llmeisesti teiniajoistani on jo sen verran aikaa, että sitä seuraa varsin hämmentyneenä nykyteinien fanitusta ja antaumusta idolilleen. Auton perässä juoksemista, kirkumista, pomppimista, yhteislaulua, varjon lailla mukana hengittämistä, jotta näkisi elämänsä suuresta tähdestä edes vilauksen, tallennuksen ikuisiksi ajoiksi sydämensä perimmäiseen nurkkaan.
Justin Bieber se siellä Louis Vuittonilla oli. Samaan aikaan keskustassa pyöri harhautuksena pari muutakin sysimustaa autoa, jotka vetivät letkana mukanaan nuoria faneja.
(Myönnän. Jouduin googlailemaan nuoren herran tuotokset. Tämä käpy kun on välillä ihan pihalla.)
Toinen käpy näki saman ja ihmetteli miksi Espa on tukossa. Noh, tajusi sitten vasta hetken päästä pelkääjän penkillä, että biiberihän se siellä taisi olla. Taisi olla Glorian lepakkoluola tehnyt asiansa, kun häikäisi niin hemmetisti :)
VastaaPoista:D
Poista