Likat laineilla

Jos haaveilee matkoista lähes ympärivuorokautisesti, saattavat haaveet joskus konkretisoituakin. Kaukolomia odotellessa Ruotsi on aina hyvä välietappi.

Torstaista lauantaihin tuli keinuttua Silja Linen sinivalkoisella paatilla kauniin matkaseuralaiseni kanssa, perjantai kului Tukholman sateisia katuja kävellen ja ostoslöytöjä tehden. Bongaus naisten nykymuodista: Niken juoksutrikoot ja neonväriset juoksulenkkarit (tai valkoiset Converset), yleensä lyhyen nahkatakin tai bleiserin yhteydessä. Taitaa jäädä meikäläiseltä tämä trikootyylisuuntaus käyttämättä muualla kuin juoksulenkeillä.


Suuntasimme satamasta suoraan Café Sirapiin aamiaiselle, laivan buffet ei oikein etukäteen houkutellut. Jenkkityylinen, vähän ruokalamainen pikkukahvila oli juuri sitä mitä olin etukäteen netistä lukenutkin: kelpo aloitus tukholmalaiselle päivälle jättiannoksillaan. Meidän lautasiltamme löytyi lopulta cheddaromelettia ja pannukakkuja siirapin kera, jätte smaklig! Käyn varmasti toistekin, jos ei muuten niin ainakin tuorepuristetun appelsiinimehun ja Kusmi-teen takia.





Päivä kului lähinnä Östermalmin ympäristössä, Söderille (tai oikein muuallekaan) ei riittänyt tällä kertaa aika. Pakolliset kierrokset Granitissa, Filippa K:ssaUrban Outfittersissa ja lukuisissa muissa putiikeissa, lisäksi pikkupysähdyksiä pariin tavarataloon. Tukholma on mahtikaupunki, aina vaan.





Kannattaa muuten joskus bongailla risteilyjämatkoja lyhyellä aikavälillä. Meidän piti alunperin käydä vain Tallinnassa päiväseltään, mutta kun Silja Line ilmoitti nettisivuillaan tarjoavansa Tukholman päiväristeilyt 36 euron sopuhintaan (per hytti!), ei päätöstä tarvinnut kauaa miettiä. Rahoilleen sai hyvin vastinetta, A-luokan hytissä sai nauttia vielä maisemistakin. Otin luksusreissusta kaiken irti ja kävin vielä kasvohoidossakin. Nyt on heleä hipiä.





Lauantaihin kuului hengailua Helsingin puolella, leffailtaa ja Rentoa meininkiä. Sunnuntaiaamulle riitti aamiaisbrunssi oman pöydän ääressä. Huippuviikonloppu, ystävät ovat kullan arvoisia. Kiitos T!

8 kommenttia:

  1. Oi että, munkin edellisestä Tukholman reissusta on kyllä luvattoman kauan aikaa! Ihania kuvia ja vitsi että on hyvännäköiset safkat tuolla Sirapissa! Pitää laittaa vastaisuuden varalle korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kiva mesta :) Bongasin sen Mondon suosituksista, kun etsin hyvää aamiaispaikkaa. Ei ole kummankaan sataman (Silja/Viking) lähellä, mutta tunnelbanalla pääsee kätevästi.

      Poista
  2. Kuulostaapa tosiaan superkivalta pitkältä viikonlopulta! Mahtava tarjoushinta risteilylle, kyllä tolla hinnalla jo mieluusti lähtis seilailemaan :) Ja slurps mitkä safkat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut lähes rikos jättää noin hyvä tarjous käyttämättä ;)

      Poista
  3. Onpa ollut tosiaan edullinen tarjous! :) Täälläkin on viimeisestä Tukholman keikasta useampi vuosi aikaa, voisi melkein harkita tuota kesälomalle.

    VastaaPoista
  4. Ihania, ihania kuvia! Ihan jo pelkästään noiden ruokien takia vois lähteä samanlaiselle matkalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla Siljalla taas tarjoukset päällä, niihin vain kiinni :)

      Poista