Raskaustesti rv 33+3

Olen muutamaan kertaan lueskellut neuvolan odotusaulassa erilaisia lehtiä, ja Vauva-lehti on tullut jo osittain tutuksi normaalien sisustuslehtikavalkadien rinnalle. Lehden loppuosiossa tehdään yleensä samakysymyksinen raskaustesti milloin kenellekin odottavalle äidille. Mulle kans!

Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja

En ole huomannut. Alkuraskaudessa en pystynyt syömään mitään paistettua tai käristettyä ruokaa, lihaa tai muutenkaan kovin raskasta sapuskaa. Tai edes suklaata! Hedelmät, kasvikset ja paahtoleipä pelkällä voilla olivat ystäviä. Talvella iski aivan järkyttävä makeanhimo (jep, suklaa palasi rytinällä ruokavaliooni), joka onneksi laantui parissa kuukaudessa. Suuraddiktiotani eli sipsejä ei ole tehnyt raskausaikana mieli ollenkaan. Tällä hetkellä parasta herkkua on maustamaton maitorahka tuoreilla tai pakastemarjoilla + hunajalla, mutta tätä settiä nyt tuli syötyä jo ennen raskauttakin.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

Kerroin pomolleni vasta helmikuussa, kun maha alkoi näkyä ja rakenneultra oli takana. Eli puolivälin jälkeen. Tosin samassa huoneessa istuvalle työkaverilleni jouduin kertomaan jo varsin alussa, sillä pyysin häntä olemaan syömättä lounasta työpisteen äärellä – lämpimän ruoan haju sai aikaan voimakkaat yökkimisreaktiot. Hän on itse parin lapsen äiti, joten ymmärsi yskän.

Olen nähnyt erikoisia unia
Jos aiemmin pakenin unissani milloin palkkamurhaajaa tai sotatannerta, suurta tappajakäärmettä tai olin mukana aika kuumottavissa takaa-ajoissa, voisin sanoa unieni rauhoittuneen aavistuksen. Itse asiassa en enää edes muista juurikaan uniani, mutta vauvaunia olen nähnyt muutaman.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Kuvannut kyllä, mittanauhaa ei ole ollut tarpeen kaivaa esiin. Peilikin jo kertoo (vaatteista puhumattakaan), että pötsi on kyllä kasvanut. Vielä onneksi mahtuvat normihousutkin jalkaan, tosin venyvän belly beltin avulla. Ilmeisesti masu jatkaa kasvuaan edelleen eteenpäin eikä sivuille. En ole ostanut vielä ainuttakaan raskausvaatetta – ehkei enää kannatakaan...

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

Tällä turvotuksen määrällä olo on välillä kuin jalkapallon syöneellä, nestehuuruisella norsulla. En ihan ensimmäiseksi väittäisi itseäni kyllä seksipommiksi. Vaikka aika pommeilta nuo jalat kyllä näyttävät... tikittäviltä aikapommeilta. Vihkisormuksesta jouduin luopumaan jo kuukausi sitten, kihla ei ilmeisesti lähde enää pois kuin väkipakolla ja pihdeillä.

Pesänrakennusviettini on herännyt

Pakolliset vauvantarvikkeet on pyritty jo osittain hankkimaan (operaatio tuntuu olevan never ending story) ja keväisin iskee muutenkin aina sisustusinto, joten enpä laskisi näitä vielä pesänrakennusvietin piikkiin. Tai ehkä se onkin, laajemmassa mittakaavassa vain? Pinnasänky tosin odottaa kasaamattomana sängyn alla, vauvan vaatteet ovat vielä osittain pesemättä... Kai tässä ehtii.

Tiedämme lapsen sukupuolen

Kyllä. Nimikin on jo valmiina – olettaen, että lapsi näyttää nimeltään. Varmuuden vuoksi myös vastakkaisen sukupuolen nimikin on mietitty, mistäs sen tietää vaikka synnytyksessä tulisi vielä yllätyksiä.

Mummot ohittavat minut suojatiellä

Kävelen edelleen töihin varsin reippaasti, joten ihan vielä en antaisi mummoille ohituslupaa. Tosin viime aikoina ovat alkaneet vaivata nivuskivut, jotka tahtovat välillä lyhentää askellusta aavistuksen. Kannatti ahtaa ne "ihan vähän vain ahdistavat-puristavat-ja-kiristävät-korkkarit" näihin nestetassuihin ja juosta tovi aikaa vastaan. Huono päätös. Että eiköhän ne mummot kohta kiri ohi. Vielä en ole onneksi alkanut vaappumaan, mutta saa huomauttaa, jos kaupungilla näkee laidasta laitaan keinuvan yksilön. Minä se vain olen.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Onnistuu jos onnistuu, turha sitä lienee stressata.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Ilmeisesti synnytyksen kulusta pitäisi tehdä jonkinlainen oikea toivelista synnytyssairaalaa varten? Pääasia, että minityyppi tulee vain jollain tavalla hengissä ulos. Ihan sama miten, synnytänpä sitten luomuna, lääkehouruissa, nelinkontin tai makuulla. Tai sektiossa. Tosin jos saisin toivoa, mahdollisimman vähillä vaurioilla ja tikeillä, kiitos.

(Kas, Hullujen Päivien täsmälöytö eli Filippa K:n raitapaita/tunika/mekko on osunut taas kuviin. Se on tainnut liimautua jo päälleni.)