Maanantai-iltana aurinko paistoi kirkkaasti ja ulkona tarkeni hyvin lyhyissä shortseissa ja kevyessä paidassa. Juoksin verrytellen, hitaasti. Ylämäkiä, alamäkiä, tasanteita. Keskuspuistoon ja Töölön laitamille. Otin lyhyitä kilpaspurtteja miehen kanssa ja haukoin henkeäni aina seuraavassa mutkassa. Hölkkäsin ja kävelin.
Kävelin. Lopulta kävelin vain. Kotona itkin. Jääpalapussi polvessani kiinni ja hiki selkään jähmettyen.
Se siitä kortisonipiikin ja neljän viikon tulehduskipulääkekuurin tehosta ja toimivuudesta. Se siitä lauantain Midnight Runista. Se siitä (loppuelämän?) juoksemisesta. Polven lamaannuttava kipu ei ole kadonnut minnekään.
Saatana.
Voi Muru!! Olen niin pahoillani tilanteestasi :(
VastaaPoistaUrheilija ei tervettä päivää näe, vai miten se menikään ;)
PoistaVoi eiii ja pari kirosanaa päälle. Ei sitten auttaneet tympeän lääkärin neuvot - ei vissiin innosta ainakaan hänen luokseen palata, paitsi mennä sanomaan että "I told you so". Paljon tsemppiä, toivottavasti joku parannuskeino löytyisi...
VastaaPoistaNo sille ortopedille näytän vain keskisormea, ihan vain jo asiakaspalvelukyvyttömyytensä takia. Seuraavana olis vuorossa fysioterapeutin keinot, vaikka aika skeptisesti suhtaudun niihinkin.
PoistaOnpa todella raivostuttavan surullista! Mulla on vielä pari niksiä hihassani, jos kiinnostaa kuulla. Siis jos se ei ole rakenteellinen vika, joka siellä särkee? Siinä tapauksessa en uskaltaisi juosta itsekään enää :( Ota yhteyttä, vaihdetaan ajatuksia! lily.mamaterialgirl(at)gmail.com
VastaaPoistaMä laittelen sulle postia!
Poista