Lissabonin kaduille

Joskus suunnitelmat muuttuvat monta kertaa matkan varrella. Tänään ne pyörähtivät lukuisia kertoja ympäri kuin kovemmassakin onnenpyörässä, mutta ensi viikolla astutaan vihdoin taas lentokoneeseen. Itä-Suomen eli kotipuolen kelkka- ja hiihtosafariksi ajateltu talviloma vaihtuu lumen vähyyden vuoksi sittenkin neljän päivän Lissabonin kaupunkimatkaan, jonka sain juuri valittua muutamasta eri Etelä-Euroopan vaihtoehdosta (kun olin ensin tietysti pari vuorokautta vertaillut hintoja ja eri maiden sääolosuhteita). Äkkilähtö rantalomalle ei tällä kertaa houkutellut, vaikka kieltämättä rusketusraidat olisivat olleet talven kalventamalle iholle aika kova sana.



Täsmävinkkejä Lissabonista otetaan siis mieluusti vastaan! Kaupunki kun on meille aivan tuntematon. Tarkoitus on tällä kertaa ehtiä oikeasti jopa hengähtämään, eikä vain ravata pää kolmantena jalkana nähtävyydestä ja korttelista toiseen. Taidan pakata mukaan pari kirjaakin. Ainakin haaveissani.

11 kommenttia:

  1. Suosittelen ehdottomasti Mondon Lissabon matkaopasta. Kävin työreissulla Portugalissa syksyllä ja nopeasti myös Lissabonissa. Kirjan ravintolavinkit osuivat (esim. Bacalhoeiro, Rua dos Sapateiros 224-229), viiniostokset tuli tehtyä osaavasti (Coisas do Arco do Vinho, Bélemin kulttuurikeskuksessa, näyttää turistirysältä, oikeasti ihan mieletön palvelu) ja päätömästi käveltyä pitkin ihanaa Lissabonia ja konferenssissa tapaamani ihmiset vaan naureskelivat, että "hei sun mukana kannattaa selvästi liikkua" :) T: the girl with the book

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Itse asiassa kyseinen Mondon opus makaa meillä vielä täysin avaamattomana kirjahyllyssä, bongasin sen sieltä eilen. Ja tällä kiiremenolla ehditään lukemaankin varmaan vasta matkalla koneessa – olettaen, että pysytään edes hereillä, koska lento lähtee maanantaiaamuna klo 5.25...

      Kannattaa muuten tilata Mondo-lehti pikkujaksoissa silloin tällöin, mukaan saa aina jonkin matkaopuksen ;) Meillä olisi vielä korkkaamattomana hyllyssä ainakin Wienin ja Brysselin oppaat.

      Poista
  2. Oi, Lissabon on jäänyt lähtemättömästi mun sydämeen, käytiin miehen kanssa siellä muutama vuosi sitten pariin otteeseen kun reissattiin Portugalissa. Vieraanvaraiset ihmiset, portviini, ränsistyneet kujat, graffitit, hiilillä grillattu liha ja kala...mä voisin jatkaa tätä fiilistelyä loputtomiin :)

    Suosittelen Alfaman kapeilla kujilla kiertelyä. Me vuokrattiin pieni kämppä Alfamasta hotellin sijaan, mistä tykättiin superpaljon. Iltayöstä kujat heräsivät eloon, ravintoloita ilmestyi hiiligrilleineen sinne tänne kuin tyhjästä ja joka puolella laulettiin fadoa. Ilta pienessä fadoravintolassa oli yksi reissun ikimuistoisimpia elämyksiä.

    Meillä oli silloin paikallisten tekemä opaskirja, le coopin "a weird and wonderful guide to lisbon”, ja sen ansiosta koettiin aivan unohtumattomia hetkiä & ruokakokemuksia paikoissa minne ei ikinä muuten oltais eksytty. En tosin tiedä onko siitä tuoretta painosta olemassa.

    Ainakin silloin Lissabonissa oli paljon hyviä etelä-amerikkalaisia ravintoloita, käytiin yhdessä argentiinalaisessa enkä ikinä ole syönyt niin hyvää lihaa.

    Jos johonkin en majoittuisi niin siihen Rossion juna-aseman tuntumaan/Baixalle, ei muuta vikaa mutta ainakin silloin paikka vilisi sekä päivisin että iltaisin huumemyyjiä ja jatkuva ehdottelu oli jokseenkin rasittavaa, turvatonta fiilistä ei kuitenkaan tullut. Voi toki olla että nykyään on eri meininki.

    Ihanaa ja rentouttavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat kokemukset ovat just niitä parhaita, kiitos!

      En ole itse asiassa ottanut vielä selvää millä alueella hotellimme edes on (tiedän vain, että sijainnin pitäisi olla hyvä), mutta eiköhän se viimeistään paikan päällä selviä. Tällä kertaa en ole ehtinyt kaivaa tietoa ämpärikaupalla, nyt mennään vähän sokkona eteenpäin :)

      Poista
    2. Sokkoilu tekee välillä niin hyvää :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hei sinä maailmanmatkaaja, en edes ala puhua sulle kateudesta! :D

      Poista
  4. Mahtavaa, odotan matkapostausta ja vinkkejä :) Rentouttavaa reissua! :)

    VastaaPoista
  5. Oih, kuulostaapa ihanalta! ..Omaan lomaan ja reissuun on vielä piinaavat 4kk aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä se aika menee, kun on jotain mitä odottaa :)

      Poista