Kun Neiti E sai nimen

Tyttäremme ristiäisiä vietettiin jo melkein kaksi kuukautta sitten (kas, niin se aika menee). Pidimme kastetilaisuuden Temppeliaukion kirkossa ja kahvitukset kotonamme pienellä ydinporukalla. Päivä oli kaunis, mukava ja rento, ei muuta olisi voinut toivoakaan.

Neiti osasi olla hiljaa ja rauhallinen kastamisen ajan, mutta sen jälkeen ääntä lähtikin. Kovaa ja korkealta, normaaliin tapaansa.

Etsin muuten koko ristiäisviikon itselleni juhla-asua, mutta lopulta päädyin vuosia vanhaan mekkooni ja kirkkaansinisiin kenkiini. Mekko kiristi etumuksesta ja varpaat olivat puuduksissa vielä pari päivää kemujen jälkeenkin, mutta samapa tuo. Tulipahan uusiokäytettyä tehokkaasti omaa vaatekaappiaan. Tyttäremme kastemekkokin oli varsin vanhaa ikäluokkaa. Vuosia sillä taitaa olla takanaan jo yli neljäkymmentä, ja kyseisessä suvun perinnemekossa on aikoinaan kastettu minutkin.

Päätimme pitää kahvitilaisuuden kotonamme, vaikka neliöitä onkin meillä varsin vähän. Hyvin silti mahduimme, jokainen vieras taisi päästä istumaankin edes jossain vaiheessa.

Halusin säästää hermojani ja tilasin lähes kaikki tarjottavat kaveriltani Outilta, joka hääräilee Kreemitär-yrityksensä takana. Ihania luomuksia! Itse tein pelkästään salaatin ja äitini toi mukanaan perinteisiä karjalaisia herkkuja, vatruskoita.

Taitavat kaikki juhlat olla samanlaisia: päivä hujahtaa ohi niin kovalla vauhdilla, ettei ehdi edes kissaa sanoa.

Kuvat Sakari Röyskö