Naisten hetki

Kun saman pöydän äärelle isketään kolme pohjoiskarjalaista naista, ruokaa notkuvat brunssilautaset ja omasta mielestämme mahdottoman hyvät jutut, ei liene kai ihmekään, että syöminen, juominen ja maailman parantaminen kestää kokonaisuudessaan lähes neljä tuntia. Terkut vain tarjoilijalle, viihdyimme kyllä!

Vinkkivitonen: Taka-Töölössä sijaitsevasta Ravintola Mercur Töölöstä löytyy karun ulkomuotonsa sisältä varsin kattava ja laadukas sunnuntain brunssisetti. Suosittelemme! Ja menemme toistekin.

Eräänä päivänä

Sunnuntain tärkeimmät: nukutaan niin pitkään kun ei sinisen valon hämärässä enää jaksa, syödään aamupala vasta reippaasti puolenpäivän jälkeen, pestään pyykkiä (ja silitetään turhan kauan pölyttynyttä, tornimaista pyykkikasaa), vaihdetaan lakanat, hikoillaan salilla, katsellaan jääkiekkoa ja tehdään vähän töitäkin. Ja siinä sivussa mietitään minulle hokkareiden ostamista, jotta pääsisi painelemaan jäällä täysillä turhanpäiväisten kaunoluistinten sijaan, jotka yläasteen opettaja pakotti aikoinaan ostamaan tyttöjen liikuntatunnille. Siihen asti olin tottunut spurttailemaan ja jarruttelemaan poikien luistimilla.

Eikä tuleva, kännykätön maanantai ota päähän yhtään niin paljon, kun on jo osittain kiinni arjessa. Tai ei ole siitä koskaan irti päästänytkään.

Joulukuun ensimmäinen

1) Aamupalan jälkiruoka.
2) Munapussikalsarit. Rumat, isot ja lämpimät. Ja paljon pidetyt villasukat, joku pari aina jalassa.
3) TOKYOn ruuhkaiset joulumyyjäiset.
4) Ensi vuoden seinäkalenteri, 12 printtiä 11 eri suunnittelijalta.
5) I can see the light.
6) Kellarista esiinkaivetut jouluvalot.

Pinkki sunnuntai

Sunnuntait menevät monesti saman kaavan mukaan. Nukutaan arkiaamuja pidempään (koska edellisilta on kuitenkin venynyt taas pitkäksi), syödään aamupala rauhassa ja kelloon vilkuilematta, tuijotellaan leffoja tai luetaan lehtiä, järjestellään paikkoja, pestään pyykkiä, pyyhitään menneen viikon pölyt tasoilta jos jaksetaan ja ollaan vain. Löysäillään.

Vaimoilin meille tänään kuitenkin pari pellillistä porkkanakaurasämpylöitä. Suunniteltu juttu, jota tapahtuu äärimmäisen harvoin. Yleensä ei silloinkaan. Pullantuoksuista kotihengetärtä minusta ei saa, mutta jospa nyt yrittäisi upottaa kätensä kenties vähän useammin siihen sämpylätaikinaan... On siinä touhussa jotain sympaattistakin. Niin kuin epäsymmetrisissä, lämpimissä sämpylöissä, jotka syödään luonnollisesti paksun voikerroksen ja pitkään kypsyneen goudajuuston kera. Drinkkivinkki: God Morgonin mansikka-omena-mustaherukkamehu on rentoon sunnuntaiaamuun aika täydellistä, eikä itse tehty mansikka-mustaherukka-banaanismoothiekaan kovin huonolta siinä vieressä maistu.

Aamupalapöytämme oli tänään hämmentävän pinkki. Tajusin sen vasta kuvista.

Tavallista parempi viikonloppu

Kaksi päivää Tampereella. Tuli halattua sukulaisia ja ystäviä, vierailtua superhienossa ja itsetehdyssä kaksikerroksisessa, puuhun rakennetussa majassa, syötyä järjettömän hyvää ruokaa, kumottua hilpeää juotavaa, rentouduttua parissa eri sohvan nurkassa ja saunottua pois kesän rusketuksen rippeet. Aurinko laittoi Tampereen loistamaan, oli kirpeää ja kaunista syksyn kuulautta, vaikka kylmä tuuli pakottikin kiiruhtamaan sisätiloihin.

En saanut tältäkään reissulta itselleni välikausitakkia, mutta mies sen sijaan kantoi ainoasta vierailemastamme liikkeestä ulos pari kassillista varsin katseenkestävää vaatetta. Miten miehet sen oikein tekevät – löytävät kertaheitolla juuri ne tuotteet, joita tulevat etsimäänkin? Uskomatonta.

Kävimme pyörähtämässä myös afrikkalaisamerikkalaisen kuvataiteilijan Ellen Gallagherin AxME-näyttelyssä, joka on esillä Sara Hildénin taidemuseossa tammikuun loppuun asti. Ellenin monimuotoinen, moderni tuotanto oli käymisen arvoinen. Yhtä lailla visiitin väärti oli La Famille -kahvila, joka oli juuri niin kotoisan ja mukavan oloinen kuin olin etukäteen ajatellutkin.

Meinasin piilottaa pikku-Stumpin kainalooni, kun kaasutimme pois ystäviemme luolta sunnuntaina. Ehkä ensi kerralla. Jäi ikävä popcornin tuoksuisia tassuja ja suklaanruskeita nappisilmiä.

Pitkä ja kunnioitettava matka

Kesän kaunein ilta oli 7.7.2013. Aurinko paistoi, metsästä raikasivat lintujen laulut ja me vietimme ensimmäistä lomasunnuntaita. Se päivä oli samalla myös vanhempieni 40-vuotishääpäivä.

Lahjaksi he saivat meiltä ja siskoltani itsetehdyn, neljän ruokalajin illallisen mökkimme kodassa. Heinäkuun lämpimässä illassa oli alkumaljaa, alkuruokaa, varsinaisia pääruokia ja erilaisia viinejä, hääkakkua ja kahvia aveceineen. Kakun toimme Helsingistä asti, sitä en enää lähtenyt itse tekemään. Kiitos taas Kreemitär, koko komeus katosi hetkessä! Taisin hyvin pitkälle jopa itse kaapia ne viimeiset valkosuklaamurut...

Loppuillan tunteina kodassa soi vielä vanhempieni häävalssi.

40 vuotta on hurja saavutus. Toivottavasti yhtä pitkät vuodet tarttuisivat meihinkin.

Turistina Porvoossa

Koska kummipoikani joutui perumaan tämän viikonlopun vierailunsa kuumeen takia, minä työnsin miehen autoon ja huristimme yllättävän vapaan lauantain siivittämänä Porvooseen. Muistikuvissamme vuosien takaa vilisi vain yksi ainoa, viileä myöhäissyksyn sunnuntai, jolloin kesän hiljaisuus oli laskeutunut kyseisen kaupungin ylle ja pikkuputiikit olivat sulkeneet jo ovensa. Harhailimme vanhan kaupungin puutaloidyllissä ja toivoimme, että edes joku parin neliön kahvila olisi armahtanut ja päästänyt sisään. Kumpikaan ei muista, miten tarina päättyi. Tuskin saimme juotavaa.

Tänä lauantaina kaupunki lauloi itsensä eloon, ihmisiä vilisi jokaisessa kadunkulmassa ja turistikaksikko Helsingistä käveli vanhaa kaupunkia ristiin rastiin kuin ei olisi siellä koskaan käynytkään. Kurkisteli kotoisten, pienten liikkeiden ikkunoista ja ovista sisälle, pyörähti kahvilla ja välipalalla joen rannassa, näki häävieraiden odottelevan varjoisten puiden katveessa omaa kirkkovuoroaan, kuunteli esityksiä yllättävissä paikoissa ja vietti kesän virallista viimeistä päivää. Nahkatakki ja kaulaliina olivat liioittelua, seitinohuessa villapuserossakin tuli jo hiki.

Lounas tuli vedettyä kehuja saaneessa Bistro Sinnessä. Ruoka oli kympin arvoista, vaikka itse paikka ei ihan täysiä bistropisteitä meiltä saanutkaan. Ravintolaan olisi pitänyt ilmeisesti olla pöytävaraus ja syöjien vetää menu pitkän kaavan mukaan, mikä ei vaikuta enää normaalilta bistromeiningiltä. Suositeltava paikka silti.

Kotimatkalla puhkesi rengas. Täydellistä.

Maailma paranee viikonloppuisin

Loppukesään kuuluu saumattomasti ainakin yhdet grillibileet. Ja ystävät. Molempia löytyi lauantaina Espoosta.

Risottoa, ribsejä, salaattia ja crème brûléeta kunnon menojuomilla. Elämme syödäksemme.

Osasta kuvia kiitos Pekalle!