Kolmen kopla

Jouduin opiskeluaikoinani katsomaan ja analysoimaan useampaakin eri elokuvaa milloin minkäkin tehtävän varjolla. Muutamia yleismaailmallisia klassikoita (kuten Citizen Kane ja Casablanca) ei välttämättä olisikaan tullut katsottua ilman "pakollista" leffasessiota koulumme auditoriossa. Kiitos siis opettajillemme, vaikka kieltämättä kolme Casablancaa putkeen yhden päivän aikana (eri näkökulmista analysoiden tietysti) oli ehkä vähän liikaa... Tai saman päivän aikana molemmat pitkät versiot Tuntemattomasta sotilaasta.

Omaan top-kolmoseeni ei silti kipua yksikään varsinainen klassikko. Jokainen elokuva on täysin erilainen, oman tiensä kulkija. Onko joku näistä myös sinun suosikkisi?



1) Pan's Labyrinth (El Laberinto del Fauno)
Upea, aikuisten fantasiaelokuva. Olen nähnyt tämän tummasävyisen sadun vasta kahdesti, enkä todennäköisesti sitä ihan heti uudestaan katsokaan. Ei tarvitse. Elokuva on niin täyttävä, että sen synkän kauniilla mutta kauhuakin loistavalla maailmallaan pysyy kylläisenä pitkään. Leffan ohjaaja-käsikirjoittaja Guillermo del Toro on ihan varmasti nero. Tiesittekö, että leffa sai aikoinaan Cannesin filmifestivaaleilla jopa 22 minuutin suosionosoitukset?

2) Koskemattomat (The Intouchables)
Ranskalaiset osaavat. Näin elokuvan Rakkautta & Anarkiaa -leffafestareilla jo viime syksynä, enkä malttaisi olla menemättä Finnkinon punaisille penkeille uudestaan, kun se kerran siellä vielä pyörii. Nauramaan ja itkemään. En muista milloin olisin viimeksi katsonut yhtä hyvää, koskettavaa ja lämmintä draamakomediaa, joka perustuu vielä tositapahtumiin. En tosin ole varma, haluaisinko nähdä tästä mahdollista englanninkielistä versiota, joka kuulemma on suunnitteilla. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, kopiossa rikkoutuu yleensä jotain.

3) Kill Bill / Pulp Fiction / Reservoir Dogs
Hei, Tarantinon leffat! Puhdasta energiaa ja mahtavat musiikit. Tarvitseeko muuta sanoakaan? Eräs Kill Billin renkutuksista soi pitkään jopa kännykkäni soittoäänenä. Aika usein ex-työkaverini lähtivät siihen viheltäen mukaan...

+ Muita satunnaisia hyviä: Piiat, 500 Days of Summer, Lars ja se ainoa oikeaThe Wrestler - painija, American Beauty, Black Swan, Pretty Woman, Million Dollar Baby, Bridget Jones, Notting Hill, Slummien miljonääri, Forrest Gump, Tuntematon sotilas (se Edvin Laineen alkuperäinen)...

Kuva: Pan's Labyrinth

6 kommenttia:

  1. Koskemattomat oli upea elokuva! Toivon todella, ettei elokuvasta tehdä englanninkielistä versiota, sillä siitä katoaa silloin jotain olennaista. En jaksa nimittäin hetkeäkään uskoa, että amerikkalaistuotantoon(?) saataisiin kiteytettyä Drissin kovakuorista, mutta sydämeltään pehmeää olemusta niin täydellisesti kun Omar Sy sen näytteli.

    Panin labyrintti on vielä näkemättä, mutta ehdottomasti katsottavien listalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omar oli aivan huippu! Ihan ässä! Ja suosittelen vahvasti labyrintin tutkimista ;)

      Poista
  2. Juuri joulun aikoihin mietittiin, että pitäiskö mennä katsomaan tuo Koskemattomat. Mahtaisiko vielä olla täällä teattereissa, pitääpi tsekata.

    Ootteko muuten nähneet norjalaisen leffan Headhunters (en muista leffan norjalaista nimeä)? Katsottiin jokin aika sitten ja oli pitkästä aikaa tosi hyvä leffa. Jonkin verran tragikoominen ja jännäkin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hus, menkää, Koskemattomat on loistoleffa! Mä näin tuon Headhuntersin muistaakseni siellä Rakkautta & Anarkiaa -festareilla viime syksynä, oli ihan ok. Ei se tietysti kirjaa voittanut, mutta harvoinpa leffat ovatkaan parempia :)

      Poista
  3. Äh. Mun sydänverta vuodattanu kommenttini katos bittiavaruuteen. :( Sama lyhyesti: 500 Days of Summer! <3

    VastaaPoista