Viime hetken puunaukset

Jos äitiyslomallaan on tehnyt melko paljon töitä, heilunut kuin heinämies paikasta toiseen ja muistanut levätä vasta, kun sekä lääkäri että mies ovat lähes uhkailemalla saaneet meikäläisen sohvalle (tai hellepäivinä ulos) vaaka-asentoon, voisin kai yhtä hyvin yrittää nauttiakin tästä äitiyslomasta. Tai ainakin näistä viimeisistä hetkistä, kun huomio saa olla vain omassa navassa. Onhan tämä ainutlaatuista aikaa.

Päätinkin, että kävisin hemmottelemassa itseäni jonkinlaisen hoidon muodossa. Jos ei muuten, niin saadakseni edes lakkaa varpaankynsiini – en ole jaksanut enää itse lakkailla kovinkaan montaa kertaa tällä mahalla, eikä mies tunnu olevan suostuvainen tekemään kyseistä operaatiota. Kumma juttu.



Vertailin eri hoitoloiden hintoja kunnes päädyin Suomen Kosmetologikoulun nettisivuille. Kappas, hoitojahan voisi tosiaan saada myös opiskelijoilta huomattavasti edullisempaan hintaan kuin perinteisissä kauneushoitoloissa. Koulussa suoritetaan samassa tilassa useita eri hoitoja, joten jos se ei häiritse, saa lakat kynsiin, hipiän heleäksi ja jalat hierotuiksi huomattavasti kukkaroystävällisemmin.

Ostin pakettikokonaisuuden, johon kuului kasvohoito, jalkohoito, pikamanikyyri sekä kulmien ja ripsien kestovärjäys. Paketti kustansi vain satasen. Kimpussani oli yhtäaikaa kaksi opiskelijaa: toisen tehdessä kasvohoitoa toinen kävi käsiksi jalkoihini. Jossain siellä välissä hoidettiin kyntenikin kuntoon, sain dekoltee- ja hartiahieronnan ja kosteuttavat seerumit lähes joka paikkaan. Kokonaisuudessaan setti kesti puolitoista tuntia, joista viimeiset puoli tuntia oli itselleni jo aika tukalaa: kohtu painoi selkää sen verran paljon, että hoidosta alkoi olla nautinto kaukana. Onneksi hoitotuolin selkänojaa sai nostettua pystympään, ettei laatta lentänyt kesken session.

Mutta sain kuin sainkin atooppista ihoani elävämmän näköiseksi, lakkaa joka kynteen ja väriä kulmiin ja ripsiin. Turvotusta hieronta ei vähentänyt, mutta enpä ihmeitä odottanutkaan. Menen ehdottomasti toistekin, äitiyslomalaisen kukkaro ainakin kiittää edullisempia hintoja! Olettaen, että kävisin hoidoissa edes joskus useammin kuin kerran vuodessa...

.........

Loppuun pieni huumoriannos: mihin luulette, että suurin osa turvotuksestani ja noin 10 litraa nestettä on kerääntynyt?



Jep. Tukisukatkin jo ratkesivat.

19 kommenttia:

  1. Oh, jalat näyttää aika tukalilta! Jos tuohon pistäisi neulalla niin tulisiko nesteen ulos ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Joku tuntematon nainenkin sanoi tänään bussipysäkillä jalkojani hetken tuijoteltuaan, että taitaa vähän turvottaa. Ihan vähän vain!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No ei juurikaan, lähinnä häiritsee nesteen hölskyminen kävellessä ja se, että kengät eivät yksinkertaisesti enää mahdu jalkoihin. Tai jalat taivu oikein mihinkään asentoon... Onneksi tämä ei nyt koko loppuelämää kestä ;)

      Poista
  4. kuulostaapa tutultu - kävin aikoinani samassa hoidossa samassa paikassa juuri ennen laskettua-aikaa.
    Mutta siis apua, nuo sinun jalat.
    Ihania viimeisiä odotuspäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  5. Mua alkoi kauheasti naurattaa tuo viimeinen kuva, soriii... :D Toivottavasti pian helpottaa, kintut kattoon vaan! Ja onnellista loppuodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumoriannoshan se onkin, ei näitä jalkoja kukaan voi nauramatta katsoa ;)

      Poista
  6. Voi ei! Mua ei kyllä naurattanut, vaan sai paniikinomaisen apua-kohtauksen tuosta kuvasta. Mahtaa olla kenkien käyttö yhtä tuskaa! Tsemppiä, onneksi minityyppi ei ikuisesti mahassa asu, josko nesteetkin lähtisivät samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi olisi nesteiden lähteä liikkeelle synnytyksen jälkeen, voi olla muuten aika tukala kesä tiedossa näiden koipien kanssa.

      Poista
  7. Ai kauheeta, et oo turhaan turvotuksias voivotellu =D =D Sori mutta mä nään tollasia jalkoja hieman eri ikäisillä ja hieman eri "perussairaudet" omaavilla.

    VastaaPoista
  8. Voi eih! :D
    Pikku pallokoivet... Mutta "kohta" ne on taas omat nätit jalat. :)
    Tsemppiä loppuun beib!

    VastaaPoista
  9. Hui että nuo sun jalat! :D Sallin itseni vähän hihittää kuvalle kun kerta sanoit, että ne eivät ole kipeät - vain tukalat :) Kohta se helpottaa ^_^

    VastaaPoista
  10. Itsekin kävin ennen H-hetkeä samaisessa paikassa jalkahoidossa, olen suosinut kyseistä paikkaa juuri hyvän hinta-laatusuhteen vuoksi :) Vaikka meillä siskoni ja myös mieheni hoitivat varpaanlakkaukseni raskausaikana :D
    Huumoripläjäys toimi hyvin, hymy nousi kyllä huulille tuosta kuvasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn varmasti uudestaankin, oli tosiaan hyvä hinta-laatusuhde!

      Poista