Uusi lempisarja

Seuraan nykyään tv-ohjelmia harvakseltaan. Aika menee lähinnä läppärin edessä istuessa ja musiikkia kuunnellen, telkkari pysyy kiinni yhä useammin. Ehkä siksi havahduin vasta tovi sitten niinkin mahtavaan sarjaan kuin Solsidan (suomeksi Onnea onkimassa), jota kaikki tuntuivat hehkuttaneen jo pitkään. Katsoin lopulta uteliaana tätä ruotsalaisten ykköskomediaa parin jakson verran ja koukutuin, aivan totaalisesti! Nyt hehkutan sitten itsekin. Niin mahtavaa arkikomiikkaa, niin ruotsalaista, niin paljon myötähäpeää, niin Ovea, että todellakin kymmenen pistettä lahden toiselle puolelle! Päivän naurut tulevat yleensä viimeistään tämän sarjan seurassa.

Suomessa alkanevat kohta jo neljännen kauden jaksot, joten jostain piti kaivaa ihan ensimmäisetkin kaudet katsottavaksi. Ystävä pelasti tilanteen, Filmnetistähän ne kaikki lopulta löytyivät. Vinkkinä teillekin, että siellä saa muuten juuri nyt kuukauden kokeilujakson 10 sentillä. Ihan sama mitä sarjoja tai elokuvia aikoo tuijottaa, Filmnetissä taitaa olla aikamoinen liuta valinnanvaraa.

R&A-festivaalimaratonin jälkeen (eilenkin tuli istuttua kolmessa eri leffassa) tapitetaan seuraavaksi siis Solsidania illat putkeen. Kuulostaa ihan syksyltä. Ja vatsanpohjasta ottavalta naurulta.

Kuva

10 kommenttia:

  1. Mä katson kanssa todella vähän telkkaria, mutta mun äiti ja iskä sekä veli perheineen on hehkuttanut tätä jo vaikka kuinka kauan ja vihdoin sitten mekin kesälomalla kirittiin kiinni kaikki kaudet ja onhan tämä ihan huikea sarja :D

    Toinen loistava sarja, jota miehen kanssa katsotaan on Silta. Eilen alkoi toisen tuotantokauden jaksot. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nähnytkin siitä mainoksia, mutta vielä en ole päässyt telkkarin äärelle oikeaan aikaan. Pitänee laittaa muistiin :)

      Poista
  2. Pitää varmaan itsekin ottaa selville, että onko se kaiken hehkutuksen arvoinen. Taitaa kuulua lähes yleissivistykseen. :) Ja kiitos tuosta Filmnet-vinkistä. Syksyn hyviä puolia on sohvan nurkkaan kääriytyminen lähes hyvällä omalla tunnolla. Pitäisi varmaan aktivoida kutomisharrastus, jotta voisi ajatella samalla tekevänsä jotain hyödyllistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos urakoit sohvan nurkassa ihan silkasta ilosta, täällä olisi pari tonttua vailla ehjiä villasukkia, vink vink :D

      Poista
  3. Silta / Bro / Broen on areenassa! Ihan loistava, ihan paras, täydellinen sarja!! Saga on niiiin hyvä kun on sosiaalisesti täysin taidoton.

    Mieki katon Solsidania (tämäkin areenasta). Oikein ääneen ihmettelin että kun siinä on yks tyyppi joka ei yhtään osaa puhua ruotsia "siis ton on kyllä pakko suomalainen". No pari jaksoa eteenpäin ja jo alkoi raksuttamaan - Andre Wickström!! Nooo, ehkä se osaa puhua ruotsia ihan hyvin ;)

    Terveisin Yle Areenan suurkuluttaja. Mutta minkä sille voi ettei iltaisin tule koskaan mitään katsottavaa kun olisi sohvalla asemissa joskus yhdeksän maissa iltapala sylissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti pitää tiirailla sitä Siltaa vähän sillä silmällä :)

      Yle Areena on kyllä hyvä. Harmi, ettei Solsidan ole siellä enää kokonaisuudessaan, mutta eipä tuo 10 sentin kokeilukuukausi Filmnetillekään tee onneksi pahaa lovea kukkaroon.

      Poista
  4. Jjep, meillekin sukulaispariskunta pitkään puhui että oletteko sitä Solsidania katsoneet, se on huikea. Mä nimestä luulin että se on joku kalastusohjelma jota vanhukset yrittää meille tuputtaa :D Satuttiin kerran oikealle kanavalle oikeaan aikaan ja nyt olemme onnellisia kolmen dvd-boksin omistajia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalastusohjelma? Hahaha, mahtavaa! Mullekin työkaverit hehkuttivat Ovea ja kavereita jo aikoja sitten. Kuvittelin ensin, että se on joku (suomen)ruotsalaisten oma juttu, mutta todistettavasti kolahtaa varsin hyvin myös karjalaisiin juuriin ;)

      Poista
  5. Hihi, löysin saman sarjan muutama kuukausi sitten ja tosiaan, kun kaikki sitä oli kehunut, niin pitihän se katsoo mistä on kyse. Ruotsalaiset osaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä ne eivät osaisi, piru vie ;) Mutta hyvä että joku osaa, toivottavasti sarja ei lopu ihan heti.

      Poista