Hei kevät, menikö talvi jo?

Vesisateen ja ankean maiseman edessä tekee mieli lähinnä linnoittautua sohvan nurkkaan (tai reteesti käsinojan päälle, kuten ihmisen paras ystävä) ja toivoa, että kesä tulisi jo. Tai edes se talvi. Parhaimmillaan pitäisi viettää vuoden kylmimpiä päiviä näillä leveysasteilla, mutta aina ei mene sääkään ihan oppikirjan mukaan.

Kahden viikon päästä alkava talvilomamme uhkaa tosin kääntyä tällä menolla hiihto- ja kelkkailureissusta äkkilähdöksi etelään. Kerta se olisi ensimmäinenkin, pakata päivän tai kahden varoitusajalla matkalaukkuun toppavaatteiden ja hiihtotrikoiden sijaan sittenkin kevyemmät varusteet aina bikineistä ja aurinkolaseista lähtien.

Vaikka ilmansuunnalla ja sillä kuuluisalla säällä ei ole toisaalta pätkän vertaa väliä. Pääasia, että kotioven saa sulkea viikoksi, unohtaa pölyä tursuavat nurkat ja laittaa työsähköpostiin päälle automaattisen poissaolovastauksen. Tuli sieltä taivaalta sitten vettä, räntää tai puhdasta auringon sädettä.

Kuvassa tamperelainen ystävämme, jota kävimme moikkaamassa taas viikonloppuna. Ja tietysti myös ihania, kaksijalkaisia ystäviämme ♥

Viikko 8

Viime aikoina on tullut ihasteltua värikkäitä tulppaaneita perusvalkoisten kukkien sijaan. Käytyä salilla vähän myöhempään, jotta saa puhkua naama punaisena harvemmille silmäpareille. Pidettyä iltapalavereita eri kahviloissa, kevyempien syömisten ja sokeriöverikakkujen seassa. Jännitettyä suomalaisten onnea tai ahdinkoa olympialaisissa. Käveltyä vähän joka paikkaan lähes keväisissä fiiliksissä.

Sellaista vain. Ihan arkea. Mites siellä?

Puhelimen verran onnea

Menetin tovi sitten pisteen En ole koskaan -pelissä. Elämääni tuli edellisen kännykän katoamisen myötä vihdoin älypuhelin, jota ilman ei taida olla enää kovinkaan moni tässä maailman kolkassa.

Voiko tavaraan rakastua? Tai muuttua ainakin suuremmaksi Apple-uskovaiseksi?

Nyt vain enää odotan, milloin kännykkä pomppii ensimmäisen kerran näpeistäni kovalle lattialle ja näyttö sanoo surullisesti riks-raks-poks.

Love Me Do

Jalat ovat edelleen hellinä lauantain (lähes) koko päivän korkkareilla seisomisesta. Selkä muistuttaa hieman olemassaolostaan ja väsymys alkaa pikkuhiljaa taittua.

Muistin syödä lauantaipäivän ainoan varsinaisen aterian vasta yhdeksältä illalla, kun meno ympärillä hiljeni. Meikki taisi kadota kasvoilta jo puolessa välissä päivää. Esitteitä meni jakoon vino pino, vastapalvelukseksi sain monta pitkää juttutuokiota, hääparien toiveita ja visioita heidän tulevista häistään ja mahdollisista printtitarpeistaan. Ständillemme oli yllättävästi jopa tunkua, sekaan oli välillä vaikea itsekään mahtua. Kotona, myöhään illalla peilistä katsoi vastaan viime aikojen kiireestä muotoutuneet tummat silmänaluset, mutta olo oli silti kuin voittajalla. Kyllä, Suvilahden Kattilahallissa järjestetty Love Me Do -häätapahtuma imi mehut hyvällä tavalla.


Oli vaihtelua jalkautua mahdollisten asiakkaiden pariin julkisessa häätapahtumassa. Ensimmäistä kertaa koskaan. Normaalisti tulee vain piileskeltyä tietokoneen takana ja naputeltua viestejä, suunniteltua printtileiskoja ja toimitettua valmiita aineistoja painettaviksi, välttämättä ilman yhtäkään fyysistä kontaktia asiakkaan kanssa. Hiljaa ja tehokkaasti, turhia mainostamatta.

Mutta silti, miten paljon tuntemattomien kanssa pidetyt juttutuokiot antavatkaan. Vain yhden päivän aikana. Uusien tuttavuuksien lisäksi myös uusia duuneja. Eihän siitä nyt voi olla pitämättä, vaikka tämä on edelleenkin lähinnä vain harrastus päätyöni ohella.

Kiitos Annika, Domi ja Heidi, meillä oli hyvä jengi! Kiitos morsiamet, sulhaset, kaasot ja muut kävijät!

(Korukuvasta kiitos Domille – kuten myös upeiden korujen lainasta! ♥)

Kepeästi soolona

Maanantai! Siihen kuuluu ainakin rauhallinen loppuilta ja paljon musiikkia. Viime aikoina levylautasellamme on pyörinyt aika paljon suomalaista, pehmeää elektronista poppia, Regina-yhtyeestä tuttua Iisaa. En tiedä mistä mies oli hänen musiikkinsa Spotify-tilillemme keksinyt, mutta irti emme enää päästä. Jos keijupölyä olisi olemassa, se voisi kuulostaa juuri tältä.



Kattilahallista uusi Valtteri

Kulunut viikko on mennyt sen verran kelloa vastaan taistellen ja univelasta kärsien, että sunnuntain olisi melkein voinut pyhittää jo ansaitusti lepopäiväksi. Sen sijaan suuntasin aamupäivästä ensimmäistä kertaa järjestetylle, Helsingin Suvilahdessa sijaitsevalle Kattilahallin kirpputorille, jonne olin ilmoittautunut myyjäksi vasta viikkoa aiemmin. Onneksi mahduin mukaan, sillä tavaraa ja vaatetta löytyi yllättävän paljon myyntiin asti, vaikka mitään ylimääräistä ei pitänyt kaapeissamme enää olla. Jostain kumman syystä sitä vain silti aina riittää. (Tosin veikkaan, että tätä tyhjentymistahtia asumme kohta varsin väljässä ja minimalistisessa asunnossa.)


Koska Helsingin (ja kaiketi koko Suomen) suurinta ja perinteistä kirpputoria eli Valtteria ei enää ole, on vastaavanlaiselle kirpputoritapahtumalle ollut aika paljonkin kysyntää. Siitä kertoi jo massiivisen pitkä jono, joka kuulemma kiemurteli jopa Kattilahallin taakse vielä pari tuntia avaamisen jälkeen. Sisään ei päästetty kuin tietty määrä asiakkaita kerrallaan, ehkä ihan fiksuakin. Tilat eivät ole kuitenkaan turhan suuret.

Pääsin kamoineni aika lailla paraatipaikalle, joten meininki oli varsin loistava. Menen aivan taatusti joskus uudestaankin, jos komerot uhkaavat ennen pitkää täyttyä taas käyttämättömistä tavaroista.

Jos asut pääkaupunkiseudulla etkä ehtinyt mukaan vielä tälle kerralle, seuraava kirppistapahtuma järjestetään sunnuntaina 30. maaliskuuta klo 12–17 (myyntipaikan hinta on 30 euroa). Vielä ehtii mukaan myyjäksi, ilmeisesti pari paikkaa on ainakin vapaana. Mukaan kannattaa roudata oma rekki, pöytä tai mikä tahansa tavarat esille tuova laitos, sillä kirppiksellä ei ole tarjottavanaan mitään muuta kuin lattiapaikka. Meikä luotti pyykinkuivaustelineeseen, joka ei vakaudessaan ollut se paras vaihtoehto, mutta parempi silti kuin paljas lattia pelkkä viltti peitteenään.

Nyt ruokaa naamariin ja töiden kimppuun – ehkä sitä vapaata sunnuntaita ehtii viettää ensi viikollakin.

Printtisuunnittelua häihin + vapaalippu!

Tämä on täysin puhdas ja ilmainen oma mainos: Oletko menossa naimisiin? Kaipaatko apua häiden printtisuunnittelussa? Teen sivutoiminimeni kautta graafista suunnittelua myös yksityisasiakkaille, joille hääprintit ovat olleet suosituimmat. Hääparin näköinen ja persoonallinen kutsu, info, kartta, menu, ohjelma tai vaikka häälehti antavat juhlille heti yksilöllisemmän ja viimeistellymmän ilmeen. Oli toiveissa sitten vintagea, rockia, tyylikästä yksinkertaisuutta, kaikkea on saatavilla!

Ohessa vain muutama esimerkki tehdyistä töistä, lisää on nähtävillä ensi viikonlopun Love Me Do -häätapahtumassa, joka järjestetään lauantaina 15.2. Suvilahden Kattilahallissa. Olen yhteisständillä yhteistyökumppanini, koho- ja digipainatukseen erikoistuneen Studio Uniccon kanssa, joka painaa suurimman osan töistäni.


Jaettavanani on enää yksi ainoa vapaalippu kyseiseen häätapahtumaan, joten jos olet halukas tulemaan paikan päälle, hihkaise kommenttiboksiin ja lippu on sinun! Nopeat syövät hitaat, joten ensimmäinen lipun haluava saa sen omakseen. Lipun arvo taitaa olla 17,50 euroa. Ja vaikkeivat häät ehkä olisikaan suunnitelmissa, saa sinne tulla moikkaamaan joka tapauksessa!

Pitäisi varmaan joskus saada aikaan omat nettisivutkin, mutta suutarin lapsella ei ole ainakaan vielä näkynyt olevan kenkiä...

Kuvat Minna Rossi

Naisten hetki

Kun saman pöydän äärelle isketään kolme pohjoiskarjalaista naista, ruokaa notkuvat brunssilautaset ja omasta mielestämme mahdottoman hyvät jutut, ei liene kai ihmekään, että syöminen, juominen ja maailman parantaminen kestää kokonaisuudessaan lähes neljä tuntia. Terkut vain tarjoilijalle, viihdyimme kyllä!

Vinkkivitonen: Taka-Töölössä sijaitsevasta Ravintola Mercur Töölöstä löytyy karun ulkomuotonsa sisältä varsin kattava ja laadukas sunnuntain brunssisetti. Suosittelemme! Ja menemme toistekin.