Turistina Porvoossa

Koska kummipoikani joutui perumaan tämän viikonlopun vierailunsa kuumeen takia, minä työnsin miehen autoon ja huristimme yllättävän vapaan lauantain siivittämänä Porvooseen. Muistikuvissamme vuosien takaa vilisi vain yksi ainoa, viileä myöhäissyksyn sunnuntai, jolloin kesän hiljaisuus oli laskeutunut kyseisen kaupungin ylle ja pikkuputiikit olivat sulkeneet jo ovensa. Harhailimme vanhan kaupungin puutaloidyllissä ja toivoimme, että edes joku parin neliön kahvila olisi armahtanut ja päästänyt sisään. Kumpikaan ei muista, miten tarina päättyi. Tuskin saimme juotavaa.

Tänä lauantaina kaupunki lauloi itsensä eloon, ihmisiä vilisi jokaisessa kadunkulmassa ja turistikaksikko Helsingistä käveli vanhaa kaupunkia ristiin rastiin kuin ei olisi siellä koskaan käynytkään. Kurkisteli kotoisten, pienten liikkeiden ikkunoista ja ovista sisälle, pyörähti kahvilla ja välipalalla joen rannassa, näki häävieraiden odottelevan varjoisten puiden katveessa omaa kirkkovuoroaan, kuunteli esityksiä yllättävissä paikoissa ja vietti kesän virallista viimeistä päivää. Nahkatakki ja kaulaliina olivat liioittelua, seitinohuessa villapuserossakin tuli jo hiki.

Lounas tuli vedettyä kehuja saaneessa Bistro Sinnessä. Ruoka oli kympin arvoista, vaikka itse paikka ei ihan täysiä bistropisteitä meiltä saanutkaan. Ravintolaan olisi pitänyt ilmeisesti olla pöytävaraus ja syöjien vetää menu pitkän kaavan mukaan, mikä ei vaikuta enää normaalilta bistromeiningiltä. Suositeltava paikka silti.

Kotimatkalla puhkesi rengas. Täydellistä.