Makea maanantai

Joskus alkuviikko kaipaa selkeästi vähän sokeria. Rasvakaan ei ole koskaan pahitteeksi. Tänään tämä extemporena yhdistetty kombo tuli pannukakun muodossa, ja voi pojat, mikä pannukakku! Onneksi minua paremmat kokit osaavat tehdä taikojaan ja laittaa tuotoksena lopulta yleiseen jakoon, sillä illan tähtihetki syntyi Kinuskikissan ohjeen perusteella:



100 g voita tai margariinia
8 dl kevytmaitoa
2 munaa
1 ½ dl ruokosokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja


Sulata voi. Mittaa kulhoon maito ja vatkaa joukkoon munat. Lisää loput aineet ja voisula. Anna taikinan seistä jääkaapissa 15-30 minuuttia.

Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia.
(Itse paistoin lähes tunnin, lopussa nostin asteita vielä 225 asteeseen. Meillä on vähän omaperäinen uuni.)

Ehkä salaisuus löytyy kardemummasta. Tai sitten vain sokerin, rasvan ja kardemumman jumalaisesta yhdistelmästä. Olisin syönyt koko pellillisen, ellei taloudessamme asuisi mies, joka taisi sen jo tehdä.

Herkku ei välttämättä tarvitse kylkeensä kermavaahtoa, hilloa tai muutakaan makeaa, siitä pitää puolitoista desiä sokeria jo huolen. Meillä niiden puutteen saneli myös jääkaappimme. Mansikkahillo oli näköjään mennyt vanhaksi jo pari vuotta sitten. Ei kai se ole niin justiinsa.

4 kommenttia:

  1. Slurps! Välillä tosiaan tarttee "ihan pikkusen" rasvaa ja sokeria. :)

    VastaaPoista
  2. OiVoi! Tuo kinuskikissan pannari on kyllä niin taivaallisen hyvää, että meillä sitä tehdään nykyään melko usein, ja luulenpa että letut joutuvat väistymään tämän herkun tieltä. On vaan niin paljon helpompi ja nopeampi tehdä ja paremman makuinenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se OLI hyvää, teemme ihan varmasti toistekin :)

      Poista