Kukkaterapiaa

Meiltä löytyy lähes aina tuoreita kukkia. Ehkä yritän kompensoida niillä täysin olematonta viherpeukaloani, sillä ainoat viherkasvimme nököttävät kastelemattomina ja kovin heitteille jätettyinä viikosta toiseen. Taitaa kaktuskin jo kohta kuolla janoonsa. Mullat muistan vaihtaa ehkä parin-kolmen vuoden välein, mutta yleensä kasvitkin ovat ehtineet vaihtua siinä välissä jo muutamaan otteeseen. Miten kuolevatkaan niin kovin äkkiä... Leikkokukat taas nuupahtavat kuitenkin ennen pitkää, joten niistä ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa.


Eilen ostin ensimmäistä kertaa leikkokimpun töihinkin. Sinänsä ihan luontevaa, toimistollahan sitä tulee istuttua enimmän osan ajasta. Reilun kaupan vaaleat tulppaanit irtosivat alle kahdella eurolla, kotiin kannettu räikeämpi punainen neilikkakimppu maksoi sentään pari euroa enemmän. Kukkiin jaksaa aina tuhlata edes vähän, kesä kaikkine väreineen tuntuu olevan heti paljon lähempänä.

Vielä kun saisi miehenkin ostamaan joskus kukkia. (Minulleminulleminulle!) Kerta se olisi ensimmäinenkin.

Kännykuvat, räps räps.

9 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu toinen, jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä! :D Leikkokukat ovat juuri tuosta syystä suosikkejani ja niitä saa tosiaan suhteellisen edullisesti. Puhuin ennen muuttoa miehelle, että uuteen kotiin ostan sitten joka viikko uusia kukkia. Tulin toissa iltana töistä kotiin ja ta-daa, eteisessä odotti kimppu vaaleanpunaisia tulppaaneja, kun "muistin, että oot niistä kukista niin paljon puhunut". Suosittelen siis hyvin sijoiteltuja vihjeitä sinne tänne. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on siirrytty jo suoraan toimintaan ("osta mulle joskus kukkia!"), kun vihjailut ei auta mihinkään :) Vaikka ei ole kyllä ollut hyötyä tuostakaan... Taidan luovuttaa ja ostaa itse omat rehuni tästä ikuisuuteen.

      Poista
    2. Sillä niitä saa varmimmin. :D

      Poista
  2. Meillä kukat väheni papin aamenen jälkeen, ennen tuli suht usein, jopa etänä ranskasta kotiin ja Jenkeista töihin, mut ei ole enää näkynyt kukkia meillä. Voisit jeesata kaveria ja antaa T:lle vinkin (Kukkia ja vähä äkkiä!!!!!), niin mä tönäsen sun miekkosen kukkakauppaan kun sattuu kohdalle :)
    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papin aamen on raskasta kuultavaa ;) Jos hatara muistini vain muistaa, niin yritän vinkkailla miehellesi ens kerralla, että se iiiiiihana somelainen muija kaipailee vähän kukkia.

      Poista
  3. Kas, olen hääblogiasi lukenut aiemmin ja huomasin nyt että sinulla on tällainenkin blogi. Jään seurailemaan, hyvltä vaikuttaa :)

    VastaaPoista
  4. Mä olin nii good wife ja ostin ukolle kukkasen :D Mut siis purkkikamaa, meidän perheen vihertävimmän peukalon omistaja on kuitenki se mies ni kyseinen kukka saa sitten sulostuttaa munkin elämääni ukon hellän hoivan ansiosta. Kiero akka. :D

    En kyllä muista, koska oisin viimeks ite kukkia saanu. Tai suklaata. Tai hajuvesiä. Hmph.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeästi vihjailujen paikka :) Mä saan sentään työmatkoilta tuliaisiksi joskus suklaata, mutta hajuvettä? En edes haluaisi. Käytän sitä yhtä ja samaa vuodesta toiseen, en tartte enempää :D

      Poista