Reissussa: Bangkok

Vielä kerran paluu Thaimaahan. Olkoon tämä enää vain pieni kuvapäiväkirja Bangkokin osalta, suurkaupunkia on toivotonta yrittää ahtaa blogiraameihin. Puolessatoista vuorokaudessa ei tosin ehtinyt nähdä kaupungista kuin pienen pintaraapaisun, silläkin pärjäsi pitkälle.

Oli kuumaa ja kosteaa, paahtavaa aurinkoa ja rankkasadetta. Hikipisaroita, jotka tunkivat lupia kyselemättä polvitaipeisiin ja kyynelkanaviin. Miljoonia ihmisiä, turistihuijareita, valtavia ostoskeskuksia ja kultaisia temppeleitä. Bangkokista ei tullut lempikaupunkia. En tosin tiedä, johtuiko fiilis myös loman viimeisistä päivistä. Lähes kahden viikon rantalomailun jälkeen (Koh Samui & Koh Tao) Bangkok tuntui vain kaoottiselta ja kakofoniselta.

Lepopaikkana toimi yksi Bangkokin kuuluisimmista hotelleista, korkea lebua at State Tower. Sekä palvelu että huone 57. kerroksessa olivat tasonsa arvoisia, mutta silti kokonaisuus jätti vähän kylmäksi. Persoonattomaksi. Mieleen jäi lähinnä suuri hotellikompleksi, jonka tärkein tehtävä oli pyytää kaikesta vain mahdollisimman paljon bahteja. Välttämättä en menisi enää uudelleen. Paitsi heidän maailman monipuolisimpaan aamupalahuoneeseensa sekä taivasta syleilevään Skybariinsa, joka on tunnettu myös Kauhea kankkunen 2 -leffasta. Kauniit oli näkymät, kalliit oli drinkit.

Thaimaahan vielä joskus uudestaan, Bangkokiin ei välttämättä.

6 kommenttia:

  1. Minä sen sijaan ihastuin Bangkokiin huhtikuussa ihan totaalisesti meidän Bangkok-Koh Tao-Koh Samui reissulla. Mä sanoisin, että ei enää koskaan Thaimaaseen, mutta Bangkokiin kyllä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun jaksoit vielä tehdä tämän Bangkok-postauksen, vaikka matkasta onkin jo jokin aika. Kivoja kuvia! Että mä odotan sitä uutta kameraa. Vaikka kai sillä kuvaajallakin on merkitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli saada tämäkin alta pois, kun seuraava matka on jo kulman takana ;) Jää samalla (kuva)muistot itsellekin. Kivoja kuvailuhetkiä uuden kameran kanssa!

      Poista
  3. Tästä postauksestahan on jo iäisyys, mutta piti tulla sanomaan, että niiiin sama fiilis, Bangkok ei ollut ollenkaan mua varten, jonnekin muualle Thaimaahan voisin joskus vielä reissatakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä suurin vaikutus oli varmasti sillä, että mentiin Bangkokiin vasta loman lopussa. Rentoloman jälkeen ei ehkä enää jaksanut 24/7-oloista hälinää. Elämys silti sekin.

      Poista