Reissuromantiikkaa

Kaksi vuotta sitten, Malesian lomamme viimeisenä iltana vastasin jännittyneisyyden virittämään kysymykseen kyllä. Olo oli hämmentynyt, en vääntänyt itkua tai liidellyt loppuelämääni pilvien päällä. Sen sijaan tuli rauhallinen varmuus, että tässä on hyvä olla, nyt ja tulevaisuudessa. Sen jälkeen, kun sydän muisti laukata taas.

Herkän hetken keskelle rysäytti paikallinen nuoriso pikkupaatilla, suoraan mereltä hiekkarannalle jalkojemme juureen. Nauratti koko tilanteen koomisuus. Toiset tässä pussailevat yhteisen sateenvarjon alla, pimeässä ja salamoivan taivaan alla, toiset bilettävät lennättämällä veneen melkein mökin terassille asti.

Sukelluslomastamme tulikin kihlajaismatka, aivan kuten moni oli sitä jo etukäteen aavistellutkin, yli kuuden yhteisen vuoden jälkeen. Hassua se oli silti. Kun eihän meidän pitänyt... Tai ehkä pitikin.

Tänään korkkaamme häälahjaksemme saadun samppanjapullon, yhden niistä. Toivottavasti kihlapäivä ei huku muiden menneiden muistojen joukkoon koskaan, vaikka sitä ei ollutkaan todistamassa hääpäivän tavoin 70 hengen vieraslaumaa. Tietämättään vain se iloisesti kikattava teinikolmikko.