Onnellinen asiakas antaa aina positiivista palautetta


Ostin aikoinaan Pino-sisustusliikkeestä kokomustan tiskiharjan. Ulkonäön takia tietysti, vaikka ilmeisesti harja oli kaiken lisäksi vielä kierrätettävää tavaraakin. Harja oli kuitenkin käytössä täysi susi. Harjakset irtosivat ryppäittäin jo muutaman käyttökerran jälkeen, enkä lopulta jaksanut enää taistella tiskialtaan siivouksen kanssa. Kaunis harja, mutta eihän sillä mitään tehnyt. Löysi tiensä roskiin ennätysnopeasti. (Ei käynyt mielessäkään, että senhän olisi voinut yrittää palauttaa liikkeeseen takaisin.)

Heidi kirjoitteli jokin aika sitten uudesta hankinnastaan eli samasta mustasta tiskiharjasta omalla tontillaan, enkä voinut olla mainitsematta omaa kurjaa käyttökokemustani. Ei mennyt pitkään, kun sain ulkopuoliselta taholta sähköpostia, jossa minulle tarjottiin uutta samanlaista tiskiharjaa veloituksetta. Omani oli ilmeisesti ollut settinsä viallinen yksilö, eikä sen käyttökaaren kuuluisi olla ennätyslyhyt. Hämmästyin tarjouksesta ja päätin antaa esineelle uuden mahdollisuuden. Pian postiluukusta kolahtikin tuttu musta tiskiharja, eikä se tällä kertaa näyttänyt sulkasatoshowta kuten edeltäjänsä. Toinen kerta toden sanoi. Kiitos!

------------

Jotkut saattavat muistaa lahopäämartan pyykkäyshetken. Ehdin jo miettiä, yrittäisinkö elvyttää nukenmittoihin kutistuneen paidan vielä entiseen malliinsa, mutta sitten tulivat loma ja kiireet ja normimeiningit.

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa ihanassa Sofinahissa, josta olin kurjan kohtalon saaneen paidan ostanutkin. Juttelin vaaterekkien välissä putiikin omistajan kanssa niitä näitä, kunnes satuin mainitsemaan pyykkäystuokiostani. Että kuinka tohelo ihminen voikaan olla, että iskee käsinpestävän pyykin 30 asteen pesuun, vaikka lapussa nimenomaan kerrotaan oikea pesuohje. Annika kuunteli hetken monologiani, kunnes kaivoi esille saman paidan uunituoreesta pakkauksestaan. Ja ojensi sen minulle. Uusi paita tuhoutuneen tilalle, tuosta noin vain. Olin sanaton. Että näinkin voi käydä! Tuhannet kiitokset.

------------

Olen viime vuosina suosinut mielelläni pikkuputiikkeja. Niistä saa toki yksilöllisempää valikoimaa mutta myös parempaa palvelua. Näin voisin väittää. Näiden kokemusteni valossa suosin putiikkeja entistä enemmän, jossa asiakasta palvellaan vielä ostotapahtuman jälkeenkin. Oli kyseessä sitten ostajan oma tai valmistajan puolelta tullut moka.

Kauppaketjujen (mahdolliset) viiden euron hyvityslahjakortit eivät jostain syystä aiheuta aivan samaa fiilistä.

PS. Kumpikaan ilmaiseksi saatu tuote ei todellakaan vaatinut bloginäkyvyyttä. Sofinah ei edes tiennyt, että kirjoitan blogia. Mutta hyvä kello kauas kuuluu jne.

6 kommenttia:

  1. Tyylikäs tiskiharja. Mulla on Sini:n musta tiskiharja..se on siitä kätevä kun siihen saa vaihtaa sen harjaosan, se tosin on valkoinen.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvää palvelua!
    Itsekin pyrin nykyään suosimaan pienyrittäjiä enemmän :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa palvelua! Tämän vuoksi suosin itsekin näitä ihania pieniä toimijoita :) Onneksi sait näin yllätyksinä hyvityksiä, koska mikään ei sieppaa niin paljon, kun oikein reklamaation tekeminen ja siihen myyjän tyly kohtelu päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkkinä erään Sand-merkkisen takkini reklamaatio tältä viikolta: myyjä hymyili vain maireasti, ettei heillä ole velvollisuutta korjata rikkimennyttä vetoketjua, koska se ei ollut rikkoontunut heti vaan "vasta" vuoden sisällä käyttöönotosta. Haistakoot kukkasen. Kyllä nyt jumankauta vetoketjun tulisi kestää monta sataa euroa maksavassa takissa.

      Eli joo, pienet toimijat rules! :)

      Poista