On kuitenkin eräs elokuva, jonka haluaisi vasta päättyneestä R&A-putkesta nähdä uudelleen. Jos siis aiotte katsoa tänä syksynä vain yhden elokuvan, suosittelen vahvasti siirtymään leffasalin punaisille penkeille joulukuussa, kun lesborakkaudesta kertova La vie d'Adèle (Adèlen elämä – osat 1&2) ilmestyy laajemmin Suomen valkokankaille. Cannesissa keväällä pääpalkinnon eli Kultaisen palmun voittanut, iholle asti tuleva ranskalainen elokuva on kaikessa avoimuudessaan, rajuudessaan ja herkkyydessään tolkuttoman hyvä elokuva. Enkä taida olla mielipiteideni kanssa yksin, ylistäviä kommentteja on tullut vähän joka suunnasta.
Abdellatif Kechichen peräti kolmetuntinen raina on kertomus kasvutarinasta, seksuaalisesta heräämisestä ja kahden naisen rakkaudesta. 15-vuotias, kirjallisuutta opiskeleva Adèle (Adèle Exarchopoulos) hengailee ystäviensä kanssa ja hapuilee kohti aikuisuutta muiden nuorten tavoin. Käänteentekeväksi muodostuu kuitenkin suhde hieman vanhempaan naiseen, boheemiin Emmaan (Léa Seydoux).
Elokuvan suorasukaisten ja pitkien seksikohtausten sekä kaiken paljastavan, intensiivisen lähikuvauksen myötä elokuva tulee kokonaisvaltaisesti niin iholle, niin järjettömän lähelle, että olonsa tuntee lähes tirkistelijäksi intiimien kohtausten ja päähenkilöiden tunteikkaiden katseiden edessä. Se jos mikä on koukuttavaa.
Leffan englanninkielinen nimi on muuten Blue Is the Warmest Colour. Sininen onkin elokuvan kantava teemaväri. Katsokaa, niin ymmärrätte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti