Kolme viikkoa sitten, toiseksi viimeisenä työpäivänäni minut käytiin hakemassa iltapäiväkahville. Ringissä seisoivat lähes kaikki työkaverini, muikeat hymyt huulillaan. Sain kuulla pienen monologin tulevan vauva-arjen haasteista (vaipparallista, yöuniveloista, maitopukluista, you name it), mutta myös niistä uuden ajanjakson hyvistä puolista. Syliini kasattiin kukkapuskaa ja lahjatavaraa, sain halaukset ja söimme navat täyteen jäätelöä ja mansikoita.
Mutta katsokaa nyt, meidän bébé sai työkavereiltani ihan ikioman, minikokoisen ketturepun! (Joka oli tungettu täyteen äidille kaikkea tarpeellista tavaraa aina pinkistä kynsilakasta ja kesälukemisesta lähtien, huikeaa!) Meidän perheen lomareissuilla jokaisella jäsenellä tulee siis olemaan samislaukut, jei!
Mitäs me kettuset.
(Tunnustan. Laukun väri oli alunperin sammaleenvihreä punaisilla kahvoilla. Olin kuitenkin jo aiemmin miettinyt ostavani lapselle kirkkaankeltaisen miniketun, joten kävinpä sitten vaihtamassa värin. Tuskin työkaverini siitä pahastuvat, he kun olivat ilmeisesti meinanneet ensin keltaisen repun ostaakin.)
Suloinen <3
VastaaPoistaNo on se!
PoistaTosi suloinen ♥
VastaaPoistaKyllä vain :)
PoistaVoi miten ihana!
VastaaPoistaTekisi mieli ottaa ihan vain omaan käyttöön ;)
PoistaVoi että miten söpötti. Me kettureppulaiset taidamme ostaa minille myös omansa, kunhan aika koittaa. Conssit ja kettureppu. Siinä on meidän perheen nimikkokamppeet.
VastaaPoistaConssit on kyllä myös kingit. Tosin mies ei niille lämpene, mutta New Balance -samikset me ollaan ainakin ;)
PoistaHieno mini! Täältä löytyy myös conssit ja kettu. Ekoista miniversiot ja repustakin kyllä hankintalistalla jossain vaiheessa :) Viimeistään tarhaan sitte..
VastaaPoistaViimeistään :) Tekisi mieli ostaa noita miniversioita useassa eri värissä, kokonainen värisuora... Mutta eiköhän lapsi nyt pärjää tuolla yhdelläkin.
Poista