Reissuromantiikkaa

Kaksi vuotta sitten, Malesian lomamme viimeisenä iltana vastasin jännittyneisyyden virittämään kysymykseen kyllä. Olo oli hämmentynyt, en vääntänyt itkua tai liidellyt loppuelämääni pilvien päällä. Sen sijaan tuli rauhallinen varmuus, että tässä on hyvä olla, nyt ja tulevaisuudessa. Sen jälkeen, kun sydän muisti laukata taas.

Herkän hetken keskelle rysäytti paikallinen nuoriso pikkupaatilla, suoraan mereltä hiekkarannalle jalkojemme juureen. Nauratti koko tilanteen koomisuus. Toiset tässä pussailevat yhteisen sateenvarjon alla, pimeässä ja salamoivan taivaan alla, toiset bilettävät lennättämällä veneen melkein mökin terassille asti.

Sukelluslomastamme tulikin kihlajaismatka, aivan kuten moni oli sitä jo etukäteen aavistellutkin, yli kuuden yhteisen vuoden jälkeen. Hassua se oli silti. Kun eihän meidän pitänyt... Tai ehkä pitikin.

Tänään korkkaamme häälahjaksemme saadun samppanjapullon, yhden niistä. Toivottavasti kihlapäivä ei huku muiden menneiden muistojen joukkoon koskaan, vaikka sitä ei ollutkaan todistamassa hääpäivän tavoin 70 hengen vieraslaumaa. Tietämättään vain se iloisesti kikattava teinikolmikko.

10 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanaa! Tarina on varmasti "tuttu" monelle parille. Meillekin. Vähän yli kolme vuotta helmikuussa, viimeisenä päivänä Dubain paahtavan auringon alla sain palmujen alla vastata tähän kysymykseen. Yhteiseloa oli siinä kohden ollut myös 6 vuotta ja aika läpinäkyvä "kihlajaismatka" oli kyseessä siis meilläkin, heh. Näitä on mukava muistella. Tasan vuosi sitten teimme paluuta häämatkalta tähän aikaan.. Vitsi aika menee nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, samaa latua mennään siis :) Ja juu, aika taitaa jo lentää.

      Poista
  2. Oi, miten kaunis muisto teille on jäänyt kihlautumisestanne. :)

    VastaaPoista
  3. Haha, muistuipa mieleeni oma kihlautumiseni. Hieman yli viisi vuotta sitten Panamassa, ei loman alussa eikä lopussa. Tavallisen lomapäivän jälkeen (no, oltiin me oltu purjehtimassa Tyynellämerellä se päivä) hotellihuoneessa kun löhöttiin illallisen jälkeen sängyssä ja katseltiin jotain espanjaksi dubattua ohjelmaa (josta kumpikaan ei tietysti ymmärtänyt sanaakaan).

    "Mennäänkö naimisiin?" "Joo, mennään".

    Takana silloin virallista yhteiseloa vasta puoli vuotta, tosin yhteisiä vuosia jo kahdeksan. Ei ole kaduttanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Eipä siihen yleensä sen kummempia seremonioita tarvitse. Mä jo ehdin silloin pelätä, että mies olisi hitto vieköön vielä polvistunut. Turhan dramaattista ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikös sunnuntaiaamuun kuulu aina samppanjahiprakat? :D

      Poista