Kenkää helteelle

Tuli uudet Birkenstockin popot edellisten tilalle. Vaihdoin sitten samalla mallia ja väriäkin, nainen saa olla onneksi tuuliviiri. Erittäin mukavat ovat, näillä kelpaa talssia (ja vaikka tanssiakin) pitkin pientareita ja asfaltteja, erityisesti kuumia kesäkatuja.
Mitä kuuluu? On hellettä pitänyt. Lakanat ovat aamuisin hikimytyssä ja auki olevista ikkunoista ei tunnu tuulen henkäystäkään.

Perjantaina suuntaamme auton nokan kohti Itä-Suomea, taas vaihteeksi. Mies kävi harjoittelemassa pari viikkoa normaalia työelämää ja jää nyt vielä kahden viikon kesälomalle. Kieltämättä tätä erityispitkää helleaaltoa ottaa vastaan paljon mieluummin mökkimaisemissa kuin kuumuutta hohkavassa kivikaupungissa. Pienen vauvan kanssa elo +30 asteen tropiikkia muistuttavassa ilmastossa ei ole kovinkaan nautinnollista, vaikka itse normaalisti pidänkin kuumista lämpötiloista. Puhumattakaan siitä, ettei kroppani ole edelleenkään toipunut täysin synnytyksestä, joten uimaan en ole päässyt vieläkään erinäisten tulehdusten takia. Saati urheilemaan.

Heinäkuu osaa olla varsinainen mätäkuu.

Tik tak

Kun vauva tulee taloon, muuttuu aika moni asia. Välillä unohtaa syödä, joskus vessassa käyntikin olisi aika kova juttu. Niinä muutamina hetkinä, jolloin tyttö nukkuu pidempään, aikaansa haluaa käyttää myös muualla kuin netissä. Kuten kaupungilla vaunuilemassa tai sohvalla torkkumassa.

Vauva-arki on melko lailla sitä mitä etukäteen ajattelikin – univelkaa, hätäisiä ruokailuja ja vauvan tarpeisiin vastaamista. Mutta myös pakahduttavaa fiilistä siitä, että tuo syliin käpertynyt rakkauspakkauspötkylä, joka pitää tiukasti kiinni maidontuoksuisesta paidastani, on meidän ikioma.

Tyttö on huomenna jo viisiviikkoinen. Jokohan olisi korkea aika aloittaa edes vauvakirjan täyttäminen?

Kuva Alice Pittacolo, kuvassa tyttö viikon ikäisenä

Miniloma paratiisisaarella

Vaarilla on saari, se oma saari on. 

No meillä ei ole minkäänlaista saarta, mutta onneksi Suomen järvissä riittää yleisiä alueita, joihin voi rantautua silloin kun huvittaa. Tuoreet vanhemmat repäisivät ja lähtivät eilen järvelle ja tutulle pikkuparatiisisaarelle pariksi tuntia. Kaksin, ensimmäistä kertaa tytön syntymän jälkeen.

Soitin puolen tunnin päästä rantautumisesta lapsenvahdiksi jääneelle äidilleni, kuinka siellä maissa menee. Enkä rentoutunut oikeastaan ollenkaan koko parituntisen poissaolon aikana. Kas, tämäkin taso on jo saavutettu, että irtiotto tytöstä saa aikaan huonon omatunnon ja huolen. Aivan kuin mummi ei muka pärjäisi – tai tyttö ilman meitä.


On muuten aika hienot kesäsäät. Ei voi valittaa.

Rokkimökkeilyt

Tänä viikonloppuna Joensuussa raikasi Ilosaarirock. Tuntui hieman haikealta jättää rokkailut väliin ensimmäistä kertaa vuosikausiin, katsella ystävien hihkuvia FB-kommentteja rok-rok-rokviikonlopusta ja auringon täyttämästä juhlafiiliksestä. Väitän, että fiiliksemme oli yhtä aurinkoinen myös mökkimaisemissa.

Miehen sanoin ei harmita yhtään. Elämä on tällä hetkellä vain Vauvaa. Niin sen pitää ollakin, rokkailla ehtii vielä myöhemminkin.


Sen sijaan harmittaa, että kameraa on tullut kaivettua esiin viime viikkoina todella vähän. Tuntuu kuitenkin tärkeämmältä vain olla tytön lähellä ja tuijotella häntä ilman kameran linssiä.

Birkenstockit myynnissä!

Joskus voisi miettiä hetken, ennen kuin tekee kenkätilauksen. Kuten että jos jalat ovat todistetusti levinneet raskausaikana eivätkä vanhat kengät oikein mahdu jalkoihin turvotuksen laskemisen jälkeenkään, voisi olla jopa mahdollista, että kengän koko olisi muuttunut. Pysyvästi suuremmaksi.

Jos siis olet haikaillut itsellesi tämän hetken kuuminta trendiä eli oikeasti mukavia terveyskenkiä, myynnissä olisi nyt vain kerran käytetyt (ja äärimmäisen mukavaksi todetut, vaikka kantapääni eivät kunnolla mahtuneetkaan kyytiin) mustat, kapealestiset Birkenstock Arizona -kengät koossa 38. Olen tilannut kengät Footshoppingista, siellä hinta oli 49,95 euroa. Kyseessä on Arizonan Birko-Flor -malli, pehmeällä tukipohjalla varustetut tekonahkaiset versiot. Kenkien leveyttä voi helposti säätää solkien avulla.






Tee tarjous (bellesebastian81(a)gmail.com)! Kengät ovat noudettavissa vielä tämän ja ensi viikon ajan Joensuun lähettyviltä (ilman kenkälaatikkoa), sen jälkeen Helsingistä (kenkälaatikon kanssa). Mahdolliset postituskulut ovat ostajan vastuulla. EDIT // Kengät on myyty.

Pitänee tilata samat kengät uudestaan suuremmassa koossa, sen verran harmittaa näiden muuten täydellisten kenkien kohtalo.

Kollaritytöt

Tämä perhe karkasi Helsingistä maalle, vaihtoi farkut harmaisiin collegehousuihin ja tuli tervehtimään innokkaita isovanhempia. Tytöllä on ollut sylejä mistä valita, pieni pää on pyörinyt hämmästyksissään uusista kasvoista toisiin.

On uskomatonta, kuinka pitkään omaa lastaan voi vaan tuijotella. Tämän unisia ilmeitä, raollaan olevaa pientä suuta ja nyrkkiin puristuneita pieniä sormia. Aika kliseistä, mutta elämä on tällä hetkellä laiffia. Etenkin nyt, kun tyttö syö, nukkuu ja suolisto toimii (ei pidä koskaan kyseenalaistaa tätä pyhää kolminaisuutta). Ja itsekin saa välillä torkuttua jopa neljän tunnin yöunet.

Neiti täytti tänään kolme viikkoa. Kohtahan se menee jo kouluun.

Synnytystarina

Ennen h-hetkeä sain vastata monesti samoihin kysymyksiin.

Pelottaako? Oletko tehnyt synnytyssuunnitelman? 

En pelännyt. On vaikea edes kuvitella supistus- ja synnytyskipua ennen kuin se osuu kohdalle. Tuskin kipu pelkäämällä ainakaan lievemmäksi muuttuu. En tehnyt minkäänlaista synnytyssuunnitelmaakaan, mutta eipä tuolla olisi ollut mitään merkitystä. Kaikki kun ei mennyt niin kuin Strömsössä. Täydellisessä maailmassa olisin synnytyksen käynnistyttyä kärvistellyt tovin kotona ja lähtenyt sitten hakemaan armollista kivunlievitystä sairaalasta ennen synnytyssaliin siirtymistä ja lopullista fanfaaria. Iskenyt kalkkiviivoilla ilmoille rentoutusmusiikit (joita ei tietenkään oltu edes valittu) ja torkkunut epiduraalin voimin käyrille piirtyvien supistuskipujen keskellä. No, joskus haavekuva kasvaa koiranputkea jo aika varhaisessa vaiheessa.

Kellotimme ensimmäisen kerran supistukset, kun ne tulivat jo kahden minuutin välein. En kuitenkaan kokenut niitä kovin kipeiksi (kuulun kai siihen kastiin, jolla on korkea kipukynnys) ja koska kipuaallot eivät kestäneet Kätilöopiston määräämää kokonaista minuuttia vaan 30–45 sekuntia, saimme tiukan käskyn pysyä vielä kotona. Parin tunnin päästä supistukset olivat koventuneet jo selvästi enkä pystynyt itse juurikaan puhumaan, joten pyysin miestä soittamaan Kättärille uudestaan lähtölupaa varten. Sen lopulta saimme, mutta samalla kehoituksen valita Hyvinkään tai Porvoon sairaaloiden väliltä, sillä sekä Kätilöopistolla, Naistenklinikalla että Jorvissa oli yllättäen sulku päällä. Matkalla Hyvinkään sairaalaan supistukset tulivat jo minuutin välein ja kestivät lähes minuutin. 45 minuutin ajomatkalta ei ole kovin ruusuisia muistikuvia.

Sairaalassa minun todettiin olevan jo kahdeksan senttiä auki. Se siitä epiduraalista ja spinaalista (ja hetken lepoa antavista kivuttomista hetkistä), kumpaakaan en ehtinyt enää saamaan. Ilokaasua vain naamariin. Sukeltamisen harrastamisesta on muuten yllättävän paljon hyötyä, onnistuu kaasujen vetäminen aika luonnollisesti... Avauduin kymmeneen senttiin tunnissa ja seuraavan reilun tunnin verran sitten ponnisteltiinkin. Tyttö jäi kuitenkin jumiin lihaksistooni, ja vauvan sydänäänien heikentyessä lääkäri päätti lopulta tehdä episiotomian ja auttaa tyttö maailmaan imukupin voimin. 

Synnytys kesti kokonaisuudessaan noin 10 tuntia (+ tikkien ompelu noin tunnin), ja rakkaan tyttäremme lisäksi sain hoidettavakseni episiotomiahaavan onkalorepeämineen.


Kotiutumispäivänä minua pyydettiin arvioimaan synnytyskokemusta asteikolla 1–10. Annoin kokemukselle ysin. Ei ollut sairaalan vika, että tytön sydänäänet heikkenivät ja minulle jouduttiin tekemään episiotomia. Tai sekään, että minulle tulivat imukupista aiheutuneet repeämät, se on kai pelin henki. Synnytys oli myös aikamoista luolamiesmeininkiä, kuten kai yleensä suurimmalla osalla, mutta kipukin oli kestettävissä. Ei, en tekisi samaa mielelläni enää koskaan uudestaan, mutta ehkä aika antaa armollisen lobotomian ja unohdan pahimmat minuutit tunnit edes suurimmaksi osaksi.

Kritisoin hieman Kätilöopistoa, joka haluaa pitää (ensi)synnyttäjät ilmeisesti mahdollisimman pitkään kotona. Jostain toisesta synnytyssairaalasta olisimme todennäköisesti saaneet lähtöluvan kotoa jo aiemmin – ja erityisesti, kun jouduimme vielä ajamaan Hyvinkäälle asti. Onneksi miehen ei tarvinnut opetella kätilön hommia. 

Hyvinkään sairaalan henkilökunta sen sijaan ansaitsee ison puskan tulipunaisia ruusuja. Mielettömän ihania ihmisiä, jotka saivat meidät tuntemaan olomme yksilöiksi eikä vain liukuhihnatavaraksi, aina synnytyssalista perhehuoneeseen asti. Etukäteen kuulemamme kehut Hyvinkään sairaalasta jatkavat meidän kauttamme samaa positiivista rataa: synnyttäisin siellä uudelleenkin.