11 + 11 sitä sun tätä

Syytän lahoa muistiani, joka ei aina elä ajantasalla. Tämä haaste taisi tulla jo jokunen kuukausi sitten, ups. Kyseessä on siis 11 random-faktaa ja 11 vastausta annettuihin kysymyksiin. Kiitos Miss J!

1) Olen opiskellut kiinaa. Ni Hao Ma?
2) En osaa tehdä kärrynpyörää.
3) Syön harvoin karkkia ja valikoin niistäkin vain kirpeimmät vaihtoehdot.
4) Äitini on tehnyt ruokaa ammatikseen, mutta allekirjoittanut osasi ensimmäiseen omaan asuntoonsa muuttaessaan keittää hädin tuskin perunoita. Sittemmin olen parantanut tapani.
5) Haluaisin päästä kisaamaan Selviytyjissä tai vastaavissa seikkailuturnajaisissa, vaikkakin ilman julkisuusaspektia. Samantyylisissä pikkukisoissa tuli oltua aikoinaan opiskeluaikaisessa työpaikassani, joka järjesti seikkailupäivän aina kerran syksyssä Kolin rinteillä. Mielettömän hauskaa, ainakin tälle voitontahtoiselle höyrypäälle!
6) Olen ollut kantamassa äitini äidin arkkua.
7) Olen kotoisin niin pieneltä paikkakunnalta, että ala-asteellamme oli oppilaita (minun kouluaikanani) enimmillään vain 13 ja yksi opettaja. Koko koulussa. Nostimme koulun omat lounasperunat ja jäädytimme luisteluradan vuorotellen. Ja juoksimme ja hiihdimme, paljon. Opin pelaamaan joukkuepelejä (edes vähän sinne päin) vasta yläasteella, koska ihmisiä ei ollut ala-asteellamme tarpeeksi joukkueiden muodostamiseen. Tulenkin olemaan ikuisesti yksilöurheilija.
8) Olen nähnyt lapsena kaikki mahdolliset metsäneläimet aina susista ja karhuista lähtien. Elävänä ja kuolleena. Koirat oli pakko pitää korkeiden häkkien sisällä. Juu, maalla oli mukavaa.
9) Työskentelin lukio- ja korkeakouluopiskelujeni ohella seitsemän vuotta kaupan kassalla, enkä nostanut koskaan opintolainaa.
10) Mitä tulisempi ruoka, sitä parempi. Mies itkee joskus chilikyyneleitä siinä vaiheessa, kun minä lisään mausteita. Serkkuparkani taisi kerran tyhjentää koko asuinalueemme kaivon poltteen tuskassaan...
11) Olen asunut pari vuotta Tampereella.

1) Mikä on mottosi?
Kaikkea pitää kokeilla, ainakin kerran.

2) Mistä unelmoit?
Kesälomaan on enää pari hassua kuukautta!

3) Jos saisit viettää päivän näkymättömänä, mitä tekisit?
Apua...

4) Lempiruokasi?
Kaikki karjalaiset, perinteiset herkut juuri uunista tulleina ja mahdollisimman rasvaisina. Karjalanpiirakat, kukkoset, kukot, sultsinat, vatruskat, tsupukatkin ovat hyviä. (Uutta sanastoa muille kuin karjalaisille? :D) Ja pastat, salaatit, itämaiset ruoat ja muutkin herkut. Hyvin tehty ruoka on aina lempiruokaa.

5) Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Päiväkirjaa ei ole tullut kirjoitettua teini-iän jälkeen, kamerakin sai levätä aiemmin lähes käyttämättömänä.

6) Jos elämässäsi ei olisi yhden päivän ajan sääntöjä, mitä tekisit?
Rikkoisin varmaan niitä kaikkia.

7) Miten rentoudut?
Miehen kainalossa ja läppäri sylissä tai hyvä kirja kädessä.

8) Lempielokuvasi?
Ne löytyvät täältä.

9) Mitä tavaraa sinulla tulisi eniten ikävä, jos koko materiaalinen omaisuutesi katoaisi?
Tietokone, joka sisältää uskomattoman määrän valokuvia ja muistoja.Tai pikemminkin ulkoinen kovalevy...

10) Suosikkimatkakohteesi?
Aasia, maalla ei väliä. Pääasia että aurinko paistaa, paikassa on sukelluskeskus ja mahan saa täyteen hyvää ja mausteista ruokaa.

11) Jos voittaisit lotossa päävoiton, mitä tekisit?
Pakkaisin rinkan täyteen kirjoja ja painuisimme miehen kanssa maailmalle. Mukaan saisi tulla tietysti myös sisarukset ja vanhemmat.

Haaste lentää eteenpäin seuraaville:

IMAGE black and white
Ihana elämäni - Rouva Koo
OmaDeco by J
By Domi

1. Miten menee?
2. Musta vai valkoinen?
3. Kumman kaa: Niko Kapanen vai Jarkko Ruutu?
4. Paras ruokaohjeesi?
5. Korkkarit vai tennarit?
6. Extremein tekosi?
7. Löytyykö tatuointeja nyt, joskus vai ei koskaan?
8. Maalla vai kaupungissa?
9. Mieleenjäävin lomapaikka?
10. Urheilu vai musiikki?
11. Elämäsi haasteellisin hetki?

Suuret kiitokset myös LittleB:lle ja Kittylle blogitunnustuksista! Ovat tainneet kiertää jo aika lailla, mutta annanpa siitä huolimatta ne molemmat eteenpäin yllämainituille neljälle blogistille.

8 kommenttia:

  1. Sultsinat on jotenkin tuttu, mutta oli ihan pakko googlettaa vatruska ja tsupukka. :)

    VastaaPoista
  2. Olipa hauska lukea noita vastauksia. Jäin miettimään et cityläisistä olet varmaan elänyt oudon lapsuuden, itselle tuli koti-ikävä ja nälkä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehkä ei kaikilla ole ollut ihan samanlaista lapsuutta :) Mutta en vaihtaisi sitä mihinkään.

      Poista
  3. Ihan mahtavaa, kun näin paljon tuli uutta ja hauskaa tietoa susta. :)
    Ja senkin nainen, kiitti vain haasteesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea epäoleellista sitä tuleekaan kerrottua aina haasteissa ;)

      Poista
  4. Kiitos, olipa hauskoja faktoja :) Täällä toinen joka on opiskellut kiinaa, wo hen hao ;)

    VastaaPoista