Haaveissa vainko oot mun

Olemme mieheni kanssa juuri niitä kolmekymppisiä, joiden askelkuviot tietää ennakolta. Pitkä parisuhde ja rinkulat nimettömissä, joskus matkaliput kauas pois tai lähemmäksikin, vakkarityöt ja lopulta kaipaus kokonaan väljemmille vesille. Ei kuitenkaan polttavan kuumille hiekkarannoille hippiletin kera välivuotta pitämään (vaikka kaipaus kaukomaille onkin kova), vaan kiltisti virtuaalinen vuoronumero käteen isomman asunnon etsintää varten. Nykyinen kaksiomme on ollut riittävä jo vajaan neljän vuoden ajan, mutta vanhetessa neliöt tuntuvat samaa tahtia kutistuvan. Kumma juttu.

Ei ole omaa pihaa, puutarhaa tai autotallia (saati autopaikkaa), mutta ei ole kyllä paljoa muutakaan. Haluaisimme edes tarpeeksi ison kylppärin, jotta saman peilin ääreen mahtuisi kaksikin hampaiden pesijää, kovin pahasti tunkematta. Isomman eteisen, jossa voisi pukeutua useampikin perääntymättä olohuoneen puolelle. Siivouskomeron, jonne pystyisi survomaan saisi helposti ja tilavasti imurin ja yhden ämpärin. Tilan, jossa kuivattaa pyykkejä vaikka 24/7. Vierashuoneen yövieraita varten, sen normaalin lattiamajoituksen sijaan. Onhan näitä, toivelistaa aina parvekkeeseen (tilava!) ja saunaan (tilavampi!!) asti. Normisetti.


Erilaisilla kriteereillä saisi kämpän kuin kämpän kantakaupungin ulkopuolelta, mutta Helsingin keskustan läheltä, kohtuuhinnalla? In your dreams. Yli 70 neliön kolmiot (saati 4h+k) kustantavat omakotitalojen verran, yleensä enemmänkin. Putki-/katto-/julkisivuremontti odottaa tietysti heti kulman takana, taloyhtiöllä on kuitenkin suuret velkakirjat ja asunto on aivan varmasti perusteellisen remontin tarpeessa. Tai vastaremontoitu juuri sillä tyylillä, mitä et voi sietää. Ja ylimmän kerroksen sijaan asunto sijaitsee katutasossa. Just näin.

Niin että ihan hyvin me mahdumme vielä olemaan 53-neliöisessäkin. Vaikka seuraavat neljä-viisi vuotta. Onhan meillä kuitenkin ne übermuodikkaat korkeat huoneet, leveät ikkunasyvennykset ja kauniit, lasiruutuiset pariovet. Kun kerrankin kantakaupungissa asutaan, niin mehän ei samperi vieköön pois muuteta!

Terveisin alunperin kaukaa susirajalta kotoisin olevat pohjoiskarjalaiset, jotka ovat edelleenkin ihan fiiliksissään siitä, että kaikki on nykyään niin lähellä! Täällä on hei ihmisiäkin!

(Pitäisikö silti lisätä Oikotien hakuvahtiin muutkin alueet kuin Etelä-Helsinki?)

Kuvat: Remodelista / emmas designblogg / Hometalk / Hanna's Room (kaikki via Pinterest)

11 kommenttia:

  1. Teillähän on hyvin tilaa, me ollaan miehen kanssa asuttu nyt vuosi mun 34 m2 yksiössä. :p Samat ongelmat on kyllä täälläkin: kaikki harkittavissa olevat asunnot on liian kaukana ja kaikki keskustassa olevat asunnot on ihan liian kalliita. Mutta kun on asunut kuusi vuotta niin, että joka paikkaan kävelee 10 minuuttia ja kun elää ajokortittomana kaupungissa, jonka julkinen liikenne on vitsi, on tosi vaikea luopua keskusta-asumisesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paljoa houkuttele odotella ruuhkabussissa tuntia/tunteja, kun nykyään pääsee töihin kävellenkin alta 20 minuutin. Mutta jos jotain haluaa, niin jostain pitää luopua. Joko se on tosiaan keskustan lähellä asuminen tai sitten suuremmat neliöt. Ei voi mitään. Kun ei meistä kumpikaan edes lottoa, huoh.

      Poista
  2. Ihanaa, ei vaaleanpunaista ja keltasta! :D Ja ihan parasta, kun bloggaat vielä! :D <3

    VastaaPoista
  3. Varovaisesti toivoinkin hääblogissasi, että jatkaisit bloggaamista, joten tänään löytynyt uusi blogisi oli IHANA yllätys. Hienoa, että jatkat!
    Päädyimme mieheni kanssa vahtamaan 44 neliön kaksion kaupungista parvekkeelliseen ja saunalliseen kolmioon Pohjois-Helsingissä, koska seinät vain kaatuivat päälle ja keskustan hinnat nyt on...noh, naurettavia. Itselleni siirtyminen keskustasta oli shokki, mutta kummasti sitä tottuu. Nyt neljä vuotta nykyistä asuntoa asuneena kaipuu olisi siirtyä jopa hieman enemmän periferian suuntaan, mutta kuitenkin automatkan päähän työstä pääkaupunkiseudulla. Stadilainen mieheni ei kuitenkaan hihku innostuksesta...hö. :)
    -Zana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olen kotoisin sieltä periferiasta, joten kaupunkielämä on ainakin vielä ihan jees. On meistä melkein jo hesalaiset saatu ;)

      Poista
  4. Pakko on kommentoida, olen nimittäin itsekin nimeltä Marjo ja susirajalta pohjois-karjalasta ja ollaan tässä jokunen aika asuttu savolaisen mieheni kanssa Helsingissä ja ihasteltu, miten täällä on kaikkea ja lähellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marjo! :D Totta, täällä on niin helppoa kun kaikki on suurinpiirtein käden ulottuvilla. Se tärkeinkin: lentokenttä!

      Poista
  5. Mahtavaa, että jatkat kirjoittamista! Ja vastauksena kysymykseesi: ei ;) Mutta mähän olenkin isosti puolueellinen ja sidottu pankin liekaan todennäköisesti myös seuraavan elämäni loppuun. :D En vaan osaa nyt kuvitella asuvani jossain muualla kuin kävelymatkan päässä kaikesta, vaikka varmasti siihenkin voi tottua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, reissaajat ovat palanneet! Ja sama täällä, jotenkin kävelymatka joka paikkaan kiehtoo (ainakin vielä) niin paljon enemmän kuin metsien humina ja hiljaisuus. Vaikka ei kyllä niissäkään mitään vikaa ole.

      Poista
  6. Ihanaa oli huomata, että jatkat bloggaamista! Ja oli pakko kommentoida, kun itsellänikin haaveissa isompi asunto ja juuri noita samoja kriteerejä.... etenkin joku kodinhoitohuoneen kaltainen olisi kuin lottovoitto, pikkaisen välillä hermojen kiristymistä aiheuttaa kun pyykit on kuivumassa aina jossakin sängyn vieressä tai keskellä olohuonetta jne. ja etenkin ne miehen treenikamat vessassa väisteltävänä olisi kiva sijoittaa jonnekin muualle :) Ja ai ai, joku työhuone/vierashuoneyhdistelmä, se vasta olisikin jotain. Itselläni kyllä myös sama että eipä hirveästi innosta jokapäiväinen tuntikausien työmatkailu. On tämä haasteellista :) Hyvää talven jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella onkin samat ajatukset, tilaa lisää ja vapautta kuivattaa pyykkejä myös muualla kuin sängyn vieressä :) Onnea asunnon etsintään, oli se suunnitelmissa sitten milloin vain!

      Poista