Tuolia mä metsästän

Tuuliviiri täällä hei.

Päätimme vuoden alusta tilata vihdoin pitkän harkinnan jälkeen Eamesin kokomustat DSR-tuolit ruokapöytämme ympärille. Meni tammikuu, helmikuu ja näköjään maaliskuukin, emmekä saaneet aikaiseksi tehdä tilausta. Asia ei ole ollut niin kiireellinen, joten tilauskin on jäänyt taka-alalle.

Sitten blogiavaruus ja Pinterest-tilini alkoivat täyttyä Thonetin tuolien kuvista. Noista maailman myydyimmistä wieniläistuoleista, jotka näyttivät kaikessa vanhanaikaisuudessaan moderneilta ja kauniilta. Ja jotka löytyivät tietysti yhä kasvavalla nopeudella useamman sisustusintoisen naisen must have -listalta.


Kiinnostuin tuoleista sen verran, että kävin testaamassa yhden yksilön Stockmannin Fazer-kahvilassa, jossa tiedän tuoleja olevan ainakin käytössä. Tuoli oli kuitenkin pettymys: selkänoja tuntui vähän epämukavalta ja tuolin jalat kiikkeriltä. DSR-versioihin verrattuna Thonet kyllä hävisi vakaus- ja mukavuuskilpailussa, vaikka hinnaltaan olisikin ollut edullisempi. (Onko jollakin muuten omakohtaista kokemusta molempien tuolien käytöstä?)

Taidamme pysyä edelleen DSR-tuoleissa, käyttökelpoisuus ennen kaikkea. Vaikka en mene vannomaan, josko Thonetin joskus ostaisi ns. sivutuoliksi, jonka voisi istuttaa makuuhuoneen nurkkaan vaatteita keräämään. Erityisesti se käsinojallinen versio, kaunis kuin mikä.

Saisikohan ruokapöydän tuolit tilattua edes ennen kesää? Vaikka ei kai tässä edelleenkään mikään kiire ole... Ehtii muuttaa mieltään vielä vaikka miten monesti.

Sisustuskuvat via Pinterest (1 & 2)

13 kommenttia:

  1. Meillä on remppa menossa ja tietysti myös mietinnässä rempattuun kotiin hankittavat huonekalut. Yksi hankalimmista jutuista on ruokapöydän tuolit, kun mistään ei meinaa löytää sellaisia, jotka meitä molempia miellyttäisi. Ja jos löytyy, niin hintakin on sitten aika hirvittävä... Mutta nuo molemmat vaihtoehdot on kyllä ulkonäöltään kivoja, joskin hyvin erityyppisiä. DSR on mun mielestä kivempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DSR on myös mun silmiin linjakkaampi, Thonet on kuuden setissä vähän turhan levottoman näköinen... Toimisi varmaan paremmin yksinään jossain huoneen sivustalla. Ja toki molempia tuoleja on nähty kyllästymiseen asti joka paikassa, mutta jokin tuossa kokomustassa ajatuksessa silti viehättää. Eikä ole parempiakaan (ei-niin-brändättyjä) vaihtoehtoja löytynyt.

      Hinta tosiaan hirvittää, ainakin noissa Eamesin tuoleissa. Mutta koska tarkoitus on tehdä kestävät hankinnat, ehkä niihin tämän kerran voisikin panostaa. Tosin kuuden settiä ei olla heti tilaamassa, jos nyt ensin sillä neljällä vaikka pärjättäisiin :)

      Poista
  2. Mä kävin koeistumassa reilu vuosi sitten DSRää. Huomasin se seikan, että istuessani usein koukistan polvia ja taivutan jalat tuolin alle. DSR:ssä mulla kolisi kantapäät ja jalkaterät tuolin jalkoihin. Tuntui ahtaalta. Se tiputti sen vaihtoehdoista pois. Haaveissa on edelleen Magis Chair one tai HAY:n Shanghay chair. Molemmat on todella mukavia, vaikka ulkonäkö pettää ;) Shanghay on hitusen ryhdikkäämpi istuma-asennoltaan ja Chair one rennompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan koeistuttu DSR myös, ja huomasin saman ahtausseikan jalkojen kanssa. Tosin istun yleensä toinen jalka takapuolen alle koukistettuna, joten ahtaus ei ainakaan minua haitannut - eikä kuulemma miestäkään. Tiedä sitten tulisiko siitä kuitenkin ongelma aikaa myöten.

      Tuo HAY:n Shanghay-tuoli on kyllä aika jännä ulkonäöltään, mukavuus ei tule siitä ihan ekana mieleen ;)

      Poista
  3. Ootkos miettinyt, josko nuo Eamesin tuolit on hiostavat? Jostain luin, että Eamesin RAR-keinutuoli on hiostava. Jos olette ajatelleet viettää illanistujaisia näissä tuoleissa, niin hiostavuus voi olla aika ikävä ominaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niihin olisi tulossa Eamesin omat istuintyynyt :) Työkaveri sanoi samaa kun heillä on kyseiset tuolit, eli tyyny olisi aika välttämätön. Eipä tuo haittaa, saa samalla mun kärsineelle häntäluullekin sitten pehmeämpää alustaa. Mutta tuolien tilaus on edelleen vähän jäissä, katsotaan kun jaksetaan.

      Poista
  4. Artekissa just 5+1 kampanja, mut taitaa olla silti reilusti hintaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mutta Suomen hinnat ovat vähän turhan suolaiset (vaikka olisikin kampanja menossa), ajateltiin tilata ulkomailta. Säästää satasen per tuoli.

      Poista
    2. Niin arvelinkin, että Suomen hinnat varmasti silti kovat..

      Poista
  5. Ääni DSR'lle täältä :) Itse haaveilen niistä. Thonetin tuolit ovat niin kovin kauniit mutta mukavuuspisteet ei niin korkealla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takapuoli kaipaa tosiaan alleen vähän mukavampaa alustaa kuin Thonetia, selästä nyt puhumattakaan ;)

      Poista
  6. Meillä on Eamesit jo viisi-kuusi vuotta, ja ovat kyllä olleet paras hankinta kotiimme koskaan. Niitä on kuusi keittiössä, tytön työtuolina yksi, ja sitten vielä "imetystuolina" se keinutuolikin. PIkkuhiljaa ovat meille hiipineet siis! Hiostusta en kyllä ole huomannut ollenkaan, jännä juttu, ulkonäön vuoksi heitin lampaantaljan keinutuoliin, ja onhan se toki ihanan pehmeäkin. Ovat tosi mukavat istua, eikä olla kaivattu tyynyjä ollenkaan, ennen ostoa mietittiin että ostetaan ehkä joskus, mutta nyt tosiaan tuli ekan kerran edes mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tuolit ovat toimineet teillä hyvin! Kyllä me ne Eamesit ostetaan, nyt sitten vaihteeksi mietitään että ehkä sittenkin kokomustilla puu- eikä metallijaloilla... Suuria päätöksiä ;)

      Poista