Kohti uusia tuoleja

Nykyiset ruokapöydän tuolimme ovat jo vuosikymmenen takaa. Ostettu opiskelija-aikojen sinkkuboxiin, kun Ikeasta halvalla sai. Tuolit ovat jo kuluneet, osasta ruuvitkin irtoilleet, mutta ikäänsä ja Ikean vaihtelevaan laatuun nähden ne ovat kestäneet aikaa kai suhteellisen hyvin. Kyllä niillä kärsii vieläkin istua, mutta joskus tahtoisi päivittää loputkin huonekalut tähän aikaan. Emme ole tekemässä enää suurempia hankintoja nykyiseen asuntoomme, mutta uutta silmällä pitäen erinäisiä vaihtoehtoja on tullut mietittyä jo toisinaan. (Eli aina, kun bongailee kivoja tuoleja.)

Jos rahaa olisi kulutettavissa mielin määrin, ostaisin meille metalliset Bertoian Wire-tuolit. Harmi vaan, että aivan turhan tyyris hintalappu pitää tuolit ulottumattomissamme. Tuskin niitä kävelee mistään kirppariltakaan vastaan kuutta kappaletta, second hand -haukat vievät jo yksittäiskappaleetkin oitis muiden nenien alta. Kopioita emme halua.



Miehen valinta on ollut jo pitkään Eamesin DSW-tuolit. Kohottelin niille aikoinaan vain kulmiani, sillä tuoleja on nähty jo ihan liikaa. Sisustuslehtien lisäksi lähes puolet julkisista tiloista tuntuu olevan kuorrutettu milloin valkoisilla, milloin mustilla DSW- tai DSR-malleilla, ainakin Helsingissä. Kauniit tuolit kyllä, ja varmasti helppohoitoisetkin, mutta silti. Liika trendikkyys tökkii.

Ilmeisesti minut on helppo puhua ympäri, sillä kieltämättä tuolit ovat alkaneet houkuttaa meikäläistäkin, trendikkyydestään huolimatta. Mitä väliä, pääasia että itse tykkää. Hintaa riittää, mutta jos Ikean tuolilla on tullut istuttua jo kymmenisen vuotta, niin eiköhän näillekin tulisi käyttöikää ihan riittävästi. Tällä hetkellä "suunnittelu" onkin saavuttanut sen tason, että istuinosan väri on jo mietitty (3 kpl mustia, 3 kpl harmaanruskeita), samoin jalat (metallisten ja vaaleiden puujalkojen sijaan tummanruskeat puujalat).

Asia selvä. Nyt pitäisi enää saada uusi asunto, paljon rahaa ja kauppa, josta tuolit ostaisi. Eli eipä pidetä kiirettä. (Pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni vielä lukuisia kertoja sekä tuolien värin että koko mallin puolesta.)

Löytyykö teiltä kyseiset tuolit? Kokemuksia? Hyvä ostopaikka?

Ensimmäinen kuvapari Joanna Laajisto, kuvakollaasi Pinterest (1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7)

6 kommenttia:

  1. Wire on myös minun oma suosikkini.
    Itse tilasin DSR:t täältä: http://www.smow.de/

    VastaaPoista
  2. Kelpaisi tuollainen Wire meillekin :)
    Meillä ruokapöydän ympärillä valkoiset Seiskat. Tykätty on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli Seiskat isona haaveena joskus vuosia sitten. Mutta sitten niitäkin alkoi näkyä (omasta mielestäni) joka paikassa, lisäksi meidän nykyiset Ikean tuolit omaavat myös aavistuksen samaa näköä, joten ehkä siksi kiinnostus lopahti. Kauniit ne Seiskat ovat tosin vieläkin, oi kyllä!

      Poista
  3. Ihania tuolikuvia! Kelpaisi tännekin. Kokemusta ei valitettavasti ole, mutta näyttää hyvältä ja veikkaan, että ovat myös mukavia istua! :)

    Todella kaunis blogi sinulla, hyvä että löysin tänne! :)

    VastaaPoista