Sininen on lämpimin väri

Voisi luulla, että loppuvuoden leffakiintiömme olisi jo täynnä melko runsaan Rakkautta & Anarkiaa -festivaalivyöryn myötä. Sen sijaan tahti taitaa vaan kiihtyä, mitä tummemmiksi illat muuttuvat.

On kuitenkin eräs elokuva, jonka haluaisi vasta päättyneestä R&A-putkesta nähdä uudelleen. Jos siis aiotte katsoa tänä syksynä vain yhden elokuvan, suosittelen vahvasti siirtymään leffasalin punaisille penkeille joulukuussa, kun lesborakkaudesta kertova La vie d'Adèle (Adèlen elämä – osat 1&2) ilmestyy laajemmin Suomen valkokankaille. Cannesissa keväällä pääpalkinnon eli Kultaisen palmun voittanut, iholle asti tuleva ranskalainen elokuva on kaikessa avoimuudessaan, rajuudessaan ja herkkyydessään tolkuttoman hyvä elokuva. Enkä taida olla mielipiteideni kanssa yksin, ylistäviä kommentteja on tullut vähän joka suunnasta.

Abdellatif Kechichen peräti kolmetuntinen raina on kertomus kasvutarinasta, seksuaalisesta heräämisestä ja kahden naisen rakkaudesta. 15-vuotias, kirjallisuutta opiskeleva Adèle (Adèle Exarchopoulos) hengailee ystäviensä kanssa ja hapuilee kohti aikuisuutta muiden nuorten tavoin. Käänteentekeväksi muodostuu kuitenkin suhde hieman vanhempaan naiseen, boheemiin Emmaan (Léa Seydoux).

Elokuvan suorasukaisten ja pitkien seksikohtausten sekä kaiken paljastavan, intensiivisen lähikuvauksen myötä elokuva tulee kokonaisvaltaisesti niin iholle, niin järjettömän lähelle, että olonsa tuntee lähes tirkistelijäksi intiimien kohtausten ja päähenkilöiden tunteikkaiden katseiden edessä. Se jos mikä on koukuttavaa.

Leffan englanninkielinen nimi on muuten Blue Is the Warmest Colour. Sininen onkin elokuvan kantava teemaväri. Katsokaa, niin ymmärrätte.

Uusi lempisarja

Seuraan nykyään tv-ohjelmia harvakseltaan. Aika menee lähinnä läppärin edessä istuessa ja musiikkia kuunnellen, telkkari pysyy kiinni yhä useammin. Ehkä siksi havahduin vasta tovi sitten niinkin mahtavaan sarjaan kuin Solsidan (suomeksi Onnea onkimassa), jota kaikki tuntuivat hehkuttaneen jo pitkään. Katsoin lopulta uteliaana tätä ruotsalaisten ykköskomediaa parin jakson verran ja koukutuin, aivan totaalisesti! Nyt hehkutan sitten itsekin. Niin mahtavaa arkikomiikkaa, niin ruotsalaista, niin paljon myötähäpeää, niin Ovea, että todellakin kymmenen pistettä lahden toiselle puolelle! Päivän naurut tulevat yleensä viimeistään tämän sarjan seurassa.

Suomessa alkanevat kohta jo neljännen kauden jaksot, joten jostain piti kaivaa ihan ensimmäisetkin kaudet katsottavaksi. Ystävä pelasti tilanteen, Filmnetistähän ne kaikki lopulta löytyivät. Vinkkinä teillekin, että siellä saa muuten juuri nyt kuukauden kokeilujakson 10 sentillä. Ihan sama mitä sarjoja tai elokuvia aikoo tuijottaa, Filmnetissä taitaa olla aikamoinen liuta valinnanvaraa.

R&A-festivaalimaratonin jälkeen (eilenkin tuli istuttua kolmessa eri leffassa) tapitetaan seuraavaksi siis Solsidania illat putkeen. Kuulostaa ihan syksyltä. Ja vatsanpohjasta ottavalta naurulta.

Kuva

Enemmän rakkautta kuin anarkiaa

On taas se aika vuodesta, kun Suomen suurin leffamaraton Rakkautta & Anarkiaa valloittaa ensi viikosta alkaen koko kaupungin ja istuttaa meikäläisetkin valkokankaiden ääreen illasta toiseen.

Perinteiden mukaisesti kahlasimme kaikki noin miljoona vaihtoehtoa läpi edellisen parin illan aikana, synkronoimme tarkoituksella tyhjänä olevat kalenterimme yhtä friikahtaneen ystäväpariskuntamme kanssa ja suunnittelimme leffatreffejä viiteen eri näytökseen. Lippujen myynti netin kautta takkuili näköjään tänäkin vuonna, sillä taisteluun luonnollisesti kuului servereiden toimimattomuutta,  R&A-sivujen muistikapasiteetin puutetta massiivisen ryntäyksen johdosta ja yhdet lähes missatut liput. Oh well.

Parhaimpana R&A-muistona mieleen on jäänyt viime vuoden ehdottomasti upein leffa Koskemattomat, mutta myös takavuosien Lars ja se ainoa oikea (Ryan Gosling!), Iho jossa elän, Drive (no taas se Ryan Gosling!), Our Day Will Come ja The Hurt Locker ovat jättäneet vahvat muistijäljet. Muiden muassa.

Tänä vuonna katsontalistallemme päätyi tavallista vähemmän leffoja. Joko vanhemmiten valikoi katsottavaa kuvavirtaa herkemmin tai sitten tarjonta ei vain oikein sytyttänyt. Veikkaan jälkimmäistä. Hyvä elokuvia ei valitettavasti ole liikaa.

Näillä mennään:
(1)  Adèlen elämä
(2)  Päivien kuohu
(3)  Jahti
(4)  Betoniyö
(5)  Bitch Hug
(6)  Ginger & Rosa
(7)  Frances Ha
(8)  Ernest & Célestine

Mies käy mainittujen leffojen lisäksi katsomassa vielä kymmenkunta muutakin esitystä, meikälle riittää kahdeksan kevyttä istumalihasten treenauttajaa. Tänä vuonna yksikään esityksistämme ei harmittavasti osu Kino Engeliin, jossa leffaa katsotaan perinteisesti tiiviinä rykelmänä paksuun armeijavilttiin kietoutuneena, tuhti punaviinilasi kädessä ja nenänpää sekä kylmyydestä että punaviinin hehkusta punoittaen, yhä pimenevässä syyskuun illassa. Ensi vuonna sitten.

Kuuluuko teidänkin syksyynne R&A?

Silmäniloa

Pikatreffit Korjaamolla venyivät eilen iltapalaksi ja valokuvanäyttelyksi.

Hienoa settiä. Sekä ruoka että näyttely.

Kolmen kopla

Jouduin opiskeluaikoinani katsomaan ja analysoimaan useampaakin eri elokuvaa milloin minkäkin tehtävän varjolla. Muutamia yleismaailmallisia klassikoita (kuten Citizen Kane ja Casablanca) ei välttämättä olisikaan tullut katsottua ilman "pakollista" leffasessiota koulumme auditoriossa. Kiitos siis opettajillemme, vaikka kieltämättä kolme Casablancaa putkeen yhden päivän aikana (eri näkökulmista analysoiden tietysti) oli ehkä vähän liikaa... Tai saman päivän aikana molemmat pitkät versiot Tuntemattomasta sotilaasta.

Omaan top-kolmoseeni ei silti kipua yksikään varsinainen klassikko. Jokainen elokuva on täysin erilainen, oman tiensä kulkija. Onko joku näistä myös sinun suosikkisi?

1) Pan's Labyrinth (El Laberinto del Fauno)
Upea, aikuisten fantasiaelokuva. Olen nähnyt tämän tummasävyisen sadun vasta kahdesti, enkä todennäköisesti sitä ihan heti uudestaan katsokaan. Ei tarvitse. Elokuva on niin täyttävä, että sen synkän kauniilla mutta kauhuakin loistavalla maailmallaan pysyy kylläisenä pitkään. Leffan ohjaaja-käsikirjoittaja Guillermo del Toro on ihan varmasti nero. Tiesittekö, että leffa sai aikoinaan Cannesin filmifestivaaleilla jopa 22 minuutin suosionosoitukset?

2) Koskemattomat (The Intouchables)
Ranskalaiset osaavat. Näin elokuvan Rakkautta & Anarkiaa -leffafestareilla jo viime syksynä, enkä malttaisi olla menemättä Finnkinon punaisille penkeille uudestaan, kun se kerran siellä vielä pyörii. Nauramaan ja itkemään. En muista milloin olisin viimeksi katsonut yhtä hyvää, koskettavaa ja lämmintä draamakomediaa, joka perustuu vielä tositapahtumiin. En tosin ole varma, haluaisinko nähdä tästä mahdollista englanninkielistä versiota, joka kuulemma on suunnitteilla. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, kopiossa rikkoutuu yleensä jotain.

3) Kill Bill / Pulp Fiction / Reservoir Dogs
Hei, Tarantinon leffat! Puhdasta energiaa ja mahtavat musiikit. Tarvitseeko muuta sanoakaan? Eräs Kill Billin renkutuksista soi pitkään jopa kännykkäni soittoäänenä. Aika usein ex-työkaverini lähtivät siihen viheltäen mukaan...

+ Muita satunnaisia hyviä: Piiat, 500 Days of Summer, Lars ja se ainoa oikea, The Wrestler - painija, American Beauty, Black Swan, Pretty Woman, Million Dollar Baby, Bridget Jones, Notting Hill, Slummien miljonääri, Forrest Gump, Tuntematon sotilas (se Edvin Laineen alkuperäinen)...

Kuva: Pan's Labyrinth

Liikunnasta kulttuuriin

Olemme mieheni kanssa liikunta-/kulttuurisetelien suurkuluttajia. Tai minä ainakin olin. Käytin setelini aina suoraan treenipaikkani jäsenmaksuun, joka tuli tätä kautta huomattavasti edullisemmaksi.

Sitten työpaikkani vaihtoi setelit Smartumista Luottokunnan seteleihin. Eipä enää käynytkään salilleni. Ostettuna oli parin sadan euron edestä etuseteleitä, mutta tuijottelin niitä vain tyhmänä kädessäni. Mitäs hiivattia minä näille nyt teen? En minä käy missään jumpissa. Tai kuntosalilla rautaa pumppaamassa. Lenkilläkin saa käydä ihan ilmaiseksi.

Setelit pyörivät laukussani vajaan vuoden. Mies ehdotti aina välillä, että käyttäisimme ne teattereihin. Kaupunki on täynnä erilaisia näytöksiä, sen kun vain valitsisimme omamme. Hyvä ajatus, mutta silti setelit jatkoivat pyörimistään. Laiska ei jaksanut nähdä vaivaa. Pari päivää ennen käyttöajan umpeutumista marssimme lopulta Lippupisteen tiskille ja löimme pöytään molempien setelit ja sporttipassit.

Nyt on sitten nähty jo Patriarkkaa, Nenäpäivää ja muutamia leffoja. Ylihuomenna hän tulee oli listallamme myös, mutta esitys peruuntui samana päivänä. Käytimme takaisin saamamme rahat Siltasessa pariin erikoisolueeseen ja mättöhampurilaiseen. Melko hyvä diili.

Vielä pitäisi nähdä pari muutakin näytöstä. Tässähän joutuu ostamaan kohta lisää seteleitä.

Kuvat: Kansallisteatteri