Hamsterilta terkut


13. päivä ja perjantai. Loogista mennä tietysti juuri silloin poistattamaan viisaudenhampaat, jotka olivat ilmoitelleet itsestään jo jonkin aikaa.

Long story short: molempien alaviisureiden leikkaus onnistui vaikeista hermokohdistaan huolimatta hyvin, mutta kotona alkoi massiivinen verenvuoto toisesta irtirevityn hampaan reiästä. Illalla takaisin pimentyneelle ja tyhjentyneelle vastaanotolle, onneksi sain kiinni vielä minut leikanneen suukirurgin perjantai-illan huumastaan. Tikit irti, uudet tilalle, veren pulppuaminen tyrehtyi selvästi. (Vaikka kieltämättä koimme molemmat pieniä kauhunhetkiä leikkaussalissa. Hän ilman yhtäkään apukättä ja meikä naama aivan turvoksissa ja veressä. Ei paljon puudutuksista ollut apua.)

Eikä muuten naurata vaikka peilikuvalleen ei voi periaatteessa muuta kuin nauraa. Näytän koripalloa suussa pitävältä, varsin pulskaposkiselta hamsterilta (tai oravalta, kun ystävän kanssa mietimme sopivaa vertauskuvaa). Ja ei, se ei ole mitään pientä turvotusta, jonka näkee ehkä suurennuslasin avulla. Tämän sinimustan pallon nähtyään voisi toivoa olevansa pikemminkin sokea, sillä verkkokalvoille saattoi juuri tatuoitua liikaa informaatiota. Ridge Forrester, jyhkeille leukaperillesi tuli juuri kruunaamaton voittaja!

Turvotus kuulemma laskee ehkä jo viikon päästä, kipu katoaa toivottavasti ennen sitä. Onneksi on kolmiolääkkeet ja viikonloppu, vaikka odottamani yhteinen ruokailta ystävien kanssa sekä Design Market jäävätkin nyt välistä. Jääkööt. Ulkona paistaa kuitenkin aurinko. Sitä voi aina ihailla ikkunasta.

Kuva yksityisvastaanoton lepohuoneesta, jossa sain toipua hetken aamun leikkauksen jälkeen.

22 kommenttia:

  1. Olitpa reipas. Selvisit voittajana universumin (verisestä) vastustuksesta huolimatta. Jee! :) Pikaista paranemista ja iloa lauantaihisi!
    Silja / mintunmustaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja tosiaan! Sellaista taistelua ei ole vähään aikaan ollutkaan, jumankauta. Parempaa viikonloppua sinne päin!

      Poista
  2. Ei käy kateeksi. :( Pikaista paranemista! Vähän kyllä kiinnostaa miltä näytät. :) Kuvailit niin hauskasti ja kauhutarinoita olen kuullut, mutta itse kyllä pääsin aikoinaan huomattavasti helpommalla. No, kaksi hammasta on vielä paikoillaan, joten ei varmaan kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuva kertookin kaiken, saamanne pitää tekstarina... Hyvä vain jos olet päässyt helpommalla. Mulla ei mennyt kovin putkeen yläviisureidenkaan poisto joskus aikoinaan.

      Poista
  3. Mä pääsin kuluneena keväänä eroon yli 20 vuotta kestäneestä hammaslääkäri kammosta ja lopulta täysremppa suussa on loppusuoralla. Tässä urakassa lähti mm. viisaudenhampaat. Oli niin hyvä hammaslääkäri, etten tuntenut puudutusta lainkaan (!!!), enkä oikeastaan huomannut hetkeä jolloin hampaat olivat irti suusta. Tämä mut pelastanut varsinainen enkelikaksikko ovat Marita Mantila ja Tuula Lempiö työpareineen (vinkki vinkki ;). Musta on muuttunut valkoiseksi, enkä mene lääkärissä enää itkien pitkin seiniä :)
    Tsemppiä ja rauhaa paranteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Mulla ei onneksi koskaan ole kammoa ollutkaan, vaikka olenkin joutunut ravaamaan niin hammaslääkäreillä kuin suukirurgeilla huomattavan paljon. Aina ei vain näköjään onnistu leikkauksetkaan kertaheitolla :) Hienoa, että pääsit omasta kammostasi eroon, helpottaa varmasti jatkossa hammaslääkärissä käyntiä!

      Poista
  4. No mutta saatiinpahan makeat naurut koko hommasta, itkukaan kun ei auttanut. Kiitos vielä teille yösijasta ja kaikesta. Niiiiiiin ihanaa oli nähdä ja jutella ihan livenäkin <3 voitaisko yrittää useammin :D esim jo su Stadikalla? T.Hamsterin seikkailukaveri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun kävit <3 Stadikka jää valitettavasti väliin. Olo on aika väsynyt, kun en saanut nukuttua kunnolla viime yönäkään. Ethän pahastu? Turvotus on aavistuksen laskenut, mutta verta tulee hieman edelleen ja särkyä on aika paljon. Reilu kilo on painoakin jo pudonnut, tää "nestedieetti" antaa näköjään heti tuloksia ;)

      Nähdään silti PIAN uudestaan! Me tullaan sinne päin tosiaan lokakuun alussa, vois yrittää treffata :)

      Poista
    2. En todellakaan pahastunut, kiire päivä oli ja itsekin superväsy. Klo nyt 22 ja vielä matkaa jäljellä n.2h. Rankka reissu oli mutta aivan ihanaa! Stadikkakin vaikeni hevosista, toivottavasti ensi kertaan ei taas mene 61 vuotta, huikeat puitteet oli :) ensi kuussa horse show sitten ja toivottavasti tulette meille tässä välissä vierailulle!


      Poista
    3. Yritetään! Turvallista matkaa loppupätkälle :)

      Poista
  5. Auts, mikä kokemus! Toivottavasti kipu helpottaa pian, se on kuitenkin niin veemäistä.. Ja onneksi tosiaan niille hermoille ei käynyt kuinkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä pikkuhiljaa. Pomolle tosin laitoin jo kuvaviestiä, että tää hamsteri pitäisi vielä ainakin huomisen sairaslomapäivänä, ihan ei olla vielä normielämässä kiinni :) Ja totta, onneksi hermoille ei käynyt kuinkaan. Se oli suurin jännitysmomentti.

      Poista
  6. Been there done that!! Onneksi kuitenkin vain toiselta puolelta leikattiin. Hihitän vieläkin niille kuville mitkä on otettu seuraavana päivänä :D Viime viikolla tuli kaksi vuotta täyteen operaatiosta, odotan innolla milloin lääkärin lupaama "aika x" tulee täyteen jolloin lupasi tunnon palaavan täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Au, ei vieläkään tuntoa? Damn. Mulla on tällä hetkellä tuntoa liikaakin, ei pidä lääkkeetkään kurissa tätä särkyä, mutta ainahan kipu jossain vaiheessa lientyy. Kai. Toivottavasti saat tunnon vielä takaisin!

      Poista
  7. Auts... Itselläkin poistettu kaikki viisaudenhampaat. Ensin toinen puoli ja sitten kuukauden päästä otettiin se jäljelle jäänyt puoli. Molempien operaatioiden jälkeen makoilin puoli tuntia jääkalikka poskella, joten en sentään muuttunut hamsteriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen makoillut leikkauksesta lähtien jo kolme päivää jääpussit poskilla, joten en halua edes tietää, miltä näyttäisin jos en olisi niitä käyttänyt :D

      Poista
  8. I feel you. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että jalkapallon kokoinenkin pää kyllä siitä paranee ;) Inhottavia juttuja, mutta hei nyt se on takana! Paljon tsemppiä paranteluun ja ota rennosti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on syvä luottamus siihen, että kyllä meikästä vielä ihmisen näköinen tulee ;) Saikkua tuli peräti lauantaille (!!!) saakka, pitänee siis ottaa tosiaan aika rennosti.

      Poista
  9. Jestas! Kuulostaa hurjalta! Toivottavasti voit jo paremmin.
    Multa leikattiin myös alaleuasta viisurit, mutta onneksi! ei tullut mitään tuollaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nämä aika yksilöllisiä tapauksia, toiset selviää helpommalla ja toisille tulee sitten vähän enemmänkin kivoja sivuvaikutuksia. Onneksi kaikki viisurit on nyt leikattu, never again!

      Poista
  10. Hei!:) Päädyitkö menemään yksityiselle puolelle, vai kunnallisellako leikkasivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityisellä kävin, www.qmedical.fi. Kaikki meni siis massiivista verenvuotoa lukuunottamatta oikein hyvin.

      Poista