olin vasta lukiosta päässyt lakkipää, kun aloitin kyseisen korkeakoulun. Nuorin ja ainoa 18-vuotias koko porukasta. Suurin osa uusista opiskelijoista oli kahdenkympin toisella puolen, vanhimmat taisivat olla reippaasti yli kolmekymppisiä.

Huvittavaa myös ajatella, miten kouluun tuli haettua: tein ennakkotehtävät leikkaa ja liimaa -yhdistelmällä ihan paperi/sakset-komboa käyttäen. Eipä silloin ollut kotona vielä viimeisintä tekniikkaa sisältävää tietokonetta (saati erilaisia kuvankäsittely- tai vektoriohjelmia), jolla homman olisi voinut tehdä tyylikkäämmin.

Kävelimme parin opettajan kera entisen opinahjomme vanhoilla käytävillä, uusissa luokkahuoneissa, äänittämöissä ja studioissa. Tuijottelimme meidän opiskelijoiden mukaan nimettyjä huoneita ja koneita sekä kuuntelimme ääni- ja kuvapuolen opettajien mietteitä nykyopiskelusta. Oli yllättäen aika haikeaa. Ikävä 2000-luvun alkua.

Sanoinkin kesken illan, että kävisin milloin tahansa uudestaan kyseisen koulun. Ehkä suuntaus oli oikea, kun ala jaksaa edelleenkin kiinnostaa. Tai sitten suurin vaikutus oli ihmisillä – tyypit kun olivat (ja ovat edelleenkin) aivan huippuja. Niin opiskelijat kuin opettajatkin.

Pienissä häissä

Parisen kuukautta sitten ystäväpariskuntamme meni kaikessa hiljaisuudessa naimisiin. Saimme kunnian olla todistamassa tapahtumaa erään toisen pariskunnan kanssa Ruoholahden käräjäoikeudessa. Päivä oli huhtikuisen kylmä mutta aurinkoinen ja hääpari tietysti yhtä herkkää hymyä.

Neljän ruokalajin juhladinner syötiin Ravintola Murussa, jonka jälkeen koko hääsaattue päätyi jatkoille toisen ystäväparin kotiin.

Päivä, jollaisia saisi olla elämässä enemmänkin. Onnea tulevasta 2-kuukautishääpäivästä P ♥ T!

Pieni paperinen aarre

Rakas ystäväni teki viikonloppuna löydön lapsuudenkodistaan.

Oi aikoja! ♥

Seesteistä vappua

Yleensä vappuna oli tapana poksauttaa montaa erilaista kuoharia, syödä espanjalaisia mansikoita, valmispatonkia ja kaikenlaisia juustoja, keksejä ja salaatteja, istua puistoissa vilttikasojen päällä (tukka jäässä ja huulet sinisinä hitaasti sulavien lumikasojen vieressä) ja viettää toukokuun ensimmäistä päivää runsaalla ystäväporukalla satojen tai tuhansien muiden vappuihmisten ympäröimänä.

Ystäväporukka ei ole muuttunut mihinkään, mutta parin viime vuoden aikana vapusta on tullut selkeästi sisätilan tapahtuma. Mukavuus on vienyt voiton palelemiselta, lautaselta löytyy nykyään alusta asti itsetehtyä, grillattua ja savustettua ruokaa, tuoreita salaatteja ja muutamaa eri jälkkäriä. Ympärillä pyörii yhä enemmän lapsia ja koiria, kukaan ei ole jaksanut kaivaa ylioppilaslakkiaan kellarista eikä haalarimuotikaan enää kovin kiinnosta. Sohvannurkassa loikoilee vain tyytyväisiä naamoja.

Ruokaa, lämpöä ja ystävyyttä, eihän sitä muuta tarvitsekaan, edes vappuna.

Arkea se on viikonloppukin

Arkihaaste. Sosiaalisen median tämän hetken kultasana. Kiitos haasteista ystävät, mutta koska laiska sielu kohtaa yhä vaan kiireisen kehon, jätän haasteet tekemättä ainakin Facebookin puolella. Ihan joka päivä ei muista eikä jaksa ajatella kuvaamista, kun on kiire elää sitä paljon puhuttua arkea.

Sen sijaan isken pari kuvaa viikonlopusta eetteriin. Sitä samaa arkeahan nämäkin ovat, kuten koko blogi.

Ikeaa ja pinnasängyn hankintaa, ruukkukasvien karsintaa, pari pallomahaa. Tai itse asiassa kolmekin, mutta tässä nyt kaksi edustettuina. Oli myös ystävän babyshowerien päätteeksi ravintolailtaa kestosuosikki Farangissa, mutta nälkäinen veti ruoat napaansa ilman kameraa. Oli kaunista ja hyvää, edelleenkin.

Ja se viikonlopun tärkein: meidän rakas, pieni kotimme tulee kohta myyntiin, jos vain saamme tarjouksen läpi tähtäimessämme olevasta asunnosta. Oijoi.

Miami lovea

Yksi viime viikon parhaimmista ja odotetuimmista hetkistä vietettiin lauantaina, harmaan taivaan alla ja kylmän tuulen halauksessa. Ympärillä liuta ystäviä, paljon hyvää ruokaa, iskevää musiikkia ja illan punaista valoa.

Ja se hääpari. Kaunis ja komea, yhtä onnellista hymyä.

Jaksoin bailata aamukolmeen, kunnes koneisto hyytyi. Hyvä saavutus tämäkin.

Naistenpäivän sankaritar

Yhdistetään kimppa naisia, runsaasti hyviä juttuja, värikästä kuvataidetta, hien pintaan puskevaa afrotanssia, saunan lauteilla kerrottuja elämäntarinoita, muovailuvahaa ja vessapaperia, jalkapohjat kuumottamaan iskevää reggaeklubia sekä erityisesti hymyssä suin kulkeva tuleva morsian.

Saadaan aikaan taide- ja liikuntapainotteiset polttarit, jotka pistävät väsyttämään ja moukaroivat jalat helliksi vielä pitkälle sunnuntaihin. Onnea ovat hauskat muistot, joita käymme vielä aivan varmasti läpi kuukauden päästä juhlittavissa häissäkin.