Treenimusiikki kadoksissa

Olen yleensä treenannut milloin minkäkin hevijytkeen tai pillipiiparimaisen musiikin tahtiin thainyrkkeilysalillamme. Musiikkiin kun ei siellä oikein voi itse vaikuttaa. Toisaalta, metallimiesten ärjynnät käyvät varsin hyvin kamppailulajin taustaralliksi. Ärjyyhän siinä samalla aina itsekin, hiki silmissä kirvellen ja naama osumista punoittaen.

Juostessa tahdin ja sävelen saa valita itse, mutta olen luottanut aina tylsästi iPodini rauta-ajoilta asti olleeseen musakirjastoon, joka ei ole tainnut vaihtua saati lisääntyä juurikaan vuosien saatossa. Yleensä soittimeni huudattaa juoksun kannalta turhan hitaita ralleja Kentiltä, Tehosekoittimelta, Apulannalta ja muilta perinteisimmiltä artisteilta. Ei oikein askel osu samaan tahtiin, vaikka miten venyttäisi. Rytmin pitäisi olla nopeaa ja iskevää, jotta sitä edes luulisi kulkevansa lennokkaasti.

Mitä musiikkia sinä kuuntelet treenatessasi? Vai kuunteletko ollenkaan? Tällä hetkellä ainoa kunnon tempoa ylläpitävä ralli mikä itselleni mieleen tulee, on David Guetta feat. Kid Cudin Memories. Tai Röyksopin The Girl And The Robot. Ja Stepan Lastenlaulu! Ei viitsisi kuitenkaan vain niitä huudattaa tuntia tai puoltatoista putkeen. Been there, done that.





4 kommenttia:

  1. Mä oon kans kasannut uutta juoksu-/treenimusalistaa just. Vihaan heviä, teknoa ja adamlambert-tyylistä poppirallatusta, ja niitä yleensä ehdotetaan juoksulistoille :/

    Tykkään enemmän old school -meiningistä, joten mulla on esim. Cindy Lauperia, Kim Wildeä, Pinkiä, Gwen Stefania, Earth Wind & Firea jne... Sit oon tykännyt joistain suomalaisista biiseistä jotka osuu hyvin rytmiin, kuten Pariisin kevään Tämän kylän poikii ja Tuure Kilpeläiselläkin on pari loistavaa biisiä. Joku 35 biisiä on listalla en nyt muista enempää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä juokset nykyään, hei mahtavaa! :) Vähän samaa settiä täälläkin, kun pelkkä tekno ei jaksa kiinnostaa (vaikka niissä rytmi yleensä osuisikin kohdalleen) ja hevistä saa thaisalilla jo tarpeekseen. Pitänee uppoutua omaan levyhyllyyn vähän tarkemmin, ja miettiä mistä vois ammentaa reippaita ralleja uuteen soittolistaan. Juoksukoulussa tuli opittua aikoinaan niin tiheä juoksurytmi, että biisiltäkin vaaditaan aikamoista tykitystä :)

      Poista
  2. Kaikki Pitbullin jytkytysbiisit saa ainaki täälä lenkillä hyvän hien pintaan, kun niiden tahdissa juoskee tai pyöräilee :) Myöskin Volbeat on hyvää juoksumusaa, ei liian heviä mutta mukavaa vaihtelua perusjytkeelle.

    VastaaPoista