Tuolia mä metsästän

Tuuliviiri täällä hei.

Päätimme vuoden alusta tilata vihdoin pitkän harkinnan jälkeen Eamesin kokomustat DSR-tuolit ruokapöytämme ympärille. Meni tammikuu, helmikuu ja näköjään maaliskuukin, emmekä saaneet aikaiseksi tehdä tilausta. Asia ei ole ollut niin kiireellinen, joten tilauskin on jäänyt taka-alalle.

Sitten blogiavaruus ja Pinterest-tilini alkoivat täyttyä Thonetin tuolien kuvista. Noista maailman myydyimmistä wieniläistuoleista, jotka näyttivät kaikessa vanhanaikaisuudessaan moderneilta ja kauniilta. Ja jotka löytyivät tietysti yhä kasvavalla nopeudella useamman sisustusintoisen naisen must have -listalta.


Kiinnostuin tuoleista sen verran, että kävin testaamassa yhden yksilön Stockmannin Fazer-kahvilassa, jossa tiedän tuoleja olevan ainakin käytössä. Tuoli oli kuitenkin pettymys: selkänoja tuntui vähän epämukavalta ja tuolin jalat kiikkeriltä. DSR-versioihin verrattuna Thonet kyllä hävisi vakaus- ja mukavuuskilpailussa, vaikka hinnaltaan olisikin ollut edullisempi. (Onko jollakin muuten omakohtaista kokemusta molempien tuolien käytöstä?)

Taidamme pysyä edelleen DSR-tuoleissa, käyttökelpoisuus ennen kaikkea. Vaikka en mene vannomaan, josko Thonetin joskus ostaisi ns. sivutuoliksi, jonka voisi istuttaa makuuhuoneen nurkkaan vaatteita keräämään. Erityisesti se käsinojallinen versio, kaunis kuin mikä.

Saisikohan ruokapöydän tuolit tilattua edes ennen kesää? Vaikka ei kai tässä edelleenkään mikään kiire ole... Ehtii muuttaa mieltään vielä vaikka miten monesti.

Sisustuskuvat via Pinterest (1 & 2)

Kun päivässä on vain hyviä komponentteja

Mitä tehdä, kun mies on koko viikonlopun poissa poikien "pilkkireissulla" Keski-Suomessa? Nauttia yksinolosta ilman savuavaa kalenteria. Herätä tolkuttoman aikaisin, jotta saa tarmokkaasti pyykätä, järjestellä tavaroita huoneesta toiseen, haaveilla uusista sisustusratkaisuista, ostaa mustanpunertavia ja kauniisti kumartavia ranskalaisia tulppaaneja, käydä ponnistelemassa lähisalilla, istua tovi kahvilassa ja tehdä pitkästä aikaa täsmäiskuja lempiliikkeisiin, ennen kuin istahtaa illaksi toisen viikonloppulesken sohvalle mansikkaleivosten, suklaan ja sipsipussin äärimmäiseen läheisyyteen.

Kaupunkireissulta löytyi monen vuoden etsinnän jälkeen vihdoin täydellisen pehmeä ja perinteisen musta nahkatakki (jonka tosin nykytapani mukaan kotiutan vasta pienen harkinnan jälkeen, älkää viekö sitä!), mutta myös suosikkisisustusliikkeestäni Granitista pari pientä kivaa löytöä. Kolmen kappaleen setti yksinkertaisen graafisia lahjapapereita oli yksi niistä. Varsin minun näköisiäni, sanoisinko.

Minityyppi, pikkuinen, möyrijä

Joskus kaikkea ei halua paljastaa heti. Ei ennen kuin loppusuora alkaa hahmottua tarpeeksi selvästi.

Matkaa on jäljellä enää muutama hassu kuukausi, viimeistä kolmannesta viedään. Jos elämä menee kuin elokuvissa, kesällä pitäisi räjähtää. Meidän oma, pieni rakas pallomme.

(Kuvat Lissabonista, rv 27)

Sekunneista ruuduiksi

Uusi älyluuri on ollut kätösissä jo jonkin tovin, mutta olen ollut aika laiska käyttäjä. En ole ladannut siihen vielä yhtään applikaatiota. En käytä edelleenkään Instagramia, Twitteriä tai muitakaan tämän hetken kuumia somemaailmoja. Roikun nykyään harvakseltaan Facebookissakin, enkä taida edes haluta koukuttua virtuaalielämään yhtään sen enempää kuin siellä tulee jo tällä hetkellä oltua.

Onneksi kännykällä voi tehdä muutakin kuin hengailla tunnista toiseen vain netissä. Kuten nappailla kuvia, jos vain muistaa. Hetkistä, jotka eivät oikeastaan ole edes kovin erikoisia, mutta muistuttavat jälkikäteen niistäkin eletyistä sekunneista. Oli ne sitten vietetty oman tai lähibaarin ruokapöydän ääressä, ulkona keltapunaista väriä hehkuvan, tummentuvan taivaan alla tai ihan vain kotona telkkarin ääressä, ilman sen tärkeimpiä menomerkintöjä.

Haloo viikonloppu!

Niitä päiviä, kun huomaa olevansa taas perjantaissa. En edes tiedä miksi kiire ei tunnu koskaan tasaantuvan, ehkä siitä ei vain osaa luopua?

Loskassa tarpominenkaan ei onneksi haittaa, sillä illalla näkee taas rakkaita ystäviä. Luvassa on ainakin loistoseuraa ja hyvää ruokaa, iltaraflan lisäksi todennäköisesti huomenna myös reipas kierros kaupungilla Streat Helsinki -ruokatapahtumassa. Menkää tekin, jos pääkaupunkiseudulla liikutte!





Perjantain työpäivän taustamusiikkina soi tällä hetkellä irlantilainen James Vincent McMorrow. Välillä on hyvä antaa alkavalle viikonlopulle tahdit rennoissa ja rauhallisissa fiiliksissä. Ehkä se kiirekin ottaa opikseen.

Sinistä pöytään

Voiko olettaa, että kaakelikaupungista palaisi kotiin ilman kaakeleita? Ei kai.


Reissun ainoat ostokset. Pyöreä, korkkipohjainen isoin alusta on ostettu kirjaimellisesti illallislautaseni alta eräästä paikallisesta ravintolasta. Oli kuulemma myytävänä, joten ostin pois. Tosin hintaa oli sen verran, etten raaskinut kukkaroa raottaa useammalle kappaleelle, alunperin kun suunnitelmissa oli pakata kassiin jopa kahdeksan erilaista ja eri väristä versiota. Keltainen pannunalusta on pienestä käsityöläiskaupasta, pyöreät lasinalustat sen sijaan Zara Homesta.

On meinaan nyt (yllättäen sinipainotteista) kaakelia vähän joka suunnassa, ehkä en kuitenkaan kaikkea laita aina yhtä aikaa esille. Varsinkaan, kun siniset sävyt eivät ihan natsaa toisiinsa, terveisin värinatsi.

Portugalin lämpöä

Terveiset Lissabonista! Punakattojen valtaama kaakelikaupunki oli kaunis, rento ja varsin valloittava paikka. Aurinkoinen ja lämmin kaupunkilomamme sisälsi päivittäin lähes toistakymmentä kilometriä kävelyä, useita eri kahviloita, huikeita näköalapaikkoja, paikallista ruokaa ja juomaa sekä rentoa fiilistä. Tykkäsimme, hieno mesta.


Tarkempaa reissuraporttia tulossa joskus. Nyt keskityn hengailemaan välillä ihan kotonakin ja miettimään, mitä kaikkea kalenteriin on tullutkin raapustettua.

Naistenpäivän sankaritar

Yhdistetään kimppa naisia, runsaasti hyviä juttuja, värikästä kuvataidetta, hien pintaan puskevaa afrotanssia, saunan lauteilla kerrottuja elämäntarinoita, muovailuvahaa ja vessapaperia, jalkapohjat kuumottamaan iskevää reggaeklubia sekä erityisesti hymyssä suin kulkeva tuleva morsian.

Saadaan aikaan taide- ja liikuntapainotteiset polttarit, jotka pistävät väsyttämään ja moukaroivat jalat helliksi vielä pitkälle sunnuntaihin. Onnea ovat hauskat muistot, joita käymme vielä aivan varmasti läpi kuukauden päästä juhlittavissa häissäkin.

Kaunista kuin vaahtokarkkia

Uusimmassa Dekossa on asunto, jonka näkeminen sekä ihastuttaa suuresti että harmittaa pienesti. Fanittamani sisustusarkkitehti Joanna Laajiston perheen kotihan se, kaikessa valkoisuudessaan, valoisuudessaan ja tyylikkyydessään. Kaunis kuin mikä, silmät voisivat tapittaa kodista napattuja kauniita kuvia vaikka kuinka pitkään.



Mutta arvaatkaa vaan harmittaako, sillä kyseinen huoneisto olisi ollut kenties meidänkin napattavissamme silloin toista vuotta sitten, kun asuntoa etsimme? Jälkikäteen olen potkinut itseäni persuksille jo monet kerrat, mutta silloin olimme vasta aloittaneet uuden kodin etsinnän, eikä kyseinen sokkeloinen, pimeän oloinen ja täydellisen remontoinnin tarpeessa oleva 4h + k kovin houkuttelevalta vaikuttanut. Ei edes niin paljoa, että olisimme vaivautuneet näyttöön asti. Pakko myös myöntää, että asunnon myyntihinta huiteli valmiiksi jo budjettimme kattorajoissa, ja kun siihen olisi vielä lisännyt remppakustannukset, on jossittelu aika turhaa.

Otimme kuitenkin opiksemme. Nyt emme päästä enää yhtään hiomattomalta timantilta vaikuttavaa, mahdollista kotia näpeistämme, jos budjetti sen vain sallii. Eipä sen puoleen, että niitä olisi ollut liikaa tarjolla tähänkään asti.

Kuvat Mikko Ryhänen

Lissabonin kaduille

Joskus suunnitelmat muuttuvat monta kertaa matkan varrella. Tänään ne pyörähtivät lukuisia kertoja ympäri kuin kovemmassakin onnenpyörässä, mutta ensi viikolla astutaan vihdoin taas lentokoneeseen. Itä-Suomen eli kotipuolen kelkka- ja hiihtosafariksi ajateltu talviloma vaihtuu lumen vähyyden vuoksi sittenkin neljän päivän Lissabonin kaupunkimatkaan, jonka sain juuri valittua muutamasta eri Etelä-Euroopan vaihtoehdosta (kun olin ensin tietysti pari vuorokautta vertaillut hintoja ja eri maiden sääolosuhteita). Äkkilähtö rantalomalle ei tällä kertaa houkutellut, vaikka kieltämättä rusketusraidat olisivat olleet talven kalventamalle iholle aika kova sana.



Täsmävinkkejä Lissabonista otetaan siis mieluusti vastaan! Kaupunki kun on meille aivan tuntematon. Tarkoitus on tällä kertaa ehtiä oikeasti jopa hengähtämään, eikä vain ravata pää kolmantena jalkana nähtävyydestä ja korttelista toiseen. Taidan pakata mukaan pari kirjaakin. Ainakin haaveissani.

Ei haittaa, vaikka tulisikin takatalvi

Kas, viikko meni siinä. Sinä aikana kaivoin Converset talviteloilta, vedin jalkaani löysemmät boyfriend-farkut ja luukutin kävellessäni iPodilta reggaeta ja kesäfiilistä aina kotiovelta toimistolle asti. Kuivista asfalteista ei voi olla pitämättä.

Eilinen auringon loiste sai myös pölyttyneeseen ostoslistaan vauhtia. Kaupunkikierrokselta jäi näppeihin oranssinpunaisena hehkuva kynsilakka ja pehmeät, mustavalkoiset tennarit. Hypistelin myös sotilaallisen ryhdin omaavaa kevättakkia, jonka laitoinkin lopulta yön yli mietittyäni tilaukseen. Olen päättänyt, että kaikki mitkä vaan näyttävät juuri minulta ja tulevat varmasti käyttöön, ovat aina hyviä ostoksia. Erityisesti silloin, jos ne sattuvat olemaan myös suunnitellulla ostoslistalla.