Suuri matka

Kun yhteen isketään pilkuntarkka viilaaja ja mistään mitään päättämätön perhe, voi tuloksena olla kaikkea muuta kuin nopeaa toimintaa. Saimme kuitenkin joitakin viikkoja sitten vihdoin varattua viikon matkan äitini marraskuisen 60-vuotis syntymäpäivän kunniaksi.

Mainitsinko jo, että Kanarialle me ei sitten ainakaan lähdetä? Syön sanani ja samalla hattuni. Sinnehän me nimenomaan lennämme, Teneriffan eteläpuolelle. Valmispaketilla keskelle muita auringonjanoisia ja "muuten-vain-janoisia" turisteja.


Konsultoin Finnmatkojen palvelunumeron asiakaspalvelijoita kolmeen eri otteeseen, kerran soitin Tjäreborgillekin. Jokaisella kerralla kyselin, kyseenalaistin ja vaadin tarkennuksia. Propsit asiakaspalvelijoille, eräs heistä antoi minulle jopa henkilökohtaisen palvelunumeronsakin, jos haluaisin kysellä seuraavalla kerralla vielä jotain lisää. Tuli tutustuttua varsin perinpohjin Kap Verden ja Kanarian eri tarjontoihin (siinä sivussa tuli tyrmättyä Marokot, Egyptit ja muut vaihtoehdot), niin turistirysissä kuin hiljaisemmissakin kylissä. Olisi ollut mäkistä, kallioista maastoa ja pelkkää tasaista, näkymättömiin asti jatkuvaa hiekka-aavikkoa. Ja kaikkea siltä väliltä. Tutkin Trip Advisoria hartaasti ja selailin välillä hotellien omiakin nettisivuja. Jos useampi valitti alueen melutasosta, siirryin seuraavaan. Karsin ja vertailin. Olisihan kyseessä kuitenkin Suuri Matka äitini kunniaksi, vaikkei se suomalaisen silmin kovin erikoiseen tai eksoottiseen paikkaan suuntautuisikaan.

Mutta tällaista tämä on, kun minut laittaa tekemään matkasuunnitelmaa. Suunnittelu on jo osa matkantekoa, aktiivista fiilistelyä, oli kyseessä millainen loma, paikka tai matkaseurue hyvänsä.

Seuraavana urakkana olisi kesäisen Thaimaan sukellusreissumme lentojen ja majoituspaikkojen etsiminen ja vertailu. Siinäpä sitä sitten taas ollaan, Suuren Matkan äärellä.

Äkkilähtö voisi tehdä meikäläiselle joskus ihan hyvää.

Kuvat hotellistamme, Cleopatra Palace Hotel Tenerife

15 kommenttia:

  1. Wow, olis varmaan pitänyt kysyä sulta apua meidän Berliinin reissun suunnitteluun :D Oletko muuten käynyt Berliinissä, olisko vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne ei olla vielä ehditty ;) Mutta heitä ihmeessä vinkkejä tännekin päin, kunhan olette siellä käyneet!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ja kuulostaa! On varmasti kiva loma tulossa, kun voi vaan olla ja möllöttää arskassa :) Ja niin totta, että fiilistely ja suunnittelu on osa matkaa! (ostettiin eilen mamin kanssa lennot mun kolmekymppisreissulle nykiin, ja suunnittelu pitäisi ihan kohta aloittaa, aikaa kun ei ole enää kuin sellaisest neljä kuukautta! ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea (erityisesti negatiivista kommentointia) ei aina kerrota valmismatkojen esittelyissä, joten parempi selvittää asiat itse ;) Ja koska meitä tosiaan lähtee matkalle viisi, oli hyvä löytää jokaista edes semisti miellyttävä vaihtoehto, sekä alueen että hotellin kannalta.

      Nykin matka olisi haaveissa joskus täälläkin, mutta aurinkorannat ja erityisesti ne sukellusvedet vievät ainakin vielä pidemmän korren :) Kivaa suunnittelua!

      Poista
  3. Täällä myös yksi, jonka mielestä iso osa matkaa on sen suunnittelu. Uskon kyllä vahvasti, että myös noilla pakettimatkoilla voi saada oikealla porukalla varsin kivan reissun aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
  4. Sun suunnitteluvaihe kuulostaa hyvinkin tutulta ;) Käytä itse myös ihan naurettavan paljon aikaa ja vaivaa hotellien sekä alueiden vertailuun, kun kohde on valittu :P Olisi mahtavaa kuulla myös teidän Thaimaa suunnitelmista ja paikkojen vertailusta, koska meilläkin on ajatuksena lähteä sinne sukeltamaan seuraavalla pidemmällä matkalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohde (tai kohteet) on jo selvillä Thaimaan suhteen, lähdetään nimittäin tsekkamaan Koh Taon ja Koh Samuin maisemat. Tai ainakin ne :) Parin viikon lomalla ei tietty kovin montaa saarta ehdikään kiertää, varsinkin jos ei halua vaihtaa jatkuvasti paikkaa. Mutta laittelen niistäkin infoa sitten joskus, kunhan ollaan päästy asiassa pidemmälle.

      Poista
    2. Kiva kuulla! Koh Tao meillä oli kans mielessä, mutta koska varmaan tänä vuonna mennään kiertelemään Espanjaa jään mielellään odottelemaan sun pähkäilyjä Thaikuista :)

      Poista
  5. Matkakuume nosti taas päätään tätä lukiessa. :)

    Eiköhän Kanarialtakin löydy jokaiselle jotakin, kun osaa vain etsiä. Luulen, että vielä tulee meilläkin se aika, kun Kanaria on se paras (ja helpoin) vaihtoehto. :)

    Viime aikoina olen elänyt niin impulsiivisesti (tai osaamatta päättää asioita), että viimeisimpiä matkojamme ei ole paljon paria viikkoa pidempään suunniteltu. Siitä huolimatta, erityisesti kun kohde on valittu, niin suunnittelu on sitä parhainta matkustelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanariaa mollataan nykyään ehkä vähän turhaan. Okei, onhan ne saaret pääosin turistien valloittamat, mutta eihän ole mikään pakko mennä juuri niille alueille ja hotelleille, joilla raikuu suomalaiset iskelmät. Löytyy sieltä kivojakin paikkoja, tai ainakin toivon niin...

      Poista
  6. itselläni samaisen 60-v matkan suunnittelu edelleen käynnissä. Kerrankin kun sattuisi valitsemaan sen juuri itselleen sopivan kohteen ja hotellin.

    VastaaPoista
  7. Mulla on veronpalautus-matjan suunnittelu edessä tammikuuksi :) Dubai siintäis silmissä, saas nähdä tuleeko onnistumaan vai onko munkin kohtalona Teneriffa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubai olisi ainakin vähän erilainen määränpää Teneriffaan verrattuna :)

      Poista