Onneksi arjen vastapainona on myös juhlaa

Ironista, että vuoden ensimmäinen flunssa iskee viimeisellä työviikolla ennen äitiyslomaa eli juuri silloin, kun itsestään pitäisi repiä irti vielä vähän extraa. Samaan nenä tukossa ja tatti otsassa -helmihetkeen kuului myös toiminimeni veroilmoituksen täyttelyä päivää ennen lomakkeen viimeistä palautuspäivämäärää (mitäs sitä kiirettä pitämään) ja valehtelematta ainakin parimetrisen vauvavaatepinon pesemistä ja silittämistä, jonka seurauksena vaatepöly tuntuu leijuvan asunnossamme vielä ensi vuonnakin.

Onnea ovat oikeasti ystävät, jotka vaatettavat minityyppimme jo ennakkoon niin hyvin, ettei kaupoilla tarvitse enää itse juosta. Kysymys enää kuuluukin, mihin nurkkaan tai minkä kaapin näkymättömään väljään koloon mahdutamme kaiken tuon vaatemäärän...



Mutta onnea ovat rakkaat ystävät muutenkin: minulle järjestettiin sunnuntaina babyshowerit, jossa tuleva äippä yllätettiin erilaisilla lahjoilla, hyvällä ruoalla ja pienellä ohjelmalla. Hormonihuuruista tai ei, mutta itku puski silmään. Moneen otteeseen.

♥ Ystävät 
(Tähän siirappisesti ja ennen kaikkea rehellisesti noin tuhat sydäntä. Koska ystävänpäivä on joka päivä.)

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana babyshowerpaketti! Voi että! Pikaista toipua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pelkän nuhan kanssa nyt pystyy elämään ja käymään töissäkin, kuumetta en kovin kaipailisi enää seuraksi. Ja paketti on kyllä ihana :)

      Poista
  2. Aika on mennyt tosi nopeasti :)

    VastaaPoista
  3. Eikä miten siisti vaippa-tavara-vauva-torni/kakku! Mahtis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, ja tänään sain töissä vielä lisää yllätyksiä! Oh my, yllätysten viikko :)

      Poista
  4. Iiihana paketti!! Tsemppiä viimeisille duunipäiville (päivälle?), ja ennen kaikkea ihanaa mammalomaa!

    VastaaPoista