Viikon aikana en ole juuri kuoriutunut lököttävistä collegehousuista ja lämmittävästä hupparista. Ylisuuret ja nilkkoihin valuvat villasukat ovat löytyneet milloin jaloista, milloin sohvan vierestä lattialta. Päivät ovat menneet pitkälti akselilla ruokapöytä–sohva–ulkoilma–sauna, monesti järjestystä vaihtaen ja useana eri toistona.
On ollut joulua miehen vanhempien mökillä, minun vanhempieni kotona ja eräässä itäisessä kaupungissa, jossa tiet olivat ihmisistä tyhjillään, mutta jonot baarien Tapsan tansseihin pitkiä. Päivät täynnä pattereiden latausta, järven jään testausta, ystäviä, sukulaisia, uusia joululauluja sekä joulupuuron oikeita ja feikkimanteleita. Kaikkea juuri tässä hetkessä tärkeintä.
Voiko rentoudesta ja rauhallisuudesta saada joskus yliannostuksen? Ehkä. Onneksi joulu on ensi vuonna taas uudestaan. Kuten myös ikuisesti perinteikäs Lumiukko-piirrosanimaatio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti